"Asenne siihen maailman aikaan oli yllättävän suvaitsevaista. Ei katsottu vinoon, ainakaan meidän kaveripiireissä, vaikka olinkin lähes ainoa tyttö porukoissa. Suurin vastustus tuli kotoa. Kun sanoin isälleni haluavani ajaa kevarikortin ja ostaa moottoripyörän, niin hän tyrmäsi ajatuksen alkuunsa ja sanoi: "Heh heh, menehän töihin siitä ja hommaa rahat korttiin, ja jos vielä saat säästettyä tuhat markkaa ylimääräistä, niin ehkä sitten voidaan harkita asiaa". Isä oli itsekin aikoinaan ajanut moottoripyörällä. Varmaan isä ja äitini pelkäsivät turvallisuuteni puolestani. Pitivät moottoripyöräilyä vaarallisena harrastuksena. 

No, lähes siltä istumalta marssin kukkakauppaan ja aloin tienaamaan rahaa. Iltaisin, viikonloppuisin ja kaikki lomat ajelin ristiin rastiin Hyvinkäätä viemässä kukkatoimituksia perille, kesät talvet.

Lopulta rahat olivat kasassa ja kun vielä vaadittu ylimääräinen tuhat markkaakin oli tienattu, oli aika neuvotella isän kanssa. Valitettavasti neuvottelut päättyivät huonosti, ilmeisesti äiti oli ehtinyt kieltämään kevarin hankinnan. Niinpä alkuaikoina ajot mentiin lainapyörällä ja ensimmäisen oman moottoripyörän sain ostettua vasta aikuisena.

Anne keulii Jussi Seljaksen keulimissimulaattorilla HMLBikeShowssa. Kuva Tipi.

Anne keulii Jussi Seljaksen keulimissimulaattorilla HMLBikeShowssa. Kuva Tipi.

Kun paluuta ei enää ole

Osa kavereistani ajoi motocrossia, sitäkin tuli usein seurattua. Viimein löysin poikaystävän, nykyisen mieheni, jolla oli moottoripyörä. Siinä oli varmaan viimeinen "niitti" eikä sen jälkeen paluuta ole ollut.

Yhteisöllisyys oli siihen aikaan ihan uskomatonta. Aina pysähdyttiin katsomaan, onko jotakin hätää. Oli omat viestintämerkit, esimerkiksi huivi sarvessa, niin tiesi että apua kaivataan. Ei ollut pienintäkään pelkoa, että mitään pahaa olisi voinut sattua. Autoilijat ajoivat surutta ohi, mutta moottoripyöräilijä ei koskaan.

Tänä päivänä moottoripyöräilijöissä on niin paljon niin sanottuja "sunnuntaipyöräilijöitä", joille moottoripyöräily ei ole elämäntapa, joilta siksi puuttuu tämänkaltainen yhteisöllisyys.

Itse pysähdyn edelleenkin aina katsomaan, tarvitaanko apua, jos joku kyykkii pyöränsä vieressä. Vaikka olisin autolla liikkeellä, niin vähintään hiljennän tarkistamaan onko hätä vai vain tauko kysymyksessä.

Alkuun tämä oli kavereiden kanssa olemista, ei ollut mitään kerhotouhuja. Tehtiin reissuja vain omalla porukalla. Ne olivat hyvinkin sponttaaneja tyyliin, että lähdettiin ajamaan Hyvinkäältä kahville vaikka Aulangolle Hämeenlinnaan. Usein ei ollut edes mitään varsinaista määränpäätä, ajettiin vain siksi, että ajaminen oli kivaa. Vasta myöhemmin kuvioihin tuli mukaan kokoontumisajot, kerhotoiminta ja tämän kaltainen sosiaalinen toiminta.

Hyvin nuorena ostin omakotitalon, perustin perheen ja kun lapset olivat pieniä, niin meni ainakin kymmenen vuotta ettei meillä ollut moottoripyörää kummallakaan miehelläni tai minulla.

Lautalla Pielisen yli hetki ennen myrskyä. Kuva Tipi.

Lautalla Pielisen yli hetki ennen myrskyä. Kuva Tipi.

Ruosteenpoistoa kevarilla

Kun sitten jälleen aloimme ajaa, poistimme ihan vain kevarilla ruostetta, ja ajoimme vain itseksemme. Kun olimme parkissa, niin porukat tulivat juttelemaan. Kaikki aikaisemmat pyörät meidän perheessä olivat olleet "Jammuja", joilla osallistuimme jonkin verran kokoontumisajoihin päiväseltään. Vasta kun hankimme ensimmäisen H-D:n, niin sen myötä aloimme tehdä pidempiä reissuja ja sitä kautta tuli mukaan myös kerhotoiminta.

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä nyt 31 vuotta. Moottoripyöräily on varmasti omalta osaltaan vaikuttanut liittoomme positiivisesti. Yhteinen harrastus on sitova tekijä koko meidän perheessä. Kaikilla pojillamme on moottoripyöräkortti ja vaikka tällä hetkellä vain nuorimmalla pojalla on oma pyörä, niin pojat kulkevat silti paljon moottoripyöräporukoissa ja heidän lähikaveripiirinsä muodostuu motoristiperheistä, eli kavereiden vanhemmilla on vahva motoristitausta.

