Julkaisemme joulun ja Uuden Vuoden välisenä aikana vuoden 2021 luetuimmat jutut uudelleen toimituksen osittaisen lomallaolon vuoksi. Hauskaa Joulun ja Uuden Vuoden odottamisen ja vaihtumisen aikaa kaikille!

Tämä juttu oli vuoden 2021 4. luetuin.

Historiaa

Jawa on Tsekkiläinen moottoripyörämerkki, jolla on pitkät perinteet moottoripyörien valmistuksesta. Toiminta alkoi jo vuonna 1929, kun Böömiläinen asetehtailija ja insinööri Frantisek Janecek alkoi valmistaa lisenssillä saksalaisia Wanderer moottoripyöriä. Nimi Jawa muodostui Janeckin sukunimen sekä Wanderer moottoripyörämerkin kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta.

Moottoripyörien valmistus jatkui toiseen maailmansotaan asti. Saksan miehitettyä Tsekkoslovakian tuotanto ohjattiin kolmannen valtakunnan asevarusteluun. Tuotekehitystä ei kuitenkaan lopetettu, sitä jatkettiin salaa uusilta valtaapitäviltä.

Toisen maailmansodan jälkeen koitti uusi aika ja uudet isännät.

Jawa kansallistettiin vuonna 1945, jolloin siihen yhdistettiin Cezeta moottoripyörämerkki.

Vuonna 1953 esiteltiin uudet mallit 250 cm3 Typ 353 ja 350 cm3 Typ 354 Ne saivat lempinimen Kyvacka (heiluri) takaripustuksen keinuhaarukan vuoksi. Tuohon Kyvacka-mallistoon Jawa 300 CL pyöräkin ulkonäöllisesti pohjautuu.

Jawa oli todella suosittu myös Suomessa. Merkin valmistusmäärät olivat huimaavia, parhaimmillaan tehtaan vuosituotanto oli 160 000 pyörää.

Kilpaurheilussakin tuli vuosien myötä menestystä. Eritoten sen Six Days -mallit niittivät menestystä kestävyysajoissa. Jawa oli tunnettu myös speedway- ja jääradoilla.

Japanilaisten pyörämerkkien tuleminen markkinoille murensi sen aseman.

'En tarvitse Skodaa, Pobedaa, kun saan Jawalla kaasuttaa…', tulkitsi Sakke Järvenpää Römpöti pöti pöts -kappaleella, Sleepy Sleepersin Metsäratio-levyllä. En kaivannut minäkään kyseisiä automerkkejä, kun Jawalla kaasutin. Kuva Tero Kiira.

'En tarvitse Skodaa, Pobedaa, kun saan Jawalla kaasuttaa…', tulkitsi Sakke Järvenpää Römpöti pöti pöts -kappaleella, Sleepy Sleepersin Metsäratio-levyllä. En kaivannut minäkään kyseisiä automerkkejä, kun Jawalla kaasutin. Kuva Tero Kiira.

Nykypäivään

Jawa-tuotemerkin omistaa edelleen Tsekin tehdas, mutta merkkiä valmistaa lisenssillä myös intialainen Classic Legends, joka kuuluu Mahindra&Mahindra-konserniin. M&M on valtava monialayritys, joka valmistaa moottoripyörien lisäksi muun muassa autoja sekä maatalouskoneita.

Kyseinen Jawa 300 CL -malli on täysin intialaisvalmisteinen ja -suunnitteinen uusiomalli, joka tuli markkinoille 2018 ja sai heti Intiassa huippusuosion. Pyörää varattiin sellaiseen tahtiin etukäteen, että valmistaja joutui laittamaan tilaukset kiinni, kunnes valmistus saatiin käyntiin ja toimitukset vauhtiin. 

Etukäteen ajateltuna pyörän vahvuuksia ovat todella klassisena säilytetty ulkonäkö. Sen tunnistavat varmasti kaikki yli 40-50 vuoden ikäiset suomalaiset. Siksi vahvasti Jawaa meilläkin käytettiin 50- ja 60-luvuilla ihan työmatkapyöränä.

Odotukset koeajon suhteen olivat siis melkoiset: miten klassisen näköinen klassinen merkki on onnistuttu tuomaan tähän päivään? Valtaosassa Jawoja oli aikanaan kaksitahtimoottori, miten nelitahtinen sopii sen paikalle?

Ensivaikutelma

Huomio kiinnittyy hienoihin yksityiskohtiin. Esimerkiksi nopeusmittari on klassisen näköinen, mutta sisältää kuitenkin kaiken oleellisen informaation. Polttoainetankin korkki on myös upeasti toteutettu, ja siihen on koneistettu vuosiluku 1929, eli vuosi, jolloin Jawan valmistus alkoi.

Kullanväriset raidat on maalattu vapaalla kädellä, pensseliä käyttäen. Käden jälki näkyy, mutta se ei häiritse. Päinvastoin homma on niin kuin silloin ennen vanhaan.

