Adventuremoottoripyöräilyä Tunturi-Lapissa, osa 1: Laillisilla teilläkin riittää nähtävää

Minä Anssi Kivinen sekä Tero Kiira ja Juha Harmanen päätimme selvittää minkälaista ja minkä verran löytyy luvallista ajotietä Tunturi-Lapista. Kyllä, päätimme pysyä niin sanotusti laillisilla reiteillä.

Joskus teitten laillisuus tai laittomuus on kyllä hieman epäselvää, mutta ohjeena käytimme sitä, että ajoimme maastokartasta minimissään "mustaa karvaa". Katkoviivateille päätimme olla menemättä, mutta toki emme ajaneet läheskään kaikkia mahdollisia teitä, mitä tuolta alueelta löytyy, siihen ei mitenkään käytettävissä oleva aika olisi riittänyt. Ajopäiviä tuli matkalla kaikkiaan seitsemän, yksi päivä pyhitettiin huollolle.

Kilometrejä, tai sanotaanko ilometrejä tuli 2006.

Olimme tällä kertaa päättäneet kuljettaa pyörät peräkärryllä ja pakettiautolla Lappiin. Minä Ja Juha menimme Juhan autolla peräkärryinemme. Siihen oli pakattu minun ja Juhan pyörät, ajovarusteet, sekä huoltotarvikkeita.

Mukaan oli tarttunut muun muassa toiset vanteet renkaineen sekä irtorenkaita. Myös sisärenkaita otimme useamman mukaan, lisäksi renkaanvaihtotyökalut, sekä muuta tarpeelliseksi katsomaamme tarviketta. Tero oli jo mennyt edeltä käsin Lappiin vaeltamaan. Pyörän ja tarvittavat kamppeet hän oli pakannut mukaansa.

Miksi autokyydillä eikä pyörillä ajaen? Olimme varustaneet pyörät karkeilla renkailla, emmekä halunneet kuluttaa niitä etelän ja Lapin välisiin siirtymiin. Halusimme mukaan myös eri ajotilanteisiin sopivat varusteet, joten mukaan lähti useampi ajoasu, ajokengät, sekä kypärä.

Lähdimme Juhan kanssa matkaan 26.7 Sunnuntaiaamusta klo 07.00. Matka taittui joutuisasti välillä taukoja pidellen ja kuljettajaa vaihtaen.

Vaikka emme olleet sopineet muuta kuin että Saariselällä, joka oli meidän tukikohta, nähdään, niin saavuimme Teron kanssa samaan aikaan Sodankylään. Tero jätti asuntovaununsa tutun korjaamon pihaan, ja siitä jatkoimme peräkanaa kohti Saariselkää, jossa ystävämme Jari oli lupautunut majoittamaan meidät kotiinsa. Kun saavuimme tukikohtaan oli sauna lämmin ja evästä pöydässä. Mikäpä meidän oli käydä taloksi.

Maanantai

Aamusta otimme pyörät ulos pakusta ja peräkärrystä.

Ajokamppeet päälle ja Saariselän Nesteelle tankkaamaan.

Terolla on todella hyvä paikallistuntemus Ivalon sekä Inarin alueelta, sillä onhan hän vuosia siellä liikkunut niin autolla, moottoripyörällä, kuin moottorikelkallakin. Isäntämme Jari antoi myös hyviä neuvoja, missä kannattaa käydä ajamassa. Joten Tero kärkeen minä sekä Juha perään.

Suuntasimme hieman Saariselältä pohjoiseen ja sitten käännyimme kohti itää, josta löytyykin todella paljon sorapintaista ajoalustaa.

Pääsimme aika lähelle Raja-Jooseppia, mutta sitten tuli Luttojoki vastaan. Käännyimme sieltä kohti etelää ihan Urho Kekkosen kansallispuiston reunalle, josta sitten takaisin länteen. Palkisojalta päästelimme soratietä pitkin Ivaloon, jossa olikin jo aika syödä lounas.

Kun oli miehet ruokittu, ruokimme pyörät, eli tankit täyteen menovettä. Sen jälkeen suuntasimme kohti Nellimiä. Nellimiin onkin valmistunut uusi todella upea asvalttipäällysteinen tie syksyllä 2019. Me ajoimme mahdollisuuksien mukaan vanhaa sorapintaista tietä, jota on vielä jonkin verran jäljellä. Mennessä kurvasimme Kontosjärven kautta.

