Yhdysvalloissa sekä ATV- että moottoripyörämyynti olivat laskussa 2019. Harley-Davidson on edelleen isoin merkki, mutta kuilu isoimpien haastajien kuten Hondan suhteen kapenee, ja saattaa sulkeutua jo parin vuoden sisällä. Sekä KTM, BMW että Triumph lienevät päässseet vuonna 2019 uusiin myyntiennätyksiin.

Yleisnäkymät

Uusien moottoripyörien myynti oli Yhdysvalloissa huipussaan vuonna 2006, jolloin niitä myytiin yli 1,1 miljoonaa kappaletta. Suuri putous tapahtui vuoden 2008 laman myötä, jolloin myynti putosi alle puoleen siitä. Vaikka pörssimarkkinat ovat palautuneet normaaleiksi, moottoripyörien myynti toipui vain vähän vuosina 2010-2012 ja sen jälkeen ne ovat olleet varsin vakiintuneet.

Näyttää kuitenkin siltä, että väestön ikääntyminen jarruttaa myyntiä, ja yhä harvemmat nuoret ovat innostuneita moottoripyöräilystä. Erityisesti yli 500-kuutioisten moottoripyörien myynti on kärsinyt viime vuosina, kun ostajat ovat olleet kiinnostuneempia pienemmistä pyöristä ja skoottereista.

Yhdysvalloissa ATV-segmentti on aina ollut tärkeä, ja maa on kotimarkkina sellaisille isoille pelureille kuin Polaris, BRC (Can-Am) ja Arctic Cat. Nämä kolme yhdessä Yamahan ja Hondan kanssa vastaavat noin 90 prosentista maailmanmarkkinoista. ATV-markkina on Yhdysvalloissa viime vuosina laskenut vuoden 2012 230 000 kappaleesta noin 203 000 kappaleeseen 2019 (arvio).

Vuonna 2003 vain neljännes yhdysvaltalaisista motoristeista oli 50-vuotiaita tai vanhempia. Vuonna 2014 luku oli lähempänä puolta. Markkina on kruisaillut sellaisen demografisen osan varassa, joka pystyy hankkimaan enää yhden pyörän, ja näyttää, että tilanne ei ole muuttumassa.

Yhdysvaltain markkinan suurin peluri on Harley-Davidson, joka on menettänyt asiakkaita ja myyntiä vuosi toisensa jälkeen, kun taas kilpailijat ovat pitäneet osuuksiaan ja hiljan saapuneet uudet tekijät kuten Sym ja Royal Enfield ovat valloittaneet asiakkaita itselleen.

Uusi haaste Harleylle on esimerkiksi Royal Enfieldin aggressiivinen hinnoittelu. Merkki myy H-D:n tyyppisiä pyöriä 50 - 70 % halvemmalla hinnalla. Joten kun Harelyn johdon suuri kysymys on, "miten houkutella nuoria ostamaan moottoripyöriä", niin intialaisyrityksellä on siihen olemassa vastaus: "tarjoa pienikuutioinen (350-650 cc ) vaihtoehto, jolla on helppo ajaa, edullisemmalla hinnalla, ja samalla pidä huolta brändistä ja imagosta".

Royal Enfieldin tulossa USA:han on myös tiettyä ironiaa, sillä sen ensimmäinen myymälä perustettiin Milwaukeehen, Wisconsiniin vain muutaman mailin päähän Harley-Davidsonin päämajasta ja historiallisesta museosta.

Kuvaa täydentää se, että siinä missä Harleyn johto pyrkii laajentamaan asiakaskuntaansa ja uudistamaan brändin ainutlaatuisuutta ja samalla suojaamaan nettomarginaalejaan, presidentti Trumpin "Amerikkalaiset ensin" -politiikka luo riskejä H-D:n kansainväliselle businekselle, mm. kasvaneiden tullien muodossa.

Myyntilukuja

Vuonna 2018 Yhdysvaltain koko mp- ja ATV-markkina oli 664 769 kappaletta, jossa oli 2,3 % laskua edelliseen vuoteen verrattuna. Moottoripyörien myynti oli siitä 457 373 kpl (-2.6%) ja ATV-myynti 207 396 kpl (-1.6%).

Vuoden 2019 yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana taantuva trendi näyttää jatkuvan, kokonaismyynti on ollut 482 286 kpl (-2.1%), joista moottoripyöriä 328 296 kpl ja ATV:tä 154 000 kpl.

Harley-Davidsonin myynti on laskenut vuoden 2012 160 400 myydystä pyörästä vuonna 2018 myytyyn 132 864 pyörään, mikä on todella iso pudotus merkin päämarkkina-alueella. Vuoden 2019 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana H-D myi 103 617 (-2,3%) pyörää ja ja välimatka Hondaan on pienenemässä. Japanilaisvalmistaan oletetaan nousevan markkinoiden suurimmaksi peluriksi muutamassa vuodessa.

Lisäksi koko teollisuudenalalla Honda on johtaja ATV-puolella yli 145 000 kappaleen myynnillä 2018. Tälle vuodelle se odottaa yli 140 000 ATV:n myyntiä.

Yhdysvaltain markkina on eräs tärkeimmistä kaikille premium-merkeille. Viime vuosina voittaja on ollut KTM, joka on onnistunut kasvattamaan myyntiään 10 000 pyörällä vuosien 2012-2018 välillä. Myös Triumphille jakso on ollut suotuisa. Se teki myyntiennätyksen 12 600 pyörää 2018, ja tälle vuodelle ennuste lupaa ensi kertaa yli 13 000 kappaleen myyntiä.

Myös BMW myy hyvin USA:ssa. Vuonna 2018 se teki ennätyksen, 13 848 myytyä pyörää, mutta tänä vuonna kaupan pitäisi mennä yli 15 000 Bemua.

Ducatille Yhdysvallat on ollut tärkeä markkina, toiseksi suurin Italian jälkeen. Vuonna 2018 Ducateja myytiin 8100 kappaletta, ja myynti näyttää vakaalta myös 2019.