Alun perinhän päivää oltiin järjestämässä 13.6., mutta koronavirusepidemian vuoksi annetut rajoitukset aiheuttivat sen, että siirsimme päivän elokuulle, lauantaille 8.8.2020.

Adventure-päivä järjestetään Lammilla Country Safarin maatilalla. Ohjelmassa on MotoJyskyn järjestämää monitasoista adventureajokoulusta, luentoja seikkailumoottoripyöräilyn harrastamisesta ensiaputoimintaan sekä mahdollisuus koeajaa maahantuojien moottoripyöriä.

Seikkaileminen moottoripyörällä on elämäntapa, johon saat tapahtumasta monipuolisesti eväitä. Samalla toivomme saavamme kasaan ison joukon samanhenkisiä motoristeja jakamaan kokemuksiaan. 

Monella on seikkailukäyttöön sopivia moottoripyöriä, ja Suomi on täynnä ajamiseen sopivia teitä ja polkuja, mutta monet motoristit eivät saa kaikkea mahdollista iloa irti pyöristään. Kynnys lähteä hiekkateille ajamaan on suuri, vaativammasta käytöstä puhumattakaan.

Halusimme järjestää tapahtuman, josta kaikki paikalle tulevat saavat entistä parempia eväitä seikkailupyörällä tai seikkailulliseen ajamiseen. Lammilla Country Safarin maatilalla järjestettävässä tapahtumassa on tarjolla kolmentasoista adventurepyörällä ajamisen koulutusta, jossa lähdetään liikkeelle pyörän hallinnan perusteista ja päädytään vaativammassa maastossa harjoitteluun ja sujuvasti ajamiseen soratiellä. Koulutuksista vastaa riihimäkeläinen MotoJysky.

Ajokoulutukset alkavat olla jo täynnä, mutta muuhun ohjelmaan on vielä tilaa tarjolla.

Luvassa on kokeneiden matkantekijöiden luentoja siitä, miten aloittaa seikkaileminen ja miten varautua, kun lähtee kauemmas. Ajantasaisen ohjelman löydät Motouutisten kauppapaikasta täältä, ja ilmoittautua voit aina 15.7. asti.

Lisäksi paikalla on koeajettavana ainakin Hondan, KTM:n ja Yamahan seikkailupyöriä. Tapahtuman sponsori on Honda Africa Twin.

Tule mukaan! Ilmoittautumaan ehdit 15.7. asti!

Tule mukaan! Ilmoittautumaan ehdit 15.7. asti!

Osallistumismaksuilla on vastinetta

Tapahtuma on maksullinen ja etukäteisilmoittautuminen on pakollinen. Perusmaksu 30 euroa sisältää Motouutisten Adventure-päivän t-paidan, pyörien koeajomahdollisuuden, kaikkiin luentoihin osallistumisen sekä pullakahvit.

Paikalle voi jäädä myös yöpymään ja varata aamupalan sunnuntaille etukäteen. Majoitus on mahdollista vain oman teltan kanssa, ja majoitusmaksu on 15 € henkilö aamupaloineen ja saunoineen.

Lauantaina voi myös nauttia laadukkaan lounaan noin kello 13 aikaan 15 euron hintaan, ja päivällisen noin kello 17 alkaen 25 euron hintaan.

Osanottajamäärä on rajoitettu sataan ensimmäiseksi ilmoittautuneeseen. Ilmoittautumiset, ruokailujen ja yöpymisten maksamiset jne. voit tehdä Motouutisten kauppapaikassa täällä.

Tapahtuma järjestetään Lammilla sijaitseva Country Safarin maatilalla, jossa on hyvät tilat ja radat ajoharjoitteluun sekä maahatuojien pyörille ja koeajoille että heille, jotka haluavat yöpyä teltoissaan lauantain ja sunnuntain välisen yön.

Country-Safari Lammin löydät osoitteesta Liesontie 138, 16900 Lammi.

Tervetuloa!