Roger Lohman

Roger Lohman, tyytyväinen sähköprätkäilijä.

Roger Lohman, miten sinusta tuli motoristi aikanaan?

– Tulin aloittaneeksi homman aika kauan sitten. Ostin aikanaan koulu- ja alaikäisenä salaa vanhemmiltani ensimmäisen moottoripyöräni, 50-kuutioisen Jawa-kevytmoottoripyörän. Sen jälkeen minulla oli aika paljon erilaisia pyöriä, kunnes pidin 20-30 vuoden tauon. Kuusi vuotta sitten aloitin uudestaan, ja ostin prätkän. Sen jälkeen olen vaihtanut pyörää käytännössä vuosittain. Nyt on taas menossa kuudes tai seitsemäs moottoripyörä.

– Kun aloitin, niin minulla oli ensin englantilaisia pyöriä, sitten Hondia ja Yamahoja. Eksyttyäni uudelleen harrastuksen pariin hommasin pyöräkseni Triumph Rocketin.

– Olen ensisijaisesti työmatkamotoristi. Minulla on matkaa työpaikalle 35 kilometriä, en juuri harrasta pitkien matkojen ajamista. Rocket oli hieno pyörä, mutta liian raskas. Tulin hankkineeksi sen hetken innoituksesta. Olihan siinä voimaa ja kiihtyvyyttä.

– Seuraavaksi hankin BMW K1600 GTL:n. Se on erittäin hyvä moottoripyörä ja siinä on myös mielestäni maailman paras moottori, Lohman hehkuttaa. – Mutta sekin oli turhan raskas. Kaadoin sen pihalla, kun jalka lipesi soralla, enkä saanut sitä ylös. Naapurin 160-senttinen rouva tuli sitten paikalle ja nosti sen - yksin – ylös. En vieläkään tiedä miten, mutta se riitti siitä pyörästä.

– Hankin sitten seuraavaksi KTM:n 1290 Super Adventuren T, joka on hyvä matkamalli. Se on kuitenkin sellainen resonanssikone, että päätin vaihtaa sen pois ja palata takaisin nelisylinterisiin.

– Seuraava pyörä olikin sitten Kawasakin 1000-kuutioinen Versys SE, joka on aivan älyttömän hyvä pyörä ajaa lyhyttä ja myös pitempää matkaa ja mutkateitä, joita enimmäkseen ajelen, Lohman vakuuttaa.

Zero 'tankkauksessa' Vaasan matkalla.

Zero 'tankkauksessa' Vaasan matkalla.

Se Zero

Versysin jälkeen hankitkin sitten Zero-täyssähkömoottoripyörän, mitä tapahtui?

– Siinä vaiheessa minulla oli menossa toinen hybridiauto, eli porttihuume täyssähköautoon. Ja kun meteli ei minua moottoripyörissä kiinnosta. Kävin koeajamassa Zero DSR:n ja olin aivan äimän käkenä sen väännön ja kiihtyvyyden vuoksi. Sen vuoden (2018) mallit tuntuivat vielä mopoilta, mutta sitten DSR:n tilalle tulikin SR/F, joka oli aivan eri pyörä ja nimenomaan tuntui oikealta moottoripyörältä.

– Tilasin sellaisen keväällä 2019, mutta kun sitä ei vielä elokuussakaan oltu saatu maahan, minulle soitettiin Bike Worldista ja kysyttiin haluanko perua tilauksen? Näin sitten tein, kun ajoin vaihtopyörällä, ja siinä on aina omat riskinsä.

– Seuraavana kesänä olin juuri ostanut tuliterän Kawasaki Versyksen, kun heinäkuussa Bike Worldista soitettiin ja kerrottiin, että nyt olisi Tekniikan Maailman koeajossa ollut Zero SR/F myynnissä, kiinnostaako?

– Ensireaktioni oli, että "hei, älä nyt, olen juuri ostanut uuden Versyksen", mutta kun pääsimme yhteisymmärrykseen kohtuullisesta välirahasta, niin kauppahan siitä tuli, Lohman myhäilee.

– SR/F on kaikin puolin tukevampi, vahvempi, modernimpi sekä varustettu paremmin jarruin ja halusin kokeilla sähkömoottoripyörää oikeassa käytössä. Asiaa helpotti se, että tiedän, mitä sähkö on, koska ajan hybridiautolla.

– Pyörä oli juuri sitä, mitä odotin, Lohman tunnelmoi. – Älytön kiihtyvyys, hyvä ajaa mutkateillä. Ajan sellaisia yleensä Haltialaan, Cafe Lättikselle tai Lahnajärvelle.

