Madagaskar, monille meistä tuttu ainoastaan nimestään ja suositusta animaatioelokuvasta. Paikka, joka on täynnä viidakoita ja tanssivia hassun näköisiä eläimiä. Onko Madagaskar saari, maa vai molempia? Ei varmaan kovinkaan suuri saari kun siitä harvoin kuulee mitään.
Reissu alussa ja juuri löydetty muutaman kiertoreitin jälkeen ulos pääkaupunki Antananarivosta.
Tämä oli minunkin tietämykseni Madagaskarista, kunnes lapsuudenkaverini Joni soitti minulle kertoakseen, että hänellä oli mennyt kattilat jakoon emäntänsä kanssa, ja kourassa oli lentolippu Madagaskarille, jolle pitäisi löytää uutta käyttöä, koska romanttinen rantaloma ei tullut enää kysymykseen.
Joni kysyi että löydettäisiinkö netin kautta sieltä vuokralle moottoripyörät ja kierrettäisiin saari.
Pääkaupunki Antananarivon jälkeen ensimmäinen juomatauko. Kokista ja tuoretta ananasta.
Googlen avulle löysin usemmankin moottoripyörävuokraamon Madagaskarin pääkaupungista Antananarivosta ja vahvistin Jonille lähteväni mukaan. En tässä vaiheessakaan tiennyt maasta yhtään mitään. Madagaskar on itsenäinen valtio eteläisen Afrikan tasalla ja maailman neljänneksi suurin saari. Se on hieman Ranskaa suurempi pinta-alaltaan ja myös Ranskan entinen siirtomaa, josta se itsenäistyi vuonna 1960.
Tilasin lentoliput kahden kuukauden päähän ja sen jälkeen tutkin lisää Madagaskarista netistä. Helmikuussa jolloin olimme menossa, on sadekausi kiivaimmillaan ja hakutulokset olivat pääasiassa "World most dangerous roads" tyyppistä antia, ja että maassa joutuu teiden varressa ryöstetyksi useammin kuin Afrikan tähti -pelissä.
Keskimaan ylängöt ja tienvarsikauppiaita.
Mutta koska ei kannata uskoa kaikka mitä netissä lukee, vaan kokea maailma itse sellaisena kuin se on, tein moottoripyörämatkamme reittisuunnitelman Google Earthin avulla. Aikaa meillä oli matkalle kaksi viikkoa ja painotin reitin korkeille keskimaan ylängöille, itäiseen osaan, jossa on runsaasti viidakoita ja rantaviivaa sekä etelään.
Kahden kuukauden kuluttua sitten odottelinkin kentällä lentoa Pariisiin ajovarusteet mukanani. Mukana oli myös Sidin Adventure ajosaappaat joilla olen ajanut kaksi kertaa Venäjän ja Mongolian halki kaksi sekä läpi Siperian BAM-tien. Bootsit piti kasassa muutama kierros ilmastointiteippiä ja Madagaskarista olisi tulossa niiden viimeinen reissu.
Vierailu paikallisella koululla. Ostimme pienet kyläkaupat kynistä tyhjiksi ja jaoimme niitä lapsille matkalla vyölaukuista. Madagascar on maailman köyhimpiä maita ja oma kynä lapsella on valtavan iso juttu jonka nopeasti huomasimme. Pienestä kynästä tulee valtavan hyvä mieli.
Joni oli lentänyt Madagaskariin kaksi viikkoa etukäteen Helsingistä Pariisin kautta ja odottaisi minua maan pääkaupungin Antananarivon ”kansainvälisellä lentokentällä”. Madagaskarin pääkaupunkiin nimittäin laskeutuu vain yksi kansainväliinen lento päivässä, joka tulee Ranskasta. Käytännössä kaikki länsimaalaiset matkaajat saapuvat maahan Pariisin kautta.
2024 Madagaskarissa vieraili n. 250.000 turistia, joka on tolkuttoman vähän hieman Ranskaa pinta-alaltaan suuremmassa maassa.
