Eli ota pyörästäsi ja itsestäsi kuva perjantain 4.6 - lauantain 5.6. mittaan ja lähetä se meille sähköpostiosoitteeseen toimitus@motouutiset.fi. 

Kuvausohjeita sen verran, että mieluiten vaakakuva, koska se toimii netissä paremmin. Muista liittää meiliin mukaan yhteystietosi, että voimme ottaa sinuun yhteyttä palkintojen arpomisen jälkeen.

Kerro myös pyöräsi nimi, jos sillä sellainen on, muuten pelkkä merkki, malli ja vuosikerta riittää. Sekä oma nimesi sellaisena kuin haluat sen kuvan yhteydessä julkaistavan.

Kuvat julkaistaan perinteiseen tapaan saapumisjärjestyksessä ja julkaisemista jatketaan niin kauan kuin kuvia riittää. Pidetään lippu korkealla, ajetaan vaikka ruokkiksella sen verran että päästään ottamaan se kuva tai jos ei ole töitä, niin pyörän kanssa poseeraus riitää.

Palkinnot: ne arvotaan, ja ensimmäinen saa joko kaksi elokuvalippua Finnkinon teattereihin (elokuvateatteritkin avataan lopulta täysillä, uskokaa pois!) tai yhden elokuvalipun ja Motouutisten T-paidan. Kolmelle seuraavalle on jaossa elokuvalippu kullekin.

Motouutiset ei säilö osoitteistoja eikä yhteystietoja kuin sen aikaa, että saamme voittajille ilmoitettua voitoista.

Kerätkäämme yhdessä ennätyskuvasato perjantaina ja lauantaina, eikös? Prätkillä ja kuvilla koronaa päähän!

Tv. Toimitus