Olimme lähdössä kahdella sivuvaunullisella motolla, tavaraa kun vaunuun sopii paljon. Paljon tavaraa tarvitaankin, kun aikomuksena on telttailla kulujen kurissa pitämiseksi.
Näin vanhemmalla iällä ja tekopolvilla telttasänky on kova juttu. Teltan korkeuskin kasvaa näillä varustuksilla sellaiseksi, ettei rompemäärän kuljetus oikein soolopyörillä onnistu.
Matkaan lähdettiin ja Jumbossa ei pölissyt, koska satoi aika tasaisesti. Jumbo onnistui kuitenkin hyvin ja kaikilla oli mukavaa ja kivaa.
Sunnuntaina puoliltaöin lähti lautta Långnäsin satamasta Tukholmaan. Ihmeteltiin siinä ihka uusia terminaali- ja satamarakennelmia, että millä rahoituksella nekin on tehty? Vaikutti jotenkin koomiselta se autojen ja matkustajien määrä suhteessa rakennelmiin – ei vaikuttanut kannattavalta. Iso laiva käy koukkaamassa pari autoa ja ihmistä, onneksi ei ole onneksi penniäkään kiinni tuossa systeemissä. Paitsi nyt tietysti verojen kautta varmaankin tuen toimintaa omalta osaltanikin.
Salamaluokan aamulähtö
Aamulla lähtö oli salamaluokkaa, kun henkilökunta tuli herättelemään hytistä. Jostain syystä kuulutukset eivät kuuluneet hytissämme ja nukuimme kuin pienet porsaat. Kun pikku tovin jälkeen pääsimme autokannelle olivat sivarimme ainoat ajoneuvot paikalla, ja sisäänajoa odotteli rekkoja kolmella kaistalla koneet käyden. Eipä tarvinnut jonottaa ulosajoa.
Tukholman aamuruuhkassa jotenkin aisti, että Tukholma on paaaaljon isompi kuin Helsinki, vaikka on siitäkin tullut ajettua läpi monesti.
Aamupalan jälkeen teimme sotasuunnitelman, jotta Gränna on kiva yöpaikka.
Sää suosi ihan mukavasti vaikka pilveilikin välillä.
Grännassa otimma mökin pieneltä cämppäriltä.
Sadekelimaraton
Tiistaina se sitten alkoi. Nimittäin sadekelimaraton. Vettä tuli ihan huolella koko päivän. Toki pieniä taukojakin oli, niin että voi puhua kuurosateista.
Gilleleje-niminen pikkukaupunki toimi asemapaikkana pari yötä. Katselimme ensin leirintäaluetta, mutta paikan hoitaja ei lupauksistaan huolimatta saapunut paikalle, joten kurvasimme hotelliin.
Ihan mukava paikka, mutta jatkuvien sateiden takia tutustuminen jäi vähäiseksi. Yleensä on niin, että kesäaktiviteetit edellyttävät hyvää säätä houkutellakseen asiakkaita.
"Ylllättäen" sääennusteet lupasivat melko kosteita oloja, joten aloimme miettiä, kannattaako ajaa sateessa pitemmälle Saksaan. Päätettiin elää tilanteen mukaan ja tarkkailla säätä. Kurvasimme märkiä motareita pitkin lähelle Lyypekkiä Berliini-nimiseen kylään etsimään leirintäaluetta, joka majoittaisi telttailijoitakin.
Telttailemaan
Kollattiin noin viisi kämppäriä, joista yksi kelpuutti telttailijatkin. Eli kannattaisi ennakkoon netistä selvittää camping-alueen fasiliteetit. Huomasin, että sateessa puhelimella selailu ei onnistu kovin hyvin.
Suuremmitta murheitta teltta pystyyn, ja leirintäalue oli ihan mukava lähinnä caravaanareille tarkoitettu pitkäaikaispakkoja tarjoava mesta. Paikka oli toiminut vuodesta 1934 alkaen joten perinteitä oli. Kun tulimme paikalle toimisto oli kiinni, niinkuin myöhemminkin. Terassilla istui joku ukko kepin kanssa ja saimme selvitettyä, että "juu voi telttailla". Patu lähti päältä ajettavalla ruohonleikkurilla näyttämään paikkoja. Kauppaa joutui hakemaan noin kymmenen kilometrin päästä, mutta sekin löytyi, ja pienuudestaan huolimatta kaikki tarvittava löytyi.
Keli oli edelleen melko sateinen, mutta viihdyimme kuitenkin mukavasti.
Onnea tuottava neliapila
Lahjaksi saatu hieno virkattu onnea tuottava neliapila kärsi hieman kosteudesta matkan aikana.
Seuraavana aamuna tarkistetut sääennusteet näyttivät edelleen tosi ankeilta sateineen. Päätimme ajella suoraa reittiä Saksan, Puolan ja Via Baltian kautta kotia kohti.
Lähtöhetkellä viereisen karavaanarin rouva antoi meille virkkaamansa onnea tuottavat neliapilat ja toivotti turvallista matkaa. Olipa harvinainen ja mukava ele.
Sivuvaunuilua, sadetta ja rengashaasteita
Sivuvaunulla ajaminen on karkeasti ottaen puolet rankempaa fyysisesti kuin soolomotolla. Meillä normi päivämatka oli noin 300 kilometriä. Sateisissa olosuhteissa homma tietenkin rasittaa enemmän, mutta emme halunneet tinkiä matkavauhdista. Leveät autobaanat ovat melkoisia veden kerääjiä, eli sateella saattaa valuma-alue olla todella iso ja vettä siten tiellä runsaasti. Sivareissa on edessä ja sivuvaunussa 165 milliä leveät renkaat. Painoa taas koko laitteella kuormineen on karvan alle 500 kiloa.
Renkaiden vedenpoistokyky on sadekelillä todella lujilla, eikä ole mitenkään harvinaista, että mennään vesiliirron rajoilla.
Minun Cometessani oli alla Goodyearin All Season -renkaat, joissa on hyvin voimakas nuolikuvio vedenpoistoon. Se tuli nyt testattua ja hyväksi havaittua. Maurizion Cometen tavalliset renkaat kärsivät jatkuvasti pito-ongelmista, vaikka kulutuspintaa oli hyvin paljon jäljellä.
"Miten kivaa meillä taas onkaan?"
Loppumatkalla yövyimme hotelleissa, koska kuskit ja varusteet olivat melko märkiä, ja huumori meinasi välillä loppua. Reissun kustannukset tietysti nousivat reilusti, mutta piti vain kaivaa niin sanotusti syvemmältä taskunpohjia.
Aina välillä piti kaverilta kysyä jotta "voisiko hän kertoa, miten kivaa meillä taas onkaan?"
Jamahat pelasivat todella hienosti, vaikka etenimme puolisukelluksessa pitkät matkat. Ajovarusteista itsellä Acerbiksen avattava kypärä oli sateella mainio. Silmälasit eivät huurtuneet eivätkä kastuneet juuri ollenkaan. Ja pehmusteet eivät ime vettä juuri lainkaan. Toki kypärähän on älyttömän meluisa, eikä sen laatu juuri muuten tee vaikutusta.
Nyt parin viikon jälkeen huonot ilmat eivät enää niin paljoa harmita. Vanha motoristisanontahan kuuluu ”sateen sattuessa ajetaan sateessa” sitä paitsi "kolmella pyörällä on kaksi kertaa hauskempaa".
Comete forever.