Nellim omaa todella mielenkiintoisen historian, se on Inarin vanhimpia asuttuja alueita. Sieltä on löydetty merkkejä asutuksesta esihistorialliselta ajalta, aina kivikaudelta asti, noin 8000 vuotta sitten, kertoo Wikipedia.

Nellimissä kävimme katsomassa uittorännin, joka olikin todella upea paikka, suosittelen. Sieltä löytyy myös laavu, sekä tulentekopaikka. Hyvä paikka vaikka yöpymiseen.

Paljon muutakin nähtävää siellä olisi ollut, mutta päivä oli jo taittumassa iltaan, joten lähdimme kohti Saariselkää. Sinne suuntasimme Raja-Joosepintien, sekä Anninkadun kautta. Kyllä! Anninkatu niminen soratie löytyy tuolta Ivalon korvesta.

Tiistai

Aamutoimet suoritettuamme tutusti Nesteelle tankkaamaan.

Tällä kertaa suuntasimme nelostien länsipuolelle, josta löysimme runsaasti ajettavaa soratietä. Kävimme Tolosjoen rannassa sekä Koierivaarassa. Sieltä ajoimme Ivalon lentokentän pohjoispuolelle katsomaan Ivalojokea.

Tässä Teron ajonäyte Tolosjoen rannalta.

Tero muisteli, että Hammastunturin erämaahan menisi tie. Katsoin Maastokartasta ja todellakin niin menee. Ivalon ja Inarin kautta sinne, joten matkasta tuli asfalttisiirtymä. Kyllä kannatti. Tuon Hammastunturin erämaahan vievän tien maisemat ovat todella upeat.

Taas oli päivä kääntynyt illaksi, joten oli aika lähteä kohti tukikohtaa. Tässä kohtaa kannattaa todeta, että on mukava ajaa pyörällä, jossa ei ole kuin tarpeelliset renkaanvaihtotarvikkeet matkassa sekä hieman juotavaa ja syötävää.

Kukaan kolmesta ei kaivannut täynnä tavaraa olevia sivu- ja takalaukkuja.

Oheisella videolla Tero Kiira ja Juha Harmanen ajamassa Hammastunturin erämaassa.

Keskiviikko

Olimme käyneet jo edellisenä iltana tankkaamassa pyörät, sillä nyt suuntasimme kohti etelää ja länttä, joten tuttu Neste ei osuisi reitillemme.

Pakkasimme telttailukamppeet mukaan, samoin retkikeittimen sekä retkimuonaa. Lisäksi puhdasta vaatetta ja lenkkikengät. Vähän työkaluja ja tarvikkeita. Sisäkumeja renkaanvaihtotyökaluja unohtamatta.

Pyrimme kuitenkin siihen, että pyöristä ei turhan roinan takia tulisi liian raskaita. Mielestämme siinä onnistuimme.

Kohteeksi otimme Kalmakaltion, jossa Juha on käynyt joskus kalastamassa. Kertoi sen olevan upea paikka, ja oli oikeassa.

Reittimme kulki Vuotson kautta, jossa minä tankkasin jo pyöräni. Miksi? Minulla on KTM 990 Adventure ja se on tunnetusti aika bensasyöppö, kun antaa satsia. Ja minä annan. Myös sen polttoainetankki on tilavuudeltaan pieni. Varakanisterin raahaaminen ei kiinnostanut, joten reititin kulkumme niin, että bensaa oli saatavilla. Kokemus on myös opettanut, että täydellä tankilla kannattaa aina mennä korpeen, jos se on vaan mahdollista.

Vuotsosta suuntasimme Pomokairan kautta Pokkaan. Pomokairan tie oli niin hyvässä kunnossa, että sen olisi ajanut vaikka customilla.

Pokassa otimme bensaa tankkiin. Kuljettajille kahvia, sekä hillomunkkia.

Kun oli miehet sekä pyörät tankattu lähdimme kohti Köngästä. Tosin sinne asti emme ajaneet, vaan käännyimme Siekkuvaaran kohdalta kohti pohjoista. Siitä Kaitaselän kautta Lompoloon, seuraavaksi Puljun kautta Nunnaseen. Nunnasesta lähtikin sitten tie Kalmakaltioon.

Perille päästyämme telttojen pystytys ja iltapalan valmistus.

Yöllä ylitsemme pyyhkäisi ukkosrintama. Vettä satoi, ukkonen jyrisi ja salamat löi. Olihan hienoa maata telttapatjalla ja kuunnella tuota taivaan konserttia.

Jutun toinen osa julkaistaan myöhemmin.