Koneeseen päästyäni otin nokoset ja kun heräsin oli taivas pilvetön, aurinko paistoi ja koneen ikkunasta häämötti Pohjois-Afrikan rannikko. Olin menossa ensimmäistä kertaa Afrikkaan, ja tämä näkymä oli hieno aloitus Madagaskarin moottoripyöräreissulle.
Poliisi pysaytti meidät monta kertaa, mutta kun on passi, ajokortti (ei tarvitse olla kansainvälistä) ja moton paperit kunnossa, niin matka jatkuu. Ei lahjusten pyytämistä eikä muuta kiusaa.
Lentokoneeni laskeutui puolenyön aikaan Antananarivon kansainväliselle lentokentälle.
Odotukseni maasta eivät olleet kaksiset kun internet oli niin paljon matkaa suunnitellessani pelotellut. Ounaksuin, että lentokentällä odottaa Intian tyylinen taksikaaos.
Lentokenttä oli hiljainen, ainoastaan meidän tuoneen lentokoneen matkustajat. Niin, eihän maahan saavukaan muita kansainvälisiä koneita kuin tämä yksi keskiyöllä, ja joitain Afrikan sisäisiä lentoja.
Maahantuloselvitys oli rento ja lienee Japanin maahantuloselvityksen jälkeen nopein jonka olen kokenut. 10 dollaria virkailijalle veroa, leima passiin, ja eteenpäin.
Paikallinen pieni lampaiden ulkoiluttaja.
Kentän aulassa näkyi heti tuttu kaveri vastassa, Joni. Ja vieläpä täysin selvinpäin.
Joni tinkasi meille nopeasti taksin, ja mustan Mersun, tottakai. Mese oli jo parhaat päivänsä nähnyt, ja mittarissa varmaan useampi miljoona. Auton koko sisusta oli poistettu penkkejä lukuunottamatta, ja ovia piti riuhtoa muutamaan kertaan, että ne sai kiinni, koska auto oli kolareista väärällään. Fiilis oli kuin Indiana Jonesissa, ja kaikki paikailliset olivat tähän asti olleet erittäin ystävällisiä ja rentoja. Taksikuskikin oli kuin Jonin vanha kaveri vitsailuineen.
Koska oli jo yö, Mersu vei meidät majoitukselle kentän lähellä. Hotelli oli aidatulla alueella, joka muistutti Afrikan yön vaaroista. Otimme tervetuliaisoluet, joiden jälkeen olimme nopeasti unten mailla odottamassa aamua, jolloin ohjelmassa olisi moottoripyörien haku vuokraamosta.
Aikaisen aamun kahvitauko RN25 hiekkatien varressa maagisessa kylässä (matkalla idän sademetsiin etsimään makeja).
(Huom. jutun lopussa näkyvä video alkaa tästä aamusta)
Moottoripyöriä vuokraamassa
Tutkimuksemme mukaan Madagaskarin pääkaupungissa Antananarivossa on kolme paikkaa josta voi vuokrata moottoripyöriä. Olimme jo varanneet kaksi Honda XR400 -motoa eräästä vuokraamosta, joka kuitenkin ilmoitti muutama päivä ennen matkaamme, että Hondat eivät ole saatavilla, ja tarjosivat Royal Enfieldin ensimmäistä Himalayan-mallia tilalle. Halusimme kuitenkin jotain enemmän off roadiin sopivaa. Tutkin lisää, ja löysin vuokraamon josta sai KTM 250 EXC malleja, mutta niitä vuokrattaessa olisi pitänyt ottaa opas mukaan, ja halusimme mennä ilman.
Lopullinen valintamme oli Flash Moto -niminen vuokraamo, jota pyörittävät 70-vuotiaat ranskalaiset kaksoisveljekset.
