– Ajatus on alkujaan lähtenyt ihan siitä, että haluttiin tehdä porukalla hyvää. Hyväntekeväisyyskohde, Mäntän Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry, jolle tuotto on lahjoitettu, tuli vähän sattuman kautta, mutta se on pysynyt samana kaikki nämä vuodet.

– Tämän vuoden Road & Rock Hyväntekeväisyysajot on 23.05.2026. Lähtö tapahtuu Mäntästä, Old Rockers MC:n tallilta, josta ajetaan Nyyssänniemeen. Ajomatkaa tulee noin 30 kilometriä ja perillä on iltajuhlat, jossa on pari bändiä soittamassa.

– Tapahtuma on kaikille avoin, kerhosta tai moottoripyörämerkistä riippumatta, eli kaikki voivat tulla mukaan ajamaan letkaan. Iltatilaisuus on avoin myös ei-motoristeille. Osallistumismaksu on 20€/pyöräkunta, jolla pääsee mukaan ajoon ja iltatapahtumaan. Jos osallistuu vain iltatapahtumaan, niin lipun voi lunastaa ovelta 10:llä eurolla. Hyväntekeväisyysajoista ja iltatapahtumasta saadut varat lahjoitetaan lyhentämättömänä hyväntekeväisyyteen.

Road & Rock Hyväntekeväisyysajot järjestetään 13:sta kerran.

Road & Rock Hyväntekeväisyysajot järjestetään 13:sta kerran.

– Keleistä riippuen, osallistujamäärät ovat vaihdelleet vuosien varrella todella paljon. Parhaimmillaan on ollut noin 120 ja huonoimmillaan joku 40 pyöräkuntaa, plus pelkästään iltatapahtumaan osallistuneet ihmiset. Iltatapahtumaan myydään yleensä lippuja ihan mukavasti.

– Lahjoittamamme varojen turvin, Mäntän seudun Kehitysvammaisten tuki ry järjestää virkistymatkoja. Yleensä he ovat järjestäneet myös pikkujoulut tai jonkun ruokailun, jonne he ovat kutsuneet meidät mukaan ja olemme käyneet heidän kanssaan syömässä ja turisemassa, Old Rockers MC:n Marko Hietala totesi.

Tämän vuoden Road & Rock Hyväntekeväisyysajojen tarkempi aikataulu.

Tämän vuoden Road & Rock Hyväntekeväisyysajojen tarkempi aikataulu.