Matkalla
He joiden kesäloma sijoittuu heinäkuulle, voivat nauttia hiljalleen lämpenevistä ajokeleistä. Vaikka pidemmän ajanjakson säätietoihin ei olekaan täysin luottamista, niin tällä hetkellä näyttää sen suhteen ihan hyvältä. Tulevan viikonlopun kokoontumisajot ovat merkkipainotteisia, mutta esimerkiksi Saaristoralliin ovat varmuudella kaiken merkkiset pyörät tervetulleita. Joka tapauksessa nautitaan ajamisesta ja vihdoinkin lämpenevistä ajokeleistä.
Lue lisää ›
Matkalla
Perjantai-aamuna Imatranajon varikolla värjöteltiin aika viileässä kelissä, mutta iltapäivällä aurinko lämmitti rallikansaa. Imatralle tultaessa ei kenellekään jäänyt epäselväksi, että viikonloppu on pyhitetty moottoripyöräilylle. Niin paljon moottoripyöriä oli joka puolella liikkeellä. Saavuimme Imatralle iltapäivällä ja suuntasimme ensin Vuoksen vallille kokoontumisajon alueelle, josta jatkoimme matkaamme varikkoalueen kautta itse rata-alueelle. Tässä hieman ensimmäisen päivän tunnelmia.
Lue lisää ›
Matkalla
Kontiorallin järjestelyvastuun otti tänä vuonna hoitaakseen Napapiirin moottoripyöräilijät. Pyyntö rallin järjestämiseen tuli suhteellisen myöhään, vasta joulukuussa, sillä alunperin rallin järjestäjäksi lupautunut kerho vetäytyi yllättäen järjestelyvastuusta. Kontioralli kerää vuosittain useita satoja motoristeja yhteen, joten rallin järjestäminen on iso ponnistus kenelle tahansa. Tämänvuotinen Kontioralli oli järjestyksessään 51. ja 20. pohjoisessa järjestetty ralli. Pyörähdimme lauantaina pikaisesti Ranuan kontrollipisteen kautta Posiolla sijainneelle upealle rallipaikalle.
Lue lisää ›
Matkalla
Merikarvian Moottorikerho Xtiä tekee matkan Norjan Altalle, ja matkaa ensin Rovaniemelle pyörineen autojunalla ja siitä sitten kiertää muutaman päivän Pohjois-Norjaa. Aki Harjun idea on hieno ja yksinkertainen, mutta käytännön toteuttamisen esteenä oli koko VR:n organisaatio, joka ei millään olisi suostunut moiseen. Puolen vuoden vääntämisen jälkeen homma lopulta onnistui, mutta järjettömän vastustuksen ja pyörittämisen jälkeen. Tavallinen ihminen olisi lannistunut moneen kertaan, mutta Harju ei. Se mikä asiassa on selvää on, että kun VR:llä jokin ei vain kiinnosta, niin ei kiinnosta, vaikka busineksentekomahdollisuus tuotaisiin kultalautasella heidän eteensä.
Lue lisää ›
Mikäpä sen mukavampi yhdistelmä voisi olla kuin kullan kaivaminen ja Harley-Davidson -moottoripyörällä ajaminen? Sellaiseen elämäntapaan on ainakin päätynyt Goldmainers MC:n viisilukuinen joukko.
Lue lisää ›
Matkalla
Lapissa kaivetaan kultaa, mutta tiesitkö että siellä kaivetaan myös jalokiviä? Kullankaivajista moni etsii kullan ohella myös erilaisia korukiviä. Mutta ametisteja kaivetaan myös vakavammassa mielessä ja Luostolla sijaitsee ametistikaivos, jossa jokaisella on mahdollisuus käydä kaivamassa oma palanen tuota kaunista koruihin käytettävää violettia kvartsimuunnosta itselleen. Kävimme tutustumassa Luoston Lampivaarassa sijaitsevaan ametistikaivokseen.
Lue lisää ›
Matkalla
Oletko koskaan ajanut Kutturaan? Jos et, niin nyt on hyvä syy pyörähtää ainakin Kutturantiellä, sillä noin 17 kilometriä valtatie 4:ltä Kutturaan päin ajettaessa, ennen Sotajokea löytyy yksi mielenkiintoisimmista kahviloista, missä olemme käyneet. Kafea Gufihtar - Kulta-kioski.
Lue lisää ›
Matkalla
Motoristihenkeä - ajatusta siitä, että moottoripyöräilijä auttaa aina toista moottoripyöräilijää, olemme saaneet todistaa useaan otteeseen ja hyvä niin. Halu auttaa elää tässä yhteisössä vahvana. Netti on tullut hyväksi lisäksi avun kysymisessä. Eikä aina tarvitse olla kysymys tien päälle jäämisestä, kun apua kaivataan. Tässä pieni tarina siitä, miten eräs moottoripyöräkypärä löysi tiensä Vantaalta Kemiin juhannusaattona.
Lue lisää ›
Matkalla
Kesän pitäisi alkaa olla kauneimmillaan. Perinteinen Kontioralli pidetään Lapissa ja yksi kenties kesän mielenkiintoisimmista tapahtumista järjestetään Kokemäellä, nimittäin mopokarnevaalit. Jarno Saarisen patsas paljastetaan Suomen Turussa ja muutenkin viikkoon / viikonloppuun mahtuu paljon eri tapahtumia.
Lue lisää ›
Matkalla
Perinteisissä kokoontumisajoissa majoitutaan teltassa. Muutenkin telttailu on edullinen ja hyvin varustein myös mukava tapa yöpyä moottoripyöräreissuilla. Nykyaikaiset teltat ja makuupussit antavat riittävästi suojaa ja lämpöä, niin että ainakin kesäaikaan ulkona tarkenee nukkua. Matkaa voi tehdä rauhassa, etsiä kauniin paikan mihin pystyttää teltan ja nauttia täydellisestä vapauden tunteesta ja elämästä ylipäätään.
