Parasta sukupolvitekemistä: näin korjataan Jonnelle mopo – yhdessä, mutta että ongelmitta?!

Minä tietysti innostuin katselemaan Nettimotosta käytettyjä vaihdemopoja.

Useamman viikon uurastuksen jälkeen oli pakko todeta, että se oli toivotonta. "Sopivan hintaiset" tarkoittaa 500 egeä noin, ja vehkeet on ihan miinoja. Se tarkoittaa, että pitäisi uusia käytännössä kaikki liikkuvat palikat; pytyt ja kampurat. Lisäksi maalata kaikki osat ja duunata sähköt uusiksi. Liikaa hommaa eikä mitenkään kannattavaa tai järkevää.

Kunnollinen asiallisesti pidetty vaihdemopo maksaa kaksi tonnia tai yli. Uudet noin neljätuhatta, että revi sitten siitä.

Skootteritarjontaa on ihan eri lailla, ja joukossa on jopa ihan asiallisiakin. Kun keskustellaan Jonnen kanssa niin löytyy yhteinen sävel: scoba on järkevämpi.

Sitten sattuma puuttuu peliin. Olen puheissa vanhan kaverini kanssa ja keskustelu kiertyy Jonnen mopohaaveisiin. Kaverilla on jouten skootteri, jolla hänen jo aikuiset poikansa ovat ajelleet. Sovitaan, että tutkimme mitä laite on syönyt, ja hinnasta sovitaan sitten joskus, kun tiedetään laittteen laatu tarkemmin. Jonne on intoa täynnä kuin taikinatiinu – raato pitäisi äkkiä hakea tontille syyniin.

Skootteri on Piaggio Fly, 4t, 4v ja 50cm³ vuosimallia 2012. 4t = 4 tempi eli nelitahtinen ja 4v = 4 valvole eli oikein pitsikansi, neliventtiilinen.

Hevosia ei tietenkään ole sen enempää kuin kaksiventtiiilisissä, mutta venttiilikopassa lukee Quattro – se on hianoo. Koppa maalataan punaiseksi ja teksti mustaksi, niin jo on näyttävä.

Vuoden 2012 malli oli viimeinen kaasutinversio, sitten tuli ruisku. Maailmaa nähnyt Fly ei käynnistynyt, ja oli huolella kaadettu molemmin puolin eli katteen palasia sai liimailla ihan tarpeeksi ja puolet kiinnitysjutuista oli lohkeillut matkalle.

Koneen ruokkimisesta vastasi Keihinin cv-kaasutin, tai oli vastannut: nyt käynti oli aaltoilevaa ja huonoa. Tässä mallissa oli kaikki mahdollinen ja mahdoton saasteiden eliminointi mukana. Se tarkoittaa kaasujen kierrätyksestä lähtien erilaisia apuhengityksiä kaasutinjärjestelmässä. Aika ja kuluminen oli rikkonut ison osan toiminnoista, letkuista ja koteloista. Cv-kaasutinta ei pysty säätämään mitenkään, kun säätöjä ei ole. Esimerkiksi luistinneulalla on yksi asento. Alipainetasapainon löytäminen tarvikeilmanputsarilla on mahdoton rasti käytännössä. Helpompi ratkaisu on suoravetokaasutin. Niinpä 59 euroa ja uusi kaasuvaijeri myös tarvittiin. Vaijerin löytymistä auttoi Stormin erittäin avulias henkilökunta, kiitos Vantaan Storm.

Uusi kaasari kiinni ja savut koneesta: käy, mutta tyhjäkäynti ihan hukassa. Lopulta suuttimet tsekkaukseen ja kas, tyhjäkäyntisuutin on sokea, eli reikä, mistä bensan pitäisi mennä, puuttuu. Onneksi on suutinporasarja hyllyssä ja niin saadaan tehtyä toimiva suutin ja mopo pelamaan. Reiästä tuli turhan iso, niin hommaan vielä pienemmän ja sopivamman suuttimen.

Mopon väri oli tehtaan jäljiltä valkoinen, mutta kun kerran on Italian orhi niin Ferrarinpunainen sen pitää olla. Motonetistä kirkasta punaista pari purkkia ja Jonne hiomaan muoveja mataksi. Viikon verran hommaan meni aikaa, mutta valmistakin alkoi syntyä.

