Timo Myöhänen - Tampere City Trial -nimellä kulkeva videonpätkä esittelee nuoren taiturin kykyjä kiitettäväksi. Hienosti tulee esille myös Tampereen kaupunki.

Myöhänen on syntynyt 1995 ja hänen intohimonsa on trial. Mestaruuksia on taskussa 19-vuotiaalla jo tukuittain eri maista, myös Suomesta. Aika näyttää, tuleeko nuoresta miehestä yhtä menestynyt kuin Yrjö Vesterisestä tai Tommi Ahvalasta. Kykyjä näyttäisi olevan, joten toivomme parasta.

Miehen meriittejä:

  • Suomen mestari 2012 ja 2013
  • Tällä kaudella voittanut 4/5 sm-osakilpailua ja tulee voittamaan mestaruuden mikäli Vantaan 20.9. pidettävässä kilpailussa sijoittuu vähintään neljänneksi
  • Tällä kaudella kolmas Pohjoismaiden mestaruuskisoissa
  • Viime kaudella 125cc MM-sarjassa kuudes ja 125cc EM-sarjassa toinen
  • Tämän hetken ainoa trialin mm-sarjaa kiertävä suomalainen

Timon kotisivulle pääsee tästä ja video on alla.