Teholatausta vaiko isoja akkuja?

Zero lataa voimalla.

Zero lataa voimalla.

– Koska ajokokemus oli niin hieno, lähdin tietenkin ensi töikseni käymään Vaasassa. Matka oli suuntaansa 450 kilometriä. Matkalla pelkäsin koko ajan, että loppuuko akku, missä seuraava latauspaikka. Se oli koetteleva kokemus, koska matka kesti niin kauan ajaa, ja pyörää piti varmuuden vuoksi ladata matkalla kolme kertaa. Myöhemmin tämä huoli ajomatkan riittävyydestä kyllä poistui, kun tulin sinuksi pyörän kanssa. Eikä sitä tarvitse ladata niin usein, kun luottaa mittareihin.

– SR/F:ni on premium-malli, joten siinä on kaksi 3 kilowatin laturia, jotka syöttävät virtaa 3+3=6 kilowatin teholla. Tuon Zeron akku on nimelliskapasiteetiltaan 14 kWh, mutta käytännössä maksimikapasiteetti on 12,6 kilowattituntia. Perusmallin kolmen kilowatin laturilla akun lataaminen kestää älyttömän kauan, yli neljä tuntia, ja niin pitkän ajan käyttäminen lataamiseen on matkan aikana mahdotonta, mutta kotona yön yli lataaminen ei ole mikään ongelma.

– Kuudella kilowatilla aika jo puolittuu.

– SR/F:ään saa myös kolmen kilowatin lisäakun tai vaihtoehtoisesti sen tilalle 6 kilowatin lisälaturin. Koska näiden kolmen laturin yhteisteho on 12 kilowattia, niin sen jälkeen pystyin lataamaan akun periaatteessa tunnissa täyteen. Koskaanhan akku ei ole aivan tyhjä. Tunnin latauksen jälkeen ajomatkaa oli sitten tarjolla 200 kilometriä. Tai vaihtoehtoisesti puolessa tunnissa akkuun lataantui 100 kilometrin matkan.

– Minulla pyörä on lähinnä sellaisessa nurkka- ja työajossa. Sekä työpaikallani että kotona minulla on käytettävissäni kunnon sähkölaturit, joten voin ladata pyörän kummassa päässä tahansa.

– Edellytys sille, että ajaa enemmän on se, että vastaanottotehoa on riittävästi. Se tarkoittaa riittävän tehokkaita latureita. Ne ovat käytön kannalta tärkeämpiä kuin olisi ollut se lisäakku. Latausteho olisi jäänyt pienemmäksi, mutta akun koko ja samalla latausaika olisivat kasvaneet, Lohman muistuttaa.

Malmin suljetulla lentokentällä.

Malmin suljetulla lentokentällä.

– Pyörä oli älyttömän mukava ajaa mutkateillä, 7000 kilometrissä vaihdoin siihen vielä Metzelerin Roadtec ST1 -renkaat ja tilasin jenkeistä laukut ja hyvän pleksin eteen. Uusi pleksi muutti pyörän tuulettomaksi ja teki siitä entistä mukavamman ajaa.

– Alkuun Zerolla ajaessa oli huolena, että lataus loppuu, mutta Zerossa on erittäin tarkka rangen näyttö, johon voi luottaa. Ja siinä vaiheessa, kun mittari näyttää nollaa, ajaa vielä pari kilometriä.

– Nykyään sähköajoneuvon latauspaikkoja löytyy melkein kuinka paljon vain. Niitä on ABC:llä, Nesteellä ja monella muulla. Pitää olla vain taskussa mukana pussillinen eri lataussysteemien RFID-tarroja joilla lataaminen sujuu kätevästi.

Onko sähkömoottoripyörästä matkapyöräksi?

No onko sähkömoottoripyörästä sitten oikeasti matkapyöräksi?

– Ei se ole tarkoitettu matkapyöräksi. Se ei ole sellainen, jolla on tarkoitus ajaa kusematta Lappiin. Vähän suunnitellen pystyy yhdellä latauksella tekemään matkaa kerralla 150-200 km, sitten joutuu pitämään sen tunnin taukoa. Taukoja tulee, jos käy Jyväskylässä etelästä jne., Lohman paljastaa.

– Kun ajaa, oppii vähitellen myös suunnittelemaan matkantekoa ja latausetappeja. Toisaalta lataaminen on halpaa. Ei maksa muuta kuin muutaman euron täyttää "tankki", koska pyörän akku on pienikokoinen. Ja on muistettava, että huoltokuluja ei juuri ole.