Aikaisin aamulla toinen veljeksistä saapui hakemaan meidät Toyota Landcuruiserilla, joka näytti siltä että olisi kiertänyt Afrikan ympäri muutaman kerran.
Uusi EU:n maksama asfaltti matkalla kohti itärannikkoa.
Saavuimme Flash Moto -vuokraamoon, joka oli veljesten talon yhteydessä kaupungin laidalla. Heillä oli varastoissa valtavat määrät 90-luvun lopun kulta-ajan 600 kuutioisia katulaillisia enduroita, pääasiassa Yamahan TTR- ja XTR-malleja. Meille oli varattu kaksi Yamaha XTR 600cm3 mallia, koitimme kysellä TTR-versioita, koska niissä oli safaritankit ja enemmän ruutia, mutta nämä mallit vuokraamo varaa porukoille joiden oppaaksi he lähtevät.
90-luvun lopun XTR:t ovat kuitenkin kelpo joka paikan motoja ja maksoimme hieman extraa, jotta veljekset asensivat meille kunnon uuden nappulat alle. Motot maksoivat meille 50 dollaria per nenä per päivä, ja satasen kertalisämaksulla saimme tuoreet nappulat alle. Iästä huolimatta motot olivat hyvässä kunnossa ja hyvin huollettuja. 600cc koneen mukava vääntö tuntui heti koeajolla, Madagaskarilla on tuskin tietä, josta näillä ei selvittäisi – näin ainakin kuvittelimme.
Antananarivosta eteenpäin
Vaihdoimme ajovarusteet ylle, joimme kahvit ja saatuamme veljeksiltä pienen briiffin, lähdimme tien päälle.
Legandaarinen SEC rautatie, purettu Saksasta toisen maailmansodan sotakorvauksena Ranskalle, joka siirtomaaisäntänä toi koko rautatien Madagaskarille. Siellä se on ollut täydessä käytössä tammikuuhun 2024 asti, jolloin juna suistui raiteiltaan ja rata suljettiin lopullisesti. Rautatie on eläkkkeensä ansainnut.
Ensimmäinen haaste oli navigoida kolmimiljoonaisen Antananarivon läpi etelään johtavalle tielle. Emme olleet jaksaneet virittää navigaattoria vuokramopoihin, joten suunnistimme kaupungissa kaivamalla kännykkää taskusta silloin tälloin, joten eksyimme muutaman kerran, mutta tulipahan pääkaupunki ja sen sivukujat tutuiksi. Antananarivo ei ole ensimmäinen kaupunki johon muuttaisimme, mutta sen halki suunnistaminen oli sopiva aloitus motomatkallemme.
Madagaskarin geografinen profiili on todella erikoinen, vilkaisin kellossani olevaa korkeusmittaria pääkaupungista selvittyämme, ja se näytti 1,6 kilometriä. Vaikka aurinko porotti täydeltä taivaalta ja vaikka olimme eteläisen Afrikan tasalla, oli lämpötila miellyttävä 22°C korkeuden takia. Olimme Madagaskarin keskiylängöillä.
Olimme RN-7-tiellä, joka on saaren ainoita päällystettyjä teitä, ja halkoo koko maan pääkaupungista etelään. Tarkoituksenamme oli ajaa pari päivää kohti etelää ja sitten suunnata kohti itää, jossa odottivat viidakot sekä sen jälkeen Intian valtameren rantahiekat.
Ympärillä oleva luonto oli hienoa, ja kun pysähdyimme tauoilla syömään, juomaan tai tankille, paikalliset ihmiset olivat todella iloisia ja ystävällisiä. Kaikki internetin pelottelut olivat täysin unohtuneet.
Itäisen Madagascarin sademetsien luontoa.
