Corona MC Club on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva moottoripyöräkerho. Kerhon juuret ovat peräisin Tampereen Kalevassa 60-70-lukujen taitteessa sijainneesta Korona-baarista, jossa jengi alkoi aikanaan kokoontua.

Corona MC järjesti XV Rutakkorallin.

Corona MC Club:illa on tällä hetkellä n. 40 jäsentä, joista puolet on ollut edesauttamassa vuotuisen Rutakkorallin onnistumisessa.

– Vuosien tuoma rutiini mahdollistaa sen, että torstaina paikalle saapunut aktiivinen ryhmä sai nopeasti ralli-alueen valmiiksi. Jokaiselle on muotoutunut oma toiminta-alueensa, johon vuosi toisensa jälkeen automaattisesti jokainen hakeutuu, ja siksi homma sujuu nopeasti ja jouhevasti, kertoo Corona MC Clubin tämänhetkinen puheenjohtaja Sami Lindh.

Sami Lindh oli tyytyväinen, koska järjestelyt sujuivat hyvin kivuttomasti.

– Viime viikonloppuna Virossa järjestetty kokoontumisajo siirsi Rutakkoralliamme viikolla eteenpäin, joten se ja juhannuksen läheisyys verottivat hieman osallistujien määrää. Rutakkoralli järjestettiin tänä vuonna Viljakkalan Kyrönlahdella sijaitsevalla Toivolan lavalla. Se on noin 35 kilometrin päässä Tampereelta. Tapahtuma keräsi tänä vuonna kuitenkin yli 120 osanottajaa.

Toivolan lava Viljakkalan Kylänlahdessa toimi Rutakkorallin pääpaikkana.

Palkinto joka maaliin

Saapuessamme paikalle lauantaina iltapäivällä oli meneillään Rallin palkintojenjako. Palkintoja jaettiin kaiken kaikkiaan 17 eri aiheesta. Matkoista palkittiin lyhimmästä saapumismatkasta, joka oli 10 km. Kauimpaa saapuneen motoristin palkinto irtosi 331 kilometrillä miesten sarjassa  ja naisten sarjassa 260 kilometrillä.

Perinteisemmät lentopallo ja karaokekunkku ja -kuningatar sekä aika haasteelliselta näyttävä kuulantyöntö, johon tarvittiin enemmän notkeutta kuin voimaa (polvitaipeiden takaa kyykkyasennossa heitettynä kuula ei lennä järin pitkälle) palkittiin niin ikään.

Bikerbullet vaati jo vähän voimaakin. Vanhin paikalle saapunut oli vuonna 1947 syntynyt ja nuorin oli nähnyt päivänvalon vuonna 1989. Rutakon rutisijan palkinnon saa olemalla negatiivinen ja osaamalla rutista ja valittaa kaikesta mahdollisesta vallisevista olosuhteista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

BikerBulletin voittajat Marja ja Ari olivat vaihteeksi vapaalla.

Vuoden Matti ja Mervi -palkinto jaetaan esikuviensa myötä, joko parhaiten tai pahiten keskenään toimeentulevan pariskunnan kesken. Suurimmalla joukolla paikalle saapuneet mp-kerhot olivat tänä vuonna parhausjärjestyksessä: 1. LCR MC Ylöjärveltä 12 henkilöä 2. Kankaanpään MC 9 henkilöä ja 3. Tamperelainen Sika-Team, jonka 10 jäsenestä oli 8 paikalla. Söpöin somistelu ja rumin takahaarukka huomioitiin myös pokaalin arvoisesti.

Pastori ja Sari voittivat Matti- ja Mervi-palkinnon.

Rutakkorallissa oli kotoisan iloinen meininki. Paikalle oli pystytetty järjestävän seuran toimesta puolijoukkuetelttoja, joten oma teltta ei ole välttämätön varuste paikalle saapumiseen. Toki telttailijoita oli paikalla, ja isommat seurat olivat matkassa myös omilla puolijoukkueteltoilla. Jotta isot teltat saadaan tuotua paikalle, oli nähtävillä myös erilaisia peräkärryjä sankoin joukoin. Corona MC-Club oli onnistunut järjestämään hienon rallin. Myös grilli aukesi juuri sopivasti ennen poistumistamme, joten pääsimme lähtemään viilenevään iltaan mukavasti vatsat tankattuina.

LCR-MC Ylöjärveltä palkittiin suurimmalla joukolla läsnäolleena.

LCR-MC voitti myös lentopallomestaruuden.

Martta on virallinen Rutakkorallikoira.

Kankaapää MC oli toiseksi suurin kerho. Paikalla 9 hengen edustus, josta kuvassa osa.

Juuson rakentama pyörä voitti Länsi-Suomen mp-messuilla rakennettujen pyörien sarjan.

SikaTeam MC:n joukkio oli paikallaolleista kolmanneksi suurin.

Tässä XV Rutakkorallin sarjan Söpöin somistelu voittaja.

Sarjan rumin takahaarukka voitto osui tälle peräpäälle.

Pastorin tekemä perävaunu. Seitsemäs sellainen.

Vasemmalla kuvassa Sulo-possu-niminen perävaunu.

Illan komein perävaunuteltta ja sen onnellinen omistaja. 18 neliötä asuinpintaa, säteilylämmitys ja kaasuhella. Hieno.

Tämä taitaa kuulua olennaisena osana kaikkiin kokoontumisajoihin.