– Liikkuvia osia ei ole juuri muita kuin vetohihna, ja sellainen minulla on yleensä aina varalla mukava. Ai niin, yksi rakenteellinen vika Zerossa on, Lohman muistaa, – siinä on takalokasuojan huggeri muotoiltu liian lyhyeksi, joten se heittää rapaa kuskin selkään. Ja kun ajaa moottoripyörällä töihin heti, kun jäät lähtee tieltä, kuten minä, rapaa lentää takaa. Huonossa, tosi märässä kelissä kuski istuu vesihauteessa ja kastuu persuksista. Kunnon ajovarusteilla tästä ongelmasta ei ole haittaa.

Se toinen ongelma

Zero SR/F osoittautui erinomaisen mukavaksi ja hyväksi moottoripyöräksi.

Zero SR/F osoittautui erinomaisen mukavaksi ja hyväksi moottoripyöräksi.

– Ajan tosiaan ympäri vuoden moottoripyörällä töihin, kun se vain ikinä on järjellisesti mahdollista. Joten seuraava ongelma ei taatusti koske 99 prosenttia sähkömoottoripyöräilijöistä: Zero ei pysty lataamaan, kiitos tehtaan ohjelmoinnin, jos lämpötila on nollan alapuolella.

– Sillä kyllä pystyy ajamaan vaikka 20 asteen pakkasessa, jos lähtee lämpimästä tallista liikkeelle, sillä akun sisäinen vastus lämmittää akkua ajaessa, mutta et voi käynnistää etkä ladata pyörää, alle nollan lämpötiloissa, Lohman ihmettelee.

– Kun töissä lataan pyörän ja ajan kotiin, jossa on kylmä talli, pystyn vielä lataamaan pyörän, koska se on lämmin, mutta aamulla en pysty käynnistämään sitä, koska akku on taas jäähtynyt.

– Kun kävin Lättiksellä, kotoa lähtiessä oli + 5°, Lättiksellä lämpötila oli jäähtynyt -2 asteeseen. Jos pyörä olisi seissyt riittävän kauan, se olisi pitänyt kuljettaa sieltä autolla pois.

– Niinpä myin Zeron pois, ja vaihdoin Kawasaki Versyksen tilalle. Mutta muistutan edelleen, että tämä ongelma koskee vain niitä ihmisiä, jotka ajavat kylmässä.

– Siirryn takaisin sähkömoottoripyörään heti, kun se toimii myös pakkasessa, Lohman vakuuttaa. – Se on ainoa vaihtoehto tulevaisuudessa saasteettomuutensa vuoksi. Mutta eniten puhuttelevat hiljaisuus, kiihtyvyys, hyvä ajettavuus ja ladattavuus. Se sisältää myös uutuudenviehätystä ja olen oikeasti utelias asian suhteen.

Zero latauksessa. Latausasemia alkaa olla jo aika tavalla.

Zero latauksessa. Latausasemia alkaa olla jo aika tavalla.

– Vaikka siirryin takaisin Versysiin, niin Zero oli oikeasti kivempi. Myös Zeron laatu oli yllättävän hyvä samoin viimeistely, ongelmia pyörässä ei juurikaan ollut. Yhden etujarruvalon katkaisijaan takaisinkutsun yhteydessä sain siihen helposti vaihdettavan sokeripalan muotoisen katkaisijan, ja ohjelmointibugit korjattiin huollossa ajamalla tuoreet softat sisään.

– Yksi hauska kuriositeetti pyörän ylläpidossa on. Vetohihnan kireys tarkistetaan kännykkäsovelluksella: se mittaa äänen korkeudesta, että kireys on oikea.

– Ajoin pyörällä heinäkuusta joulukuun alkuun noin 10 000 kilometriä ja olen erittäin tyytyväinen pyörään. Pohdin sitäkin, että olisin hankkinut toisen pyörän kylmemmille keleille, mutta päädyin sitten tähän ratkaisuun.

– Alkuun someraivo sähköpyörästä oli käsittämätöntä. Sitten kun ajoin pyörällä paikkoihin, missä oli prätkäporukkaa, niin kukaan ei ollut aiemmin nähnyt moista ja alkoi tulla kovasti kysymyksiä siitä, miten pitkälle tuolla pääsee, mitä se painaa ja miten lataukset sujuvat? Pikkuhiljaa HD- ja Bemumiehet tulivat juttusille ja kiinnostus kääntyi. Cafe Lättikselle sain jopa oman latauspisteen, Lohman nauraa.

Seuraavaa sähkömoottoripyörää odotellessa.

Teksti Erkki Mäki / Roger Lohman, kuvat Roger Lohman