Kuolinonnettomuus: Auto lähti ohittamaan rekkaa – törmäsi vastaan ajaneeseen motoristiin
Tänään tiistaina puolenpäivän aikaan tapahtui motoristin kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus Ilmajoella. Lue lisää ›
Tänään tiistaina puolenpäivän aikaan tapahtui motoristin kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus Ilmajoella. Lue lisää ›
Indian julkisti viime viikolla kaksi uutta Scout-mallia, jotka molemmat tekevät kunniaa satavuotiaalle Scout-mallinimelle. Toinen niistä on Scout Bobber Twenty ja toinen limited edition Scout 100 Anniversary, eli satavuotisjuhlamalli. Lisäksi tarjolle tulee uusia varusteita. Lue lisää ›
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2019 jatkui kesätauon jälkeen helteisessä Portugalissa Portimãon radalla. Asetelmat kilpailuun olivat tällä kertaa hieman erilaiset, sillä Kallio Racingin itävaltalainen kuljettaja Thomas Gradinger oli loukkaantunut, eikä pystynyt ajamaan Portugalissa. Onneksi hänelle saatiin tuuraajaksi espanjalainen Maria Herrera, joka hyppäsi puikkoihin lyhyellä varoitusajalla. Lue lisää ›
Enduron EM-sarjan kauden viimeinen kilpailupäivä kaasuteltiin tänään Heinolassa loppucrossin merkeissä. Eilen jo kaksi Euroopan mestaruutta varmistanut Kytönen Motorsportin Roni Kytönen, 19, ajoi yleiskilpailun voittoon ja samalla hänet kruunattiin myös viikonlopun yhteistuloksissa yleiskilpailun voittajaksi. Lue lisää ›
Husqvarnalla oli hieno päivä eilen. Siinä, missä Roni Kytönen voitti kaksi Euroopanmestaruutta endurossa, Pablo Quintanilla kruunasi lauantain voittamalla Chilessä järjestetyn Atacama-rallin kokonaiskisan. Lue lisää ›
Roni Kytönen, 19, kirjasi itsensä historian kirjoihin lauantaina Heinolassa varmistamalla itselleen kaksi Euroopan mestaruutta endurossa. Lue lisää ›
Eilinen liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin ilmoitus kevyautolainsäädännön voimaantulon lykkääntymisestä aiheutti reagointia alan eri laidoilla. Kokoomuksen kansanedustaja kaipaili nopeampaa täytäntöönpanoa, kun taas moottoripyörämaahantuojat ovat sitä mieltä, että laki pitäisi vetää kokonaan pois, ja Mp-kauppiaat muistuttivat, että asiasta on lähetetty nootti Suomen edelliselle hallitukselle jo vuosi sitten. Muuten kauppiaat totesivat antaneensa kommenttinsa asiasta jo kesäkuussa. Lue lisää ›
Kytönen Motorsportin Roni Kytönen ajoi Heinolan EM-enduron avauspäivänä perjantaina luokkavoittoon Junior E1-luokassa sekä yleiskilpailussa toiseksi. Husqvarna-kuljettaja johti yleiskilpailua päivän puoliväliin asti, mutta kaatui viidennellä erikoiskokeella ja tippui toiseksi. Tämän päivän jälkeen Kytönen johtaa Junior E1-luokkaa 27 pisteellä ja yleiskilpailun EM-sarjaa 21 pisteellä, kun toiseksi nousi nyt englantilainen Jed Etchless. SM-tuloksissa Kytönen voitti E1-luokan ja johtaa SM-sarjaa nyt 16 pisteen erolla. Lue lisää ›
Ministeri Sanna Marin(sd) kertoi eilen, ettei kevytautolainsäädäntö välttämättä tule voimaan vuodenkaan kuluttua. Lue lisää ›
Aprilia RSV4 X on eräs kevyimmistä ja tehokkaimmista pyöristä kautta aikain, ja siinä on lisäksi valmistajan oman ilmoituksen mukaan "ensimmäisenä maailmassa" vapaavaihde ykkösvaihteen alapuolella. Sitä Aprilia kutsuu "No Neutral" -vaihteistoksi. Etteivät ihmeet loppuisi tähän, niin siinä on myös ensimmäisenä koskaan Brembon GP4-MS-jarrusatulat. Lue lisää ›
