Tapasimme Jouni Ronkaisen Kuopion Mp-näyttelyssä.

– Vastasin Hymyilevän Motoristin kevätpäivän lehden ilmoitusmyynnistä ja näyttelyn paikkamyynnistä, Jouni Ronkainen kertoi. – Ilmoitusmyynti painettuun lehteen oli melko työlästä, emmekä saaneet ilmoituksia niin paljon kuin olisimme halunneet. Nettilehdet ehkä vetävät paremmin? Kaikki olivat melko varovaisia, koronan pelko ehkä vaikutti.

– Mp-messujen peruuntuminen ei vaikuttanut kovinkaan paljon muuten, mutta jouduimme rajoittamaan lehden painosmäärää. Lehteähän oli tarkoitus jakaa messuilla tuhansia kappaleita.

– Mp-näyttelyn paikkamyynti puolestaan meni todella hyvin, koska myimme niitä enemmän kuin koskaan aiemmin, Ronkainen iloitsee.

– Saimme mukaan ensikertalaisia näytteilleasettajia, ja vain yksi peruuntuminen tapahtui koronan vuoksi. Pyörämaahantuojista monella oli ongelmana se, etteivät olleet saaneet kalustoa riittävästi sekä myymälöihin että tänne näyttelyyn lähetettäväksi.

– Siihen nähden saimme hyvin pyöriä paikalle, ja ensimmäistä kertaa mukana olivat Benelli ja Jawa. Mukana oli paikallisia uusien pyörien kauppiaita ja tärkeimmät merkit olivat edustettuina. Samoin meillä oli tarjolla hyvin kaikkea alaan liittyvää kuten ajoasuja ja varusteita sekä kuopiolainen Moto3, joka on keskittynyt käytettyjen pyörien myyntiin. Kontio Motors sähkömopoineen oli myös mukana, Ronkainen selventää.

– Ilahduttavaa oli se, että vaikka yrityksillä oli pyörien ja miehistön riittävyysongelmia, heillä oli vahvaa halua tulla mukaan. Messujen peruskuviohan on nykyään sellainen, että maahantuojien mielestä jälleenmyyjien pitäisi hoitaa messunäkyminen.

– Tämä oli kolmas onnistunut Mp-näyttelyn myynti: 2018 ja 2019 onnistuimme hienosti, ja vuosi 2020 oli suurin piirtein myyty täyteen, kun tapahtuma peruttiin kalkkiviivoilla. Viime vuosihan peruttiin hyvissä ajoin, ja ensi vuonna tapahtuma toivottavasti päästään järjestämään hyvissä, kasvavissa merkeissä, Ronkainen uskoo.

Jouni Ronkainen.

Jouni Ronkainen kuvattiin messuilla esillä olleen 'laina'-Kawasakin päällä. Samanlainen, joskin eri värinen löytyy Ronkaiselta kotitallista.

Matkamotoristi?

Kuten arvata saattaa, KMC:n vuoden 2021 kerholaiseksi valitsema Jouni Ronkainen myös moottoripyöräilee. Miehen ensimmäinen moottoripyörä vuonna 1973 oli Honda CB350 twini. Ronkainen kuului vielä niihin onnellisiin, jotka saivat täyden A-kortin 16-vuotiaana.

Jossain vaiheessa miehen ajeluihin tuli yhdeksän vuoden paussi, kun lapset olivat pieniä ja piti rakentaa omakotitalo.

– Mutta jostain se moottoripyöräily tarttui, enkä ole irti päässyt, Ronkainen hymyilee. – Vaimon kanssa on ajettu vuodesta 1978 lähtien, kun tehtiin eka reissu Eurooppaan. Toistakymmentä pyörää minulla on ollut kaiken kaikkiaan.

Tätä nykyä Ronkaisella on vähän järeämpi peli, Kawasaki GTR 1400, järjestyksessään jo kolmas samanlainen.

– Vielä ei ole tarvetta vaihtaa. Pari vuotta olemme harrastaneet kotimaan matkailua, mutta kesällä lähdemme taas Eurooppaan, Finitaan Itävaltaan ja pyörimme jossain sitten jatkoksi kahden - kolmen viikon ajan.

Ronkainen on liittynyt KMC:n jäseneksi jo 80-luvun alussa, ja on myös Touring Finlandian ja Japsistarojen jäsen. Viime mainittuun kerhoon löytyy sopiva pyöräkin: Vuosimallin 1983 Honda CB1100F Bol D'or, joka on ollut miehellä jo 20 vuotta.

– Se katsastetaan museorekisteriin piakkoin, Ronkainen päättää.

Vuoden 2021 kerholainen

KMC:n puheenjohtaja Pentti Koistinen totesi, että vuoden kerholaista ei valita yhden vuoden toiminnan perusteella.

– Jouni on ollut myyntitiimissä hoitamassa paikkamyyntiä usean vuoden ajan, ja tänä vuonna hoitanut Hymyilevän Motoristin kevätpäivänkin lehden mainosmyynnin.

Lisäksi hän on ollut aktiivinen kaikessa muussakin. Liikenteenohjauksessa hän on aina vakiomiehenä paikalla ja on vielä tosi aktiivinen kerhossa. Itse asiassa ollut sitä jo kymmenien vuosien ajan, Pentti Koistinen kertoo.

Onhan siinä jo kovasti syytä palkintoon. Otettakoon tähän vielä lisäksi erään toisen KMC:n jäsenen kommentti Ronkaisesta:

"Ahkera ja tehokas ilmoitusten ja näytteilleasettajien hankkija – hyvä neuvottelija joka saa nimet sopimuksiin. Vaatimattoman oloinen herrasmies. Ilman Jounin panosta mp-näyttelyn ja Hymyilevän perusta – talous – olisi ollut paljon huterammalla pohjalla. Hän hankki melkolailla yksin ilmoitukset molempiin tapahtumiin. Korvaamaton kaveri.

Hauskaa matkaseuraa. Sitä oikeaa lupsakkaa savolaisuutta, optimistista valoisuutta ja hyväsydämisyyttä. Hieno heppu!"