– Alkujaan meitä oli kymmenkunta äijää, nuohoojia, joiden kanssa käytiin kerran kesässä ajelemassa. Noin viisi vuotta sitten, näiden yhdessä kierrettyjen kesätapahtumien myötä joku keksi, että hommataan liivit, merkit ja muuta. Pojat perustivat tämän kerhon ja siitä se sitten lähti käyntiin. Nyt meitä on kaikkiaan noin 20 jäsentä.
– Kokoonnumme muutaman kerran vuodessa. Kierretään MP-messut, Jänkhällä jytisee ja sitten myös näitä pienempiä mp-näyttelyitä. Viimeistään kesällä keräännytään viikonlopuksi. Tänä vuonna, heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, kesäpäivät on Tampereen kupeessa. Sinne on jo 14-15 ilmoittautunutta.
Eli osallistumisprosentti on todella korkea.
– Kesäpäiville tulee aina väkeä kiitettävän paljon. Pääsääntöisesti kaikki pyrkivät tulemaan. Jos päiväajo on 500-600 kilometriä, niin toisille se on liikaa ja kun ikäskaala on nuoremmasta vähän vanhempaan, niin välttämättä kaikki eivät jaksa lähteä ajamaan pitkää matkaa, mutta itse pyrin käymään näissä mahdollisimman paljon. Keräännytään, katsellaan, jutellaan ja aina tulee uusia tuttuja. Vaikka ollaan saman ammattikunnan edustajia, niin tapaamisissa ei kyllä nuohota, vaan puhutaan kaikkea muuta mukavaa.
Mistä päin tämä on lähtenyt? Oletteko kaikki kuopiolaisia?
– Ei olla. Meitä on ympäri Suomea. Pohjoisin on Kemijärvi, eteläisin taitaa olla Espoosta. Itä-Suomesta jäseniä on vähän vähemmän, suomussalmelaisena olen ehkä "itäisin".
Chimney Sweep Finland perustettiin noin viisi vuotta sitten, jolloin hommattiin liivit ja liivimerkit.
Jos on nuohooja ja motoristi, joka haluaisi liittyä teihin, niin mistä teidät löytää?
– Nyt tuli vaikea kysymys, tuohon en osaa vastata, naurahti Matti Niskanen.
– Oikeastaan se menee niin, että tietty henkilö voi antaa suosituksen liittymiseen. Eli uuden jäsenen pitää olla muidenkin hyväksymä, tai se ei ole varsinaisesti uusi jäsen, vaan ryhmään tulija. Kun pojat on hyväksyneet tulokkaan, niin pääsee meidän Whats Up -ryhmään, jota kautta näkee mitä tapahtumia milloinkin on. Meillä on vain se Whats Up -ryhmä, sitä kautta saa kaikki nopeasti kiinni.
Kerro vielä vähän omasta moottoripyöräilyhistoriastasi.
– Olen ajanut enemmän tai vähemmän moottoripyörällä kohta... olisikohan tämä 44 kesä, aloitin 16 vuotiaana ja olen nyt 58 vee. Viimeiset 10 vuotta olen ajanut kohtuullisen paljon, noin 15 000 kilometriä kesässä. Tyttökaverin kanssa kierretään Suomea ja vähän Norjaakin.
Minkälainen pyörä sinulla tällä hetkellä on?
– Nyt on 1200GS adventure Bemari.
Mikä moottoripyöräilyssä on parasta?
– Vapaus! Ja se, että tiettynä aikana haistat kaiken välittömästi, hyvän ja pahan. Autoillessa menet ohi ja hetken päästä ihmettelet, mikä täällä haisee. Kakspyöräisellä tuntee ilmavirran, sään ja kaiken muun, hehkutti Niskanen.