Antsirabesta sademetsään
Ensimmäisen yön vietimme Antsiraben kaupungissa. Suosittelemme yöpymään kaupungissa ”Le Royal Palace” hotellissa. Moni länsimaalainen matkailija jää Afrikan maissa yön tultua resortteihin vaarojen pelossa, mutta me vuokrasimme riksan kuskeineen koko illaksi ja suuntasimme kaupungin parhaaseen ravintolaan syömään ja sieltä baareihin ja loppuillasta menimme madagaskarilaiseen yökerhoon. Antsirabe oli mukava kaupunki pysähtyä yksi yö.
Aamulla jatkoimme Antsirabesta kohti etelää, kunnes käännyimme toiselle tielle kohti itää, jossa on vielä suuria alueita sademetsää jäljellä. Maan sademetsistä on arviolta kaadettu 80% ja kaikkien motomatkailijoiden, jotka haluvat kokea sademetsiä, tulee suunnata itään.
Suunnitelmamme oli mennä sademetsiin patikoimaan ja bongaamaan harvinaisia eläinlajeja, joita löytyy ainoastaan Madagaskarilta. Maan kasvillisuudesta ja eläinlajeista 80% esiintyy vain Madagaskarilla. Tämä johtuu siitä että maa lohkesi Afrikan mantereesta noin 600 miljoona vuotta sitten, ja koska saaren etäisyys Afrikan mantereeseen on 400 kilometriä, ovat eläinlajit ja kasvisto saaneet kehittyä rauhassa 600 miljoonaa vuotta omanlaisekseen.
Madagaskarin kovin viidakko-opas nimeltaan 'Arimanana', Ranomafanan kansallispuisto. 'Arin' kanssa viidakoita kiertäessä oli fiilis sama kuin Indiana Jonesin ensimmäisessä osassa.
Olimme erittäin kiinnostuneita näkemään omin silmin, miltä Madagaskarin 600 miljoonaa vuotta vanha evoluutioketju näyttäisi, ja paras tapa tehdä tämä oli mennä jalan viidakkoon.
Suuntasimme Ranomafanan kansallispuistoon Itäisessä Madagaskarissa. Matkalla sinne on eräs erityisen hauska parin tunnin ajon mittainen hiekkapätkä jossa oli kiva sudittaa, tässä koordinaatit sen alkuun: -25.140081,47.229629 (tie RN25).
Muistakaa pysähtyä tien keskellä olevassa kylässä ja kokeilkaa paikallista kahvia, joka on tehty lähimetsistä löytyvästä villikahvista. Lapsille kannattaa ostaa kyläkaupoista kyniä ja muita koulutarvikkeita. Itse ostimme usein pysähdellessä kylien pikkukaupan lähes kaikki kynät ja jaoimme lapsille. Madagaskar on viiden maailman köyhimmän valtion joukossa, ja oman kynän omistaminen näytti olevan lapsille erittäin iso asia.
Saavuimme iltapäivällä Ranomafanan kansallispuiston liepeillä olevaan kylään ja suuri suositus majoitukseen Hotel Thermal Ranomafana Resortille, jossa oli todella mukava kylpeä kallion sisältä tulevissa kuumissa lähteissä ajopäivän päätteeksi. Palkkasimme hotellin respan kautta Arimanana-nmisen viidakko-oppaan, jota suosittelemme kysymään oppaaksi kaikille paikkaan suuntaaville motoristeille ja kertomaan meiltä terveisiä. Kaveri ei ole ainoastaan opas, vaan kuuluu heimoon joka asui ennen samoissa sademetsissä, joissa toimii nyt oppaana. Harvoin palkkaamme matkoillamme oppaita, mutta Madagaskarin viidakoihin kannatti näin tehdä palkata, koska sen lisäksi, että se työllistää, he etsivät meille samalla erilaisia eläimiä kameramme linssin eteen. Mukaamme lähti opas sekä erityinen maki-apinoiden bongaaja, joka meni aina edeltä etsimään erilaisia eläimiä ja soitti puhelimella oppaallemme, kun sellainen löytyi. Hyvin organisoitua.
Intian valtameren rannalla sijaitsevan Manakaran kaupungin hiekkarannat. Meressä on kovat virtauksen ja paljon haikaloja joten uimaan ei ollut asiaa.