Nopeusmittari, johon on sijoitettu myös tarvittavat merkkivalot ja varoitusvalot, sekä polttoainemäärän mittari. Kuva Tero Kiira.

Nopeusmittari, johon on sijoitettu myös tarvittavat merkkivalot ja varoitusvalot, sekä polttoainemäärän mittari. Kuva Tero Kiira.

Ajaessa osa nopeusmittarin numeroista jää piiloon, tämä hieman häiritsi. Täytyi muistaa missä kohtaa mittaristoa on minkäkin nopeuden kohta, tai sitten piti kurkata.

Polttoainetankin korkkiin on koneistettu hienoja yksityiskohtia. Näkyvillä on myös pensselillä maalatut kullanväriset raidat. Kuva Anssi Kivinen.

Polttoainetankin korkkiin on koneistettu hienoja yksityiskohtia. Näkyvillä on myös pensselillä maalatut kullanväriset raidat. Kuva Anssi Kivinen.

Lähes täydellisen ulkonäön rikkoo kaksi yksityiskohtaa: takajousituksen lisäsäiliöt sekä mustat, muoviset hallintalaitteet. Ne eivät istu tällaiseen retropyörään mitenkään.

 

Lisäsäiliöllä varustettu takaiskunvaimennin. Kuvassa näkyy myös avonainen toisioketju. Vanhaan hyvään aikaan toisioketju oli koteloitu, mikä kasvatti ketjujen sekä rattaiden käyttöikää huomattavasti. Kuva Tero Kiira.

Lisäsäiliöllä varustettu takaiskunvaimennin. Kuvassa näkyy myös avonainen toisioketju. Vanhaan hyvään aikaan toisioketju oli koteloitu, mikä kasvatti ketjujen sekä rattaiden käyttöikää huomattavasti. Kuva Tero Kiira.

Muoviset ja mustat käyttökytkimet rikkovat hienon kokonaisuuden. Kuva Anssi Kivinen.

Muoviset ja mustat käyttökytkimet rikkovat hienon kokonaisuuden. Kuva Anssi Kivinen.

Etujarru on varustettu ABS toiminnolla. Jarruteho oli riittävä, eikä vaatinut kohtuutonta voimaa. Soratiellä kokeiltu täysjarrutus osoitti ABS järjestelmän toimivan erinomaisesti.

Takajarru on vivulla käytettävä, mekaaninen halkaisijaltaan 153 mm rumpujarru, eikä sisällä ABS toimintaa. Sen jarruteho on vaatimaton ja tuntuma ohut.

Etupyörän jarrun virkaa toimittaa yksi halkaisijaltaan 280 mm jarrulevy, jota puristaa kaksimäntäinen, uiva jarrusatula. Jarrun merkki on Bybre, joka kuuluu Brembon tuoteperheeseen. Kuva Anssi Kivinen.

Etupyörän jarrun virkaa toimittaa yksi halkaisijaltaan 280 mm jarrulevy, jota puristaa kaksimäntäinen, uiva jarrusatula. Jarrun merkki on Bybre, joka kuuluu Brembon tuoteperheeseen. Kuva Anssi Kivinen.

Ajamaan

Soratietä Jawalla oli suorastaan ilo päästellä menemään. Kuva Tero Kiira.

Soratietä Jawalla oli suorastaan ilo päästellä menemään. Kuva Tero Kiira.

Jawan päälle on helppo asettua, koska se on todella matala. Ilmoitettu istuinkorkeus on vain 765 mm.

Ajoasento on luonteva sekä ryhdikäs. Vaihteiden käyttö kookkaalla ajosaappaalla vaatii hieman tarkkuutta, muuten vaihteisto toimi moitteetta. Vaijerikäyttöinen kytkin oli kevyt käyttää ja siinä oli hyvä tuntuma.

Ajoin pyörän Myllykoskelta Lahteen, kulkien niin valtatietä kuin kanta- ja kyläteitäkin. Valtatietäkin sillä ajelee, mutta mukavuus loppuu siinä 90 km/h nopeudessa. Kulkua kyllä riittäisi nopeampaankin matkantekoon, mutta se menee jo suorittamiseksi.

Kanta- ja kylätiet sekä taajamat ovat omiaan Jawalle. Niitä olisi voinut ajaa vaikka kuinka paljon, kunhan muisti, että vasemmalle kantatessa ylös nostettukin seisontatuki ottaa helposti maahan kiinni.

Jousituksen ominaisuudet vastaavat hyvin Jawan suorituskykyä.

Ajoin muutamaan kurviin, missä oli routapatteja, vähän kovempaa vauhtia. Silloin oli havaittavissa, että jousituksen vaimennus ei ollut riittävä. Mitään dramaattista ei kuitenkaan tapahtunut.

17 kw teho ja 25 Nm vääntö tuntuivat paperilla mitättömältä, näin ei kuitenkaan käytännössä ole.

Jawa jaksaa mennä hyvin liikennevirran mukana ja enemmänkin, jos tahtoo. Moottori vetää tyhjäkäynniltä rajoittimelle asti nöyrästi, eikä siinä esiinny häiritseviä värinöitä. Olematta kuitenkaan liian sivistynyt.

