Niko Säkkinen.

Niko Säkkinen.

Tähän asti Kuopion MP-näyttelyn stunt show:n esiintyjät ovat olleet suomalaisia, mutta tänä vuonna Kuopiohallin kentällä oli kansainvälistä tunnelmaa, kun paikalle oli saatu loistavan Niko Säkkisen pariksi esiintymään myös Dasha Kharcenko. Stunt-piirit ovat perinteisesti miesvaltaisia. Naisstuntkuskeja toki löytyy, mutta verrattain vähän. Se, että Dasha saatiin Suomeen, on KMC ry:n puheenjohtajan Pentti Koistisen ansiota.

Dasha Kharcenko.

Dasha Kharcenko.

– Seuraan sosiaalisissa medioissa eri stunt-kuskeja ja pari vuotta sitten törmäsin Dashan videoihin. Monien eri vaiheiden jälkeen, saimme hänet tänne Kuopioon. Niko Säkkisen kanssa teimme sopimuksen jo aikaisemmin, joten nyt meillä on todella kovatasoinen kaksikko, iloitsi Koistinen.

Niko Säkkinen ja Dasha Kharcenko esiintyivät lauantaina kolmeen eri otteeseen runsaan yleisömäärän seuratessa. Tänään sunnuntaina kaksikko esiintyy vielä pariin otteeseen kello 12.00 ja 14.00.

Alla kaksi videota parivaljakon esiintymisestä. Kuvakavalkadi videoiden alla.

Ensimmäinen:

Toinen:

 

Dasha Kharcenko.

Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen ja testosteronia.

Niko Säkkinen ja testosteronia.

Dasha Kharcenko.

Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen.

Niko Säkkinen.

Niko Säkkinen.

Niko Säkkinen.

Dasha Kharcenko.

Dasha Kharcenko.

Tästä se lähtee. Niko Sakkinen ja Dasha Kharcenko.

Tästä se lähtee. Niko Sakkinen ja Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen ja Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen ja Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen ja Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen ja Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen ja Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen ja Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen ja Dasha Kharcenko.

Niko Säkkinen ja Dasha Kharcenko.