AMA eli American Motorcyclist Association järjestää vuosittain Utahissa Bonneville suola-aavikolla nopeusviikon, jossa vaihtelevalla menestyksellä rikotaan eri luokkien nopeusennätyksiä. Olosuhteet Bonnevillessä ovat viime vuosina olleet heikot suolan vähäisyyden ja sateiden vuoksi. Tämä vuosi oli selvästi menestyksekäs, koska ennätyksiä syntyi eri luokissa kuin suolaa aavikolle auringonpaahteessa. Lue lisää ›
Polvijärvellä varastettiin KTM-moottoripyörä elo-syyskuun taitteessa. Lue lisää ›
SM-Motocross sarjan Yoko Hole Shot eli starttivoittokilpailu ratkesi viime viikonloppuna Yyterissä. Lue lisää ›
Lohjan Seudun Moottorikerhon 12-vuotias Kasimir Hindersson oli jo varmistanut motocrossin alle 15-vuotiaiden Suomen mestaruuden, kun edessä oli viime sunnuntainen päätösosakilpailu Porissa. Hindersson voitti molemmat erät myös Yyterin radan jäähyväiskilpailussa. Lue lisää ›
Enduron EM-sarja huipentuu tänä viikonloppuna Heinolassa, missä ajetaan vielä kolme kilpailupäivää. Kytönen Motorsportin Roni Kytönen, 19, taistelee viikonloppuna Euroopan mestaruudesta kahdessakin eri kategoriassa, kun jämsäläinen johtaa Junior E1-luokkaa maksimipistein ja ero toisena ajavaan Antti Hänniseen on 24 pistettä. Kytönen taistelee myös yleiskilpailun mestaruudesta, jossa nuorukainen on tällä hetkellä toisena 11 pistettä perässä tshekkiläistä Krystof Koublea, joka ei pääse osallistumaan Heinolan viikonloppuun loukkaantumisen johdosta. Tiukimmin mestaruudesta Kytösen kanssa taistelee ruotsalainen Albin Elowson, joka on 10 pistettä suomalaista perässä sekä Kytösen seurakaveri Eemil Pohjola, joka on 18 pistettä perässä maanmiestään. Lue lisää ›
Kannuksessa Kajaanintiellä tapahtui tänään klo 16 jälkeen rekan ja moottoripyörän välinen liikenneonnettomuus. Moottoripyöräilijä oli ajamassa Kajaanintietä kohti Kokkolaa kun hän oli törmännyt edellä ajaneen rekan perävaunun takaosaan. Miespuolinen moottoripyöräilijä menehtyi törmäyksessä välittömästi. Lue lisää ›
Luonto aloitti oman näytöksensä jo ennen kisan alkua. Torstai-illan upea Keski-Eurooppalaisen tuntuinen ilta hyväili saapuvia kilpatiimejä. Ilta taittui yöksi upean tähtitaivaan alla ja saimme ihailla revontulia yötaivaalla varikon yllä. Luonnon oma valoshow sopivasti ennen FHRA Night Race Finals 2019 -kisaa. Lue lisää ›
MC Club Härmä on käynnistämässä nuorten moottoripajatoimintaa, ja oli yhdessä Nuori Kirkko ry:n kanssa esittelemässä asiaa sekä omaa toimintaansa Kauhavalla Alahärmän kaupunginosassa yläasteen järjestämillä harrastemessuilla elokuun lopulla. Lue lisää ›
Kotoinen yleisradiomme on tehnyt kulttuuri- ja liikenneturvallisuusteon julkaisemalla tänä aamuna "Hirvivaara"-juttukoosteen. Juttu, tai ehkä oikeammin palvelu, koostuu asiatekstistä ja onnettomuuksien taustatiedoista ja liikennemääristä sekä kartoista, joista selviää, missä pelti rytisee. Lue lisää ›
Uutisoimme vajaa kuukausi sitten Harrikasta, jonka rockin kuninkaaksi tituleerattu Elvis Presley ehti ostaa vajaa vuosi ennen kuolemaansa. Hänelle kuuluneesta vuosimallin 1976 Harley-Davidson FLH 1200 Electra Glidestä odotettiin tulevan kallein koskaan huutokaupattu moottoripyörä, ja hinnan odotettiin nousevan yli puolentoista miljoonan euron. Toisin kävi. Lue lisää ›