Lue lisää ›
Matkalla
Autoliitto muistuttaa autoilijoita varomaan väsyneenä ajamista, sillä kesällä tulee valvottua myöhään ja ajettua pitkiä matkoja: väsymys heikentää ajokuntoa alkoholin tavoin. Sama kannattaa muistaa myös pitkiä matkoja ajavien moottoripyöräilijöiden. Kannattaa kuunnella kehoaan ja uskoa sitä, moottoripyöräillessä pienetkin virheet voivat olla kohtalokkaita.
Lue lisää ›
Matkalla
Moottoripyörämuseo on pannut pystyyn joukkorahoitushankkeen laajentaakseen tilojaan 250 neliömetrin verran. Uuden laajennusosan sisustus toteutaan Arwidsonin ja Otto Brandtin innoittamana 30-luvun Art Deco -tyyliseksi moottoripyörämyymäläksi. Nyt sinulla on mahdollisuus tukea museon toimintaa osallistumalla rahoituskampanjaan. Katso myös video hankkeesta.
Lue lisää ›
Matkalla
Kesäkuun viimeistä kokonaista viikonloppua viedään ja samalla juhlitaan yötöntä yötä. Tätäkin juhlaa voi halutessaan viettää hyvässä seurassa motoristihengessä. Motouutiset.fi toivottaa kaikille aurinkoista ja lämmintä juhannusta. Ja ennen kaikkea turvallisia kilometrejä!
Lue lisää ›
Matkalla
Edellinen viikonloppu oli tapahtumatäyteinen. Tuleva viikonloppu näyttää hieman rauhallisemmalta, mutta löytyy Kekkun kalenterista kuitenkin muutama tapahtuma. Ylen uutisoimassa jutussa ehdittiin jo väittää, että Kokko-Treffeniä ei tänä vuonna järjestettäisikään, mutta tieto oli totaalisen väärä. Tapahtuma kulkee tänä vuonna nimellä Kokko-Meeting. Jo vuodesta 1970 asti järjestetty kokoontuminen palaa alkuperäiselle paikalleen Seljeksen lomakylään. Lisäksi on huomionarvoista, että 17.6 on virallinen Suomen Ladun lanseeraama "nuku yö ulkona" -päivä. Tämähän sopii hyvin yhdistettäväksi johonkin viikonloppuna järjestettävään ralliin.
Lue lisää ›
Matkalla
Pyörähdimme perjantaina matkalla Helsinkiin myös Ylöjärvellä Rutakkorallissa. Tapasimme paljon tuttuja ja suurin osa ajasta menikin vaihtaessa kuulumisia. Istahdimme hetkeksi Others MC:n katoksen suojiin kysyen, keitä he ovat ja ennen lähtöämme ehdimme jututtaa pikaisesti muutamaa muutakin Rutakkorallin vierasta. Lisäksi vielä pieni kuvakavalkaadi. Tunnelma Rutakkorallissa oli kotoisen lämmin, kuten aikaisempinakin vuosina.
Lue lisää ›
Matkalla
Saavuimme Rutakkoralliin mielestämme hyvissä ajoin perjantaina. Vaikka ralliportit olivat olleet virallisesti auki vasta tunnin, niin ralliportilla oli jono ja alueen sisäpuolella oli jo kunnon kokoontumisajotunnelma. Tiedottamisesta vastaava Mika Sivula tuli meitä portille vastaan.
Lue lisää ›
Matkalla
Se ainoa motoristeille suunnattu karttapalvelu, josta selviävät teiden päällysteet on pikkuhiljaa saanut uusia ominaisuuksia vanhojen lisäksi. Kurakartan isä, Timo Väisänen kertoo, että muun muassa kelikameroiden seuraaminen on nyt mahdollista Kurakartan kautta. Kysyimme samalla, mitä muita ominaisuuksia kartassa on sitten viime päivityksen, sekä mitä mahdollisesti on luvassa.
Lue lisää ›
Matkalla
Motouutiset.fi järjesti jälleen Prätkällä töihin -päivän kunniaksi kuvakilpailun. Viime vuoteen verrattuna kuvasato jäi yli puolet pienemmäksi, mutta syy oli ymmärrettävä: hyytävä ajokeli. Siinä missä vuosi takaperin paistoi aurinko ja lämpötila oli jo kesäinen, tänä vuonna suurimmassa osassa Suomea hytistiin muutaman plus asteen kylmyystilassa. Räntä- ja raekuurot olivat yleisiä, pohjoisempana ja idässä satoi jopa lunta. Tästä syystä hyväksyimme joukkoon kuvan, joka kertoo karua kieltään päivän sääolosuhteista.
Lue lisää ›
Matkalla
Viime viikolla aloimme julkaista viikkorallikalenteria, Kekkun kokoontumsiajokalenterin pohjalta ja hänen suostumuksellaan. Päättynyt viikonloppu oli tapahtumien puolesta aika hiljainen ja kelitkin olivat paikka paikoin talviset. Sen sijaan tulevana viikonloppuna rallikausi pyörähtää toden teolla käyntiin. Pelkästään ralleja ja kokoontumisajoja on 13, eli varmasti jokaiselle halukkaalle on jotain sopivaa mistä valita ja tällä hetkellä näyttäisi, että kelitkin ovat suosiollisia.
Lue lisää ›
Matkalla
Vääksyn kanavan avattavan sillan koneistovaurio haittaa tie- ja vesiliikennettä tänä kesänä. Vaurio aiheuttaa liikennekatkoja. Katkojen aikana tieliikenne valtatien 24 kautta.
Lue lisää ›