Madagaskarin sademetsät olivat todella upea kokemus ja näimme useita makilajeja sekä mm. kameleonttiliskoja. Opimme, että Madagaskarilla ei ole elämiä, jotka olisivat ihmiselle vaarallisia. Ainoa lihaa syövä kissapeto on Madagaskar-elokuvastakin tuttu fossa, mutta sekin on vain pullean kotikissan kokoinen ihmiselle vaaraton kissapeto. Jollakin tavalla fossa näytti makiapinalta, joita se saalistaa, muistuttaen, että monilla eläinlajeilla on samoja geenejä 600 miljoonan vuoden eristyksissäolon takia.
Saarella ei ole myöskään myrkyllisiä käärmeitä. Vanhin myrkyllisen käärmeen fossiili joka on löydetty Afrikan mantereelta on 25 miljoonaa vuotta vanha, joka kertoo että kraitit ja kobrat kehittyivät vasta kauan sen jälkeen, kun Madagaskarin saari oli jo pitkällä avomerellä eristyksissään.
Madagaskar on ainoa Afrikan maa, jossa pystyy huoletta patikoimaan korkeassa ruohikossa shortseissa ja lenkkareissa, ilman pelkoa, että musta mamba tai jokin muu myrkkykäärme puree kinttuun.
Päivän päätteeksi annoimme oppaallemme hyvät tipit ja kutsuimme hänet illalla mukaan syömään. Illallinen vaihtui kaljabaareihin ja karaokeravintolaan jossa lauloimme Elvistä ja paikallisia Malagasin kielisiä ikivihreitä. Malagasin kieli äännetään suomeksi samalla tavalla kuin paikalliset sen ääntävät, joka lienee mullistava kielitieteellinen havainto.
Vilkas tienristeys matkalla Manakaran rannoilta kohti RN11 tietä.
Itärannikolta löytyi myös asvalttia
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme kohti itärannikkoa, jossa Intian valtameren paratiisirannat odottivat pölyisiä motoristeja.
Matkaa suunnitellessani Google Earthilla kaikkien teiden piti olla kuoppaisia sorateitä, mutta yllätykseksemme allamme olikin uudenkarhea asfaltti. Tien varrella oli kylttejä joissa sanottiin ”Tämän tien on rahoittanut Euroopan Unioni”. Ajoimme yli sata kilometriä uutta asfalttia, eikä vastaamme tullut ainotakaan autoa. Paikailliset Malagasyt käyttivät tietä kävelyyn. Tuumin ajaessani, että polkupyörien massalahjoitukset paikaillisille EU:lta tien lisäksi toisivat tien hyödyt myös oikeasti heidän käyttöönsä. Heillä oli hieno uusi kallis tie EU:lta lahjana, mutta ei ajoneuvoja sen hyödyntämiseen.
Pieni juomatauko matkalla haastavalle RN11 tielle.
Kiinnitin huomioni myös tien varrella kulkevaan ruohottuneeseen rautatiehen ja sen romahtamaisillaan oleviin siltoihin. Se näytti erittäin kiehtovalta ja historialliselta, kuin aikakoneesta putkahtaneelta. Pysähdyin usein ottamaan kuvia ja videoita sen vanhoista rautatiesilloista ja mietin, että mikäköhän mahtaa olla rautatien tarina, ja kuvittelin sen olevan Ranskan siirtomaa-ajoilta. Näytti, että se on ollut hylättynä vuosikymmenet. Rautatien tarina jäi kaivamaan mieltäni.
Kun saavuimme Manakaran kaupunkiin Intian valtamerellä, tapasin hotellimme aulassa paikallisen oppaan, joka matkusti kahden ranskalaisen naisen oppaana. Kysyin häneltä rautatiestä, ja hän kertoi, että siinä oli kulkenut juna vielä kuukausi sitten, jolloin sitä pitkin ajanut juna suistui raiteilta. Onnettomuuksia on sattunut rautatiellä usein, mutta se oli jo niin huonossa kunnossa, että hallitus päätti sulkea sen lopullisesti. Rautatien nimi on SEC, ja se oli Madagascarin viimeinen toimiva rautatie.
