Zetoreita?
Kuhmon Mobilistit ry järjesti perinteisen harrastusajoneuvo- ja rompemyyntitapahtumansa Kuhmon Urheilukeskuksessa viime viikonloppuna. Kolmipäiväinen tapahtuma toi urheilukentälle laajan kattauksen vanhoja ajoneuvoja, työnäytöksiä sekä rompetorin tarjontaa.
Traktoreita ja kuormureita.
Tapahtuman pääteemaksi oli tällä kertaa valittu Zetor-merkkiset ja muut historialliset traktorit. Tsekkoslovakiassa alkunsa saaneen traktoriteollisuuden merkkipaalun 80-vuotista taivalta juhlistettiin paikalle tuodulla noin kymmenen Zetorin näyttelyllä. Yksinkertaisesta ja helposti huollettavasta tekniikastaan tunnettujen traktoreiden rinnalla alueella nähtiin myös traktorikäyttöinen puimakone toiminnassa.
Vanhan ajan puimakone.
Puimakone sai käyttövoimansa traktorin ulosotosta.
Tapahtuma tarjosi kävijöille toiminnallisia elämyksiä, kuten moottorisahaveiston työnäytöksiä sekä perinteisten moottorien käynnistysyrityksiä. Erityistä kiinnostusta herätti häkäpönttöauto, jonka kyytiin yleisö pääsi tutustumaan puukaasuttimen toimintaan. Häkäpönttöauton käynnistäminen osoittautui omaksi taiteenlajikseen, jossa valmistelevat toimenpiteet voivat viedä aikaa varttitunnista huomattavasti pidempään.
Ohjelmaan kuului myös harrasteajoneuvojen paraatiajo lauantaina, jonka valitettavasti missasimme, eli emme ehtineet sen alkuun mennessä paikalle. Iltapäivällä kolmen paikkeilla väki alkoi jo harventua, ja neljän jälkeen jo kauppiaat alkoivat kasata tavaroitaan pois, samoin monet ajoneuvot alkoivat poistua paikalta. Syynä olivat ilmeisesti sunnuntaille luvatut kovat sateet ja tuuli.
Sotkamolainen viihdetaiteilija Sampo Gull teki sellaista, mitä vain harva osaa: ajoi yksipyöräisellä ja soitti samalla haitaria yleisön viihdykkeeksi.
Sääolosuhteet jakoivat muutenkin viikonlopun vahvasti kahtia. Perjantaina ja aurinkoisessa lauantaisäässä tapahtuma veti yleisöä erinomaisesti, ja kahden ensimmäisen päivän aikana alueella vieraili yhteensä yli 4 000 kävijää. Sunnuntaina jatkunut runsas vesisade kuitenkin verotti sekä myyjien että harrasteajoneuvojen määrää siinä määrin, että järjestäjät päätyivät tarjoamaan alueelle vapaan pääsyn.
Kuhmon Rompetorin näyttelyalue on todella laaja.
Keltaisessa teltassa hoidettiin lipunmyynti.
Tapahtuman järjestäjänä toiminut Kuhmon Mobilistit ry on perustettu huhtikuussa 2009. Yhdistys aloitti toimintansa yli neljänkymmenen perustajajäsenen voimin, ja vuosien varrella sen jäsenmäärä on kasvanut noin 350 jäsenen valtakunnalliseksi harrastekerhoksi. Kuhmon Mobilistit ry:n sivuille pääset tästä.
Tubettaja KaraVaraani videoi Rompetapahtuman, videon voit katsoa täällä.
Kuhmon Rompetorin mopo-osastoa.
Itäsaksalainen Simson Suhl AWO 425T, vuosimallia 1955. 250 cc moottorin teho 12 hevosvoimaa. Omistaja Veikko Karppinen, Sotkamo.
Toisioveto avokardaanilla. Kuten ajan tapa oli.
Sivuvaunuyhdistelmä herätti ansaittua huomiota.
Como Agrati, italialainen moposkootteri, valmistusvuosi 1961. Omistaja kuhmolainen Juhani Korhonen.
Peugeot 403 Berline, vuosimallia 1963. Omistaja Urpo Heikkinen Kuhmosta. Auto on toiminut poliisiautona Joensuussa vuosina 1963-68.
1970 Dodge Challenger, moottorin tilavuus 383 kuutiotuumaa.
Kuorma-autoja.
Ford Mercury Cougar, 1988. Moottori V8, tilavuus 5 litraa. Valmistettu vain 159 kpl. Omistaja Antero Kyllönen.
Ford Mercury Cougar, 1988.