The Drivessa julkaistun jutun motiivina on se, että jokaisen moottoripyöräilystä kiinnostuneen pitäisi uhrata ensin hetki itsetutkisteluun. Ja aivan perustellusti. Olen itse moottoripyöräillyt yli 35 vuotta, ja tehnyt lukemattoman määrän typeriä virheitä alkuaikoina, ja selvinnyt niistä vain hyvällä onnella (poislukien loukkaantumiseni mopolla 15-vuotiaana. Kolarin seurauksena kahdesta kohtaa katkennut reisiluu sekä molemmat sääriluut poikki ja vielä avomurtumana).
Kevyemmästä päästä typeryyksiä on ollut mm. sen tutkiminen ajon aikana mutkaisella kapealla asvalttitiellä, että alkavatko jarrulevyt todella hehkua punaisina, kun jarruttaa riittävän monta kertaa peräkkäin riittävän kovasta vauhdista ja riittävän kovaa? Ei tarvitse kokeilla, hehkuvat. Samalla kertaa tuli tutkittua sitäkin, että häipyvätkö jarrut, kun ne kuumenevat tarpeeksi? Häipyvät. Mitä järjetöntä tsägää matkassa, ettei mitään sattunut!
Muun muassa näiden vuoksi on helppo allekirjoittaa omalta kohdaltani nämä asiat, että jokainen voi oppia paremmaksi moottoripyöräilijäksi, ja edesvastuuton vastuullisemmaksi, mutta mikäli tunnistat itsessäsi piirteitä, joita allaolevassa viidessä kohdassa sivutaan, hälytyskellojen pitäisi kilistä. Lue tämä juttu rauhassa ja pohdi, sovellutko oikeasti moottoripyöräilijäksi vai et. Voit myös miettiä, voitko tehdä asioille jotain.
5. Sinulta puuttuu itsekuria
Moottoripyörälläajaminen on ennenkaikkea sitä, että oppii oikean tekniikan ja pyörän hallinnan. Kaikki, jotka ovat treenanneet jotain, oli sitten kyse pianonsoitosta tai seiväshypystä tietävät, että toistot rakentavat lihasmuistin. Oikeat liikesarjat oikein opittuna ja riittävän monta kertaa toistettuina ovat se, mitä vaaditaan lihasmuistin kehittämiseen.
Tämä pätee myös moottoripyöräilyyn. Riittävän monta kertaa tötterön ympäri parkkipaikalla tehty tiukka U-käännös vaikuttaa siltä, kuin se olisi aivan jotain muuta kuin käytännön sovellus, ja se on yksi vähiten jännittäviä asioita, mitä voit tehdä moottoripyörällä, mutta se opettaa pään (katseen) ja kehon käyttöä sekä kytkimen ja kaasun hallintaa.
Että pystyt tekemään sen hyvin, vaatii sen ymmärtämistä, miten jarruttaa ennen käännöstä (ja tarvittaessa käyttää jarru myös kääntymisen aikana) ja sitten siirtyä käyttämään pehmeästi kaasua, miten kallistaa ja vastaohjata kaarteessa. Se vaatii myös päättäväisyyttä ja harjoittelua. Se, ettet opi oikeaa tekniikkaa ei välttämättä potkaise sinua persuksille välittömästi, mutta harjoitteluun ja ajo-oppimiseen sitoutumisen puute puraisee aivan varmasti.
4. Olet "minä-osaan-kaiken" -tyyppiä
Suoritit mp-ajokortin, ja se on hieno juttu. Mutta tee itsellesi palvelus, äläkä kuvittele, että se tarkoittaisi sitä, että osaat nyt ajaa. Kortti ja siihen liittyvä koulutus eivät tee sinusta vasta kuin aloittelevan kuljettajan. Mikäli kuvittelet osaavasi jo kaiken, niin kyse on vähän samasta kuin että karaten peruskurssilainen haastaisi viidennen asteen mustan vyön. Moottoripyöräilystä puheen ollen se mustan vyön haltija vain kantaa hyvin teroitettua viikatetta.
Se, että sinusta kehkeytyy turvallinen kuljettaja tarkoittaa sitä, että harjoittelet ajamista aina, ja osallistut esimerkiksi moottorikerhojen järjestämille ajokoulutuspäiville.
Ei kannata kuvitella, että ajamisen opettelusta voisit luistaa jotenkin, et voi. Koska taidon oppii vain harjoittelemalla itseään paremman koulutetun opettajan opeilla. Kun ne on saatu, oikea oppiminen alkaa niitten soveltamisesta käytäntöön sekä jatkuvasta itseopiskelusta. Mutta siihen pitää olla eväät, ne eivät synny tyhjästä.
Mikäli olet besserwisser, ja kuvittelet osaavasi kaiken mahdollisen heti alusta alkaen, tulet huomaamaan, että tämä asenne tuottaa sinulle pelkkää harmia. Ajaminen on jatkuvaa opettelua.
Jos ajattelet olevasi Jumalien lahja moottoripyöräilylle ja supermahtava, niin oikeasti et vain ole. Jos sinun on vaikea uskoa tätä, niin tee palvelus meille muille ja itsellesi ja pysy poissa moottoripyörän päältä ja aja bussilla.