Rautatien historia on kiehtova. Sen kiskot ja pölkyt oli tuotu ensimmäisen maailmansodan jälkeen sotakorvauksina Ranskalle Saksassa olleesta vanhasta rautatiestä joka oli purettu, ja koottu uudelleen Madagaskariin. Eli kyseessä oli erittäin vanha rautatie, joka oli varmaan käytössä Saksassa jo 1800-luvulla ennen sen siirtoa Madagaskariin.
Madagascarin tiet pahimmillaan sadekautena – RN11 tie itärannikolla.
Lepopäiviä Manakarassa ja sadekauden yllätys
Vietimme pari lepopäivää Manakarassa. Hotelliksi suosittelemme rannalla olevaa Delice Annexe Hotellia ja erityisesti sen merenrannassa olevia bungaloweja. Rannalla on pieni karibiahenkinen rantabaari nimeltään Cabana Beach Manakara, joka on kaupungin paras paikka istua oluilla. Ranskanperunat tämä rantabaari oli korvannut papayasta tehdyillä erittäin hyvillä uppopaistetuilla ja suolatuilla vastaavilla. Läheisen Hotel Parthenay Clubin ravintolassa kannattaa käydä syömässä merestä nostetut tuoreet hummerit, jotka olivat isoimmat, mitä olemme ikinä lautasella nähneet.
Alueen ränsistynyt Ranskan siirtomaa-ajan arkkitehtuuri on kiehtovaa. Rannalla ovat vielä pystyssä rikkaiden ranskalaisten ennen 1960-luvun vallanvaihtoa rakennuttamat rantahuvilat, joskin erittäin huonossa kunnossa – lähes huuhtoutuneina Intian valtamereen.
Eteläinen Madagaskar ja näkymä Anja-reservaatista, jossa elää luonnossa Madagascar-elokuvan King Julien -maki, kissamaki. Tätä makilajia löytyy luonnossa vain eteläisessä Madagaskarissa muutamalla alueella.
Olimme jo unohtaneet että Madgaskarilla oli sadekausi, koska tähän asti olimme nähneet vain pari pientä sadekuuroa. Yöllä tulivat sateet ja tähän asti vallinnut aurinkoinen sää vaihtui sateeseen ja ukkoseen. Matkan varsinaiset haasteet olivat vasta edessäpäin; olimme matkalla tielle, joka kuivalla kaudellakin on iso haaste, 400 kilometrin mittainen RN-11, joka seuraa itärannikkoa pohjoiseen.
Paikaillisten mukaan RN11-tien varella on yli 10 joenylitystä, joista usea vaatii jonkinlaisen veneen. Kaikki he, joilta tiestä Manakarassa kysyimme sanoivat, että sen ajaminen on mahdotonta sadekaudella.
Päätimme kuitenkin lähteä katsomaan ja kokeilemaan miten paha se on.
Tien alku oli helppoa soraa ja ohitimme jopa tavallisilla renkailla varustetun pakettiauton, toivo tien ajamisesta oli korkealla.
Vaeltamassa eteläisessä Madagaskarissa. Saarella ei ole ainoatakaan myrkyllistä käärmelajia, joten vaelsimme näissä maisemissa korkeassa ruohossa lenkkareissa ja shortseissa.
Tie muuttui pian kuitenkin täydeksi kuravelliksi ja usein mutainen vesi tiellä ylti lantioon. Yamahani hörppäsi parikin kertaa vettä, kun emme jaksaneet käydä kaikkien lätäköiden syvyyksiä mittaamassa. Paikalliset tulivat usein auttamaan motojen työntämisessä pois mudasta ja näytimme olevan heille hyvää viihdettä. Annoimme myös kaikille auttajille hyvin tippiä.