Moottori on kuin silloin ennen, paitsi se sisältää nykyaikaisen luotettavuuden. Koeajetun pyörän moottori täyttää Euro 4 päästöluokan vaatimukset. Marraskuusta lähtien Suomeen tuotavien pyörien moottorit on päivitetty Euro 5 -normit täyttäviksi. Kuva. Tero Kiira

Moottori on kuin silloin ennen, paitsi se sisältää nykyaikaisen luotettavuuden. Koeajetun pyörän moottori täyttää Euro 4 päästöluokan vaatimukset. Marraskuusta lähtien Suomeen tuotavien pyörien moottorit on päivitetty Euro 5 -normit täyttäviksi. Kuva. Tero Kiira

Sähkökeskus sijaitsee vasemmassa sivuposkessa. Moottorinohjain on Dellorton valmistama. Kuva Tero Kiira.

Sähkökeskus sijaitsee vasemmassa sivuposkessa. Moottorinohjain on Dellorton valmistama. Kuva Tero Kiira.

Oikean sivuposken alta löytyy tila työkaluille. Kuva Anssi Kivinen.

Oikean sivuposken alta löytyy tila työkaluille. Kuva Anssi Kivinen.

Yhteenveto

Jawa 300 CL on todellinen hyvän mielen moottoripyörä. Jos haluaa aikakoneen menneisyyteen, mutta myös nykyaikaisen luotettavuuden on Jawa siihen hyvä valinta.

Tosin kuljettajan on parasta kestää katseita sekä henkilöitä, jotka tulevat juttelemaan, että "oli minullakin joskus tuollainen Jawa". Sillä niin hämäävä on sen ulkonäkö. Vaikka en montaa päivää Jawalla ajanut, kävi näin minulle monta kertaa.

Jawan modernisointi on onnistunut mukavasti pikku puutteista huolimatta ja pyörän ajotuntuma on nykyaikainen.

Plussat ja miinukset

+ Etujarru

+ Aidosti retro

 

- Takajarru

- Mustat, muoviset katkaisimet sekä lisäsäiliöllä varustetut takaiskunvaimentimet

Jawa 300 CL Arvosana Painotettu arvosana*
Moottori 20% 4 80 (100)
Jousitus/alusta 10% 3 30 (50)
Voimansiirto/kytkin 10%  4 40 (50)
Vaihteisto 5% 4 20 (25)
Jarrut 20% 3 60 (100)
Ergonomia/Käsiteltävyys 20% 4 80 (100)
Ajotietokone/käytettävyys 5 % 0 0 (25)**
Taloudellisuus 10 % 5 50 (50)
Yhteensä   360 (500)
Jokerikerroin: Todellinen hyvän mielen moottoripyörä.   30
Yhteensä kaikkiaan  3,9p 390 / 500
* = suluissa täydet pisteet    
** = pyörässä ei ole ajotietokonetta    

Tekniset tiedot

  • Moottori: 1-sylinterinen, nelitahtinen, nestejäähdytteinen moottori. Kaksi kannen yläpuolista nokka-akselia, neljä venttiiliä. Iskutilavuus 294.72 cm3. Puristussuhde 11:1 Poraus/isku 76/65. Teho 17 kw / 23,1 hv / 7000 r/min. Vääntömomentti 25 Nm 5750 r/min
  • Voimansiirto: Kuusi vaihdetta, vaijerikäyttöinen monilevyinen märkäkytkin. Toisiovälitys ketjulla.
  • Alusta: Teräsputkesta valmistettu kaksoiskehtorunko. Edessä hydraulisesti vaimennettu teleskooppihaarukka, jousto 135 mm. Takana kaksipuoleinen keinuhaarukka, kaksi iskunvaimenninta. Jousto 100 mm Edessä yksi 280 mm levyjarru, kaksimäntäinen uiva jarrusatula. Takana 153 mm mekaanisesti käytettävä rumpujarru.  Renkaat edessä 90/90-18 M/C 51P, takana 120/80-70 M/C 61P.
  • Mitat ja massat. Pituus 2130 mm Leveys 830 mm Akseliväli 1370 mm. Istuinkorkeus 765 mm. Polttoainesäiliön tilavuus 13,2 l, kuivapaino 172 kg. CO2 päästöt 67g/km. Ilmoitettu kulutus 2.9 L/ 100 km. Ilmoitettu huippunopeus 125 km/h. Hinta 7990 €. Maahantuoja/myynti JawaTalli.

Aiheesta aiemmin:

Tässä ne nyt sitten ovat: uusklassiset Jawa ja Jawa Forty Two sekä bobber Perak

Jawa tulee taas: tässä tuliterä uusklassinen voimanpesä

Tällainen on tosi latolöytö-Jawa vuodelta 1960: rekisteröimätön ja ajettu vain 8 kilometriä!

Edit 22.10. klo 13.37: Korjattu väite, jonka mukaan Classic Legends omistaisi Jawan tuotenimen nykyään.