3. Ensimmäinen pyöräsi on se kaikkein tehokkain ja nopein
Tämä ajatus on aina yhtä pelottava. Henkilö (tai oikeasti tässä tapauksessa se on AINA mies) hankkii moottoripyöräkortin huippupyörän kiilto silmissään. Kyllä, nopeat ja tehokkaat pyörät ovat yksi syy harrastaa moottoripyöräilyä, mutta ne eivät ole oikea laite aloittelijalle. Sellaisella kun ei ole mitään eväitä käsittää sellaista tehon ja voiman, kiihtyvyyden ja nopeuden suhdetta kuin mitä esimerkiksi noin 200 hevosvoiman pyöristä irtoaa.
Tehokas pyörä halutaan, koska pienempi, 300-500 kuutiosentin moottoripyörä kuulostaa niin tavattoman tylsältä. Voi olla, mutta sellainen on kevyt käsitellä ja helpompi hallita, ja sellaisella opit ajamaan. Tonnisella Gixerillä käy joko huonosti, et uskalla ajaa ollenkaan tai sitten et vain opi ajamaan, koska sinulle ei muodostu minkäänlaista kuvaa siitä, miten pyörä käyttäytyy.
Moottoripyöräilyssä ei ole kyse järjettömistä tehoista ja vauhdista. Kyse on hallinnasta ja luottamuksesta. Kehitä näitä kykyjäsi ensin, niin nopeutesi kasvaa sen mukaisesti. Opettele ajamaan hidasta pyörää ennen kuin yrität ajaa nopealla pyörällä. Rumpujakaan ei opetella soittamaan sillä tavalla, että aloitetaan 160 lyönnin biitillä minuutissa, vaan h i t a a s t i, hyvin h i t a a s t i.
Jos sinulla ei ole kärsivällisyyttä tähän, bussilla-ajo-optio kuulostaa hyvältä. Liity besserwissereiden joukkoon.
2. Sinulta puuttuu tilan- ja tilannetajua
Onko autosi takapuskurissa lukemattomia pieniä kolhuja, koska peruutat samaan pylvääseen joka päivä? Törmäiletkö muitten autojen kylkiin tai puskureihin, kun pysäköit? Ajatko liian lähellä edellä menevää autoa tai oletko ollut tästä johtuvista syistä auto-onnettomuuksissa?
Mikäli tämä on marginaalibarometrisi aiemman ajamisesi osalta, niin ole kiltti itsellesi ja säästä itseäsi tapaamasta Pyhää Pietaria Taivaan porteilla ihan vielä, ja keksi joku toinen harrastus. Vaikka se rummuttaminen? Sekin on hienoa puuhaa.
Moottoripyöräliyssä olennaista on ymmärtää ja tideostaa kaikki ympärilläsi oleva sekä hahmottaa se suhteellinen etäisyys ja nopeus, millä vastaantulevat ja poistuvat kohteet liikkuvat. Se on itse asiassa yksi kaikkein tärkeimpiä kykyjä moottoripyöräilyssä.
Tietoisuuden, tiedostamisen puuttuminen voi moottoripyöräillessä johtaa loukkaantumiseen tai jopa kuolemaan.
1. "Moottoripyörät ovat parhaimmillaan todella nopeasti ajettaessa tai tehtäessä wheelieitä"
Varsinkin aloittelijalle nämä ovat nopea tie vakavaan loukkaantumiseen tai jopa kuolemaan moottoripyöräilyn kultaisilla ensikilometreillä. Moottoripyörällä keuliminen on okei offroad-ajossa esteitä väisteltäessä, mutta se ei kuulu julkisille teille. Se on laitonta ja lisäksi erittäin vaarallista.
Nopeasti ajamisen oppii ajan ja harjoittelun myötä, mutta se vaatii sinulta kärsivällisyyttä. Jollei sitä sinulla ole, niin taipaleestasi on tulossa tuskallinen.
Moottoripyörällä ajaminen on vaarallista ja moottoripyörät ovat vaarallisia. Samalla tavalla kuin ladattu ase varmistamattomana osaamattoman käsissä.
Moottoripyöräily on vaarallista vain väärin toimittaessa. Pyörä itsessään ei ole syyllinen mihinkään. Sen käyttäjä voi möhliä monella tavalla. Mitä parempi - siis oikeasti: parempi tarkoittaa koulutetumpi ja kokeneempi - kuljettaja olet, sitä pienemmät ovat riskisi ja sitä turvallisempaa moottoripyörällä ajamisesi on.
Joten: opettele ajamaan rauhassa, osallistu ruosteenpoistokursseille. Haasta itseäsi käymällä sellaisilla ratapäivillä, joilla tarjotaan myös ajo-opetusta. Ja muista, että maltti on valttia, myös opiskelemisessa ja opettelemisessa. Älä yliarvioi kykyjäsi.
Tule sinuiksi itsesi ja ajo-osaamisesi kanssa, ja kun sitä on riittävästi, niin muista nauttia ajamisestasi. Onnellisia ja rauhallisia kilometrejä!
Lisää aiheesta The Drivessa.