Jonkin aikaa mudassa kamppailtuamme aloimme mekin pikkuhiljaa uskoa, että RN11 läpi on mahdotonta ajaa sadekautena.
Käännyimme takaisin, mutta emme olleet pettyneitä, koska jo RN11 alku oli syvällä viidakoissa ja oli hauska nähdä, miltä Madagaskarin tiet pahimmillaan voivat näyttää. Ehkä joskus palaamme ja yritämme ajaa RN11 tien kuivana kautena. Maasta eivät haastavat tienpätkät ajamalla lopu.
Madagaskarilla tarvitsee harvoin vaeltaa yksin, kuvassa seurue joka liittyi seuraani osaksi matkaa.
Kissamakeja katsomaan
Suuntasimme seuraavien päivien aikana Etelä-Madagaskariin. Vain etelässä elää luonnonvaraisina niitä kuuluisia makeja, joilla on valko-musta rengas hännässään, eli kissamakeja, joten suuntasimme niitä katsomaan.
Moottoripyöräilijöille suosittelemme, että menkää katsomaan niitä Anja Reservaattiin (sijainti -21.850406,46.841972), jonne on helppo ajaa. Reservaatin lähellä suosittelemme majoittumaan ”Betsileo Country Lodge” hotellissa. Suoraan hotellin ovelta lähtee upeita vaellusreittejä, joita kävimme haikkaamassa. Ja kyllä, shortseilla ja lenkkareilla korkeassa ruohikossa, koska luotin oppaan aikaisempaan sanaan, että Madagaskarilla ei ole myrkkykäärmeitä. Suosittelen haikkaamaan reittejä hotellista maantien vastapuolelle, jossa oli todella vähän asutusta.
Kissamaki Anja-reservaatissa eteläisessä Madagaskarissa.
Madagaskar on eksoottinen moottoripyörämatkakohde, jota suosittelen erittäin lämpimästi. Motot ovat edullisia ja helppoja vuokrata, maisemat upeita ja eläin- ja luontolajeista suurin osa sellaisia joita löytyy vain Madagaskarilta. Meille se tuntui myös turvalliselta, emmekä kokeneet yhtään ongelmaa. Parasta maassa olivat kuitenkin mahtavat paikalliset asukkaat.
Matkamme sisälsi 9 ajopäivää ja ajoimme noin 1900 kilometriä. Välimatkat olivat pitkiä ja tiet usein erittäin huonossa kunnossa. Madagaskarilla kannattaa unohtaa ”Rautaperse”-tyyliset tuhannen kilometrin mittaiset ajopäivät ja varata aikaa myös kansallispuistoissa oppaan kanssa vaeltamiselle ja muille ekoturismi-tyylisille kokemuksille.
Madagascarin motoreissu tehty, motot palautettu ja samana yönä paluulento Pariisin kautta Helsinkiin.
Linkkilista:
Flash Moto -moottoripyörävuokraamon yhteystiedot: flashmoto(at)iris.mg / claude(at)flashmoto.net / madamoto(at)gmail.com.
Huom: Sähköpostit kannattaa kääntää ranskaksi ja hoitaa motojen sähköpostivaraukset kokonaan ranskaksi, englantia puhutaan Madagascarilla todella vähän.
Lennot:
Air France, Helsinki-Pariisi-Antananarivo, lentoaika 15h 40min. Hinta n. 1000-1200 euroa. Kone lähtee Helsingistä aamulla ja saapuu samana päivänä Madagascariin lähellä keskiyötä.
Voit katsoa allanäkyvän videon myös täällä.
Aiheesta aiemmin:
Keskiviikko 17.7.2019 10:56
Tiistai 28.4.2015 07:22
Mikä saa motoristin lähtemään Mongoliaan - kullanarvoiset matkavinkit
Maanantai 27.4.2015 07:05