Renkaat menivät tietysti uusiksi jo iänkin vuoksi, mutta näissä oli kyllä pintakin sileä kuin lapsen poski. Moposportista löytyi sopivan hintaiset gummit ja vaihtotyökin onnistui mukavasti. Valittiin vähän robustimmat kumit, joten pyörä on vähän niikuin scoba-Gessu. Kevensimme pyörää myös pikkasen. Etulokari mäkeen ja takalokarista turhat pois ja kilpi kiinni variaattorin koppaan. Takapyörän päällä olevaa lokaria jatkettiin piskuisen, ettei rapa lennä kuskin selkään.

Maalauksessa tuli pikkusen valumia, mutta se on kuulemma vaan tekstuuria, mitä se sitten lieneekin.
Katu-uskottavuutta tuli lisää kun osumisjälkiä ei kokonaan saatu peittoon ja moottorin Quattro-teksti jäi paremmin näkyviin vähenevien muovipanelien takia. On muuten italialainen kehitellyt muovien kiinnityksen taiteeksi. Oli niin monenlaista kiinnikettä ja ruuvejakin kahdella eri Torx-kannalla ja ristipäitä. On varmaan ollut tarkoituksena tehdä irroittelu ja kiinnitys niin vaikeaksi kuin mahdollista. Eipä silti, jos vertaa BMW:n matkamoottoripyöriin, niin kyllä niissäkin luovuus on voimissaan. Sen verta vaikeita ovat välillä duunata.
Ei noita ole siis tarkoitettukaan tee se itse -miehille. Se mikä on mainiota tässä projektissa on, että Jonnen kädentaidot kehittyvät ja tietysti toinen on se, ettei hän ehdi pahantekoon tänä aikana. Seuraavaksi vuorossa ovat koeajot ja lopulliset säädöt. Sitten onkin aika ajoharjoituksille.

Ison Jonnen puheenvuoro: venttiilin- ja muuta säätöä

Pyörän käynti oli sitten hyvin ontuvaa ja huonoo. Bensapumppu ja puolakin sitten varoiksi vaihdettiin. Käynti parani ja käynnistyvyyskin petraantui vähän. Joku ajatus kalvoi mieltä, ja päätin tarkastaa venttiilivälykset.

Neljästä venttiilistä kolme kantoi, eli välykset olivat liian pienet. Tuohon aikaan paikalliset mopohuollot olivat lomilla, joten päätin säätää venttiilit itse. Sopivia työkaluja ei tietenkään ollut, joten inspiroin ruuvaria väliin ja magneetilla säätöpala pois välistä. Muuten meni mukavasti, mutta magneetin mukana tuli venttiilin lukituskiiloja yks kappale.

Mutta senhän kätevä mies laittaa paikalleen helposti! Ping, ja lukituspala kimposi jonnekin nurmikolle. Palikka on kooltaan noin puolet ilmakon luodista, eli pirun pieni. Eihän sitä löytynyt, joten vaan uusia tilaamaan. Lupasivat viikossa Ruotsista. eikä hintakaan ollut kun 17 euroa kappale.

Aikanaan ne tulivat, ja monen tunnin ähräämisellä homma oli kasassa ja säädöt paikallaan.

Kone tulille ja koelenkille. Pari kolme kilometriä meni hienosti, sitten koetti hiljaisuus. Startti pyörittää, mutta ei edes lupaa. Työntelen kotiinpäin ja siinä huilatessa kokeilen, josko lähtis käyntiin ja lähti! Useamman koeajon jälkeen selviää, että parin kilsan jälkeen kipinä häviää jonnekin. Moottorin ohjausyksikkö eli ecu kenkkuilee kun lämpenee. Varaosahinta 250-300 euroa, Ebayssä 100-200 euroa.

Sitä tässä nyt sitten odotellaan ja kerätään voimia. Tällä makaroonilla on sielu ja kiero sellanen. Bensan merkkivalo ei ole palanut pyörän mellä ollessa koskaan, vaikka takki on ollut täysi ja tyhjä ja siltä väliltä.

Nyt viimesimmällä koeajolla valo syttyi palamaan ihan kuin sanoakseen ”älä hellitä – jaksaa, jaksaa”
Tää on kyllä jotain. Tosin Merirannan Mikko totes aikanaan että elämä ei oo tylsää kun on ranskalainen auto ja prätkänä on Ducati.

Terveisin

Iso Jonne