Leiri Kuusamossa, kuva Reko.

Leiri Kuusamossa, kuva Reko.

Nummilaakson kissat

Heath Valley Cats MC perustettiin 2013 Ypäjällä. Sitä aikaisemmin olin mukana toisessa kerhossa.

Kerhotouhu oli miesten kautta tullut tutuksi ja näin, miten kerhot toimivat ja opin ylipäänsä näkemään kerhokulttuuria. Ajan myötä tuli ajatus oman kerhon perustamisesta, joka olisi oman näköinen ja kerhon säännöt saisi laatia miten itse haluaa. Kerhomme ydinporukka on ollut alusta asti mukana. Olemme kaikki hyviä ystäviä jo entuudestaan, joten meidän ei tarvitse olla puolituttujen kanssa matkassa. Tallimme kiinteistön nimi on Nummilaakso, joten siitä saatiin kerhollemme nimi Heath Valley Cats MC.

Teemme pitkiä reissuja Lappia myöten eri kokoonpanoilla. Oma kerho lisää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta entisestään. Tällä hetkellä Heath Valley Cats:ssä on kuusi täysjäsentä ja yksi prospect.

Jos joku haluaisi, niin teoriassa voisi meidän kerhoon jäseneksi hakeakin. Jos olisi mukana tapahtumissa ja kokoontumisajoissa, mutta en edes kaipaa uusia jäseniä.

Tämä on nyt juuri oikena kokoinen, hyvä porukka; ei liian iso, eikä liian pieni, vaan juuri sopiva. Porukan kasvaessa ryhmädynamiikka heilahtelee helposti väärään suuntaan.

Merja reissussa. Kuva Puck Vatter.

Merja reissussa. Kuva Puck Vatter.

Pyöränhuoltoa

Tämän vuoden ajokausi on tarkoitus aloittaa lähipäivinä. Pyörääni tarvitsee vaihtaa ensin laakerit sekä eteen että taakse. Pystyisin huoltamaan pyöräni itse, työkalut pysyvät kädessäni, mutta olen aika laiska, joten olen jättänyt tähän asti huolto- ja korjaushommat pääasiassa miesten käsiin. Ostin 2008 H-D Fat Bob:in. Se oli sellainen messuostos ja ensimmäinen ihan uutena ostettu pyörä. Sille vielä kykenee itsekin tekemään huollot, minunkin järkeni vielä riittää siihen.

Ensi viikonloppuna on Heath Valley Cats MC:n kevätkauden avajaiset. Tampereella järjestetään Hot Rod & Rock Show, jossa käymme tapaamassa eri kerhojen kavereita ja pidämme hauskaa. Muutenkin vierailemme eri kerhojen talleilla ympäri vuoden, eli harrastaminen ei rajoitu pelkästään kesäkauteen.

Kissoilla on oma Käpälämäkiajo 11.6. Kokoonnumme Loimaalle V-Twin City:n pihaan, josta lähdemme ajelemaan pikkuteitä pitkin kaunista maisemareittiä. Pysähdymme Wanhassa Kanalassa kahvilla, siitä jatkamme omalle tallille Ypäjälle. Siellä on illanvietto, musiikista huolehtii Duo Paperitähdet.

Poronpurijaisissa, kaksi mustaa Dynaa. Kuva Reko.

Poronpurijaisissa, kaksi mustaa Dynaa. Kuva Reko.

Ripsiralleja ja Harrikoita

Ripsiralliin ollaan osallistuttu, jos kalenterit ovat antaneet myötä. Yleensä H-DCF:n ralleja ollaan kierretty mahdollisuuksien mukaan. Olen H-DCF:n yhteyshenkilö täällä Hämeenlinnassa ja osallistuessani ralleihin olen mielelläni talkoolaisena. Otan esimerkiksi muutaman vuoron portille. Siinä tutustuu ihmisiin laajemmin ja on muutenkin kivaa touhua, pääsee tekemään vähän muutakin kuin pelkästään juhlimaan. Poronpurijaiset on sellainen ralli, johon pyritään pääsemään, vaihtelevalla menestyksellä. Se on tosi hauska, lämminhenkinen tapahtuma Rovaniemellä, jonne on kiva mennä jos vain sattuu aikatauluihin mahtumaan.

Kaiken kaikkiaan moottoripyöräily on elämäntapa. Koko meidän perheen elämäntapa. Olen saanut tätä kautta paljon ystäviä ja sisältöä elämään. En voisi kuvitella eläväni mitenkään toisin. Jos joutuisi kokonaan irtautumaan moottoripyöräilystä, esimerkiksi menisi ajokyky, niin varmasti keksisin jotakin asiaan liittyvää, miten toimia. Nämä ovat niin loppuelämän ystävyyksiä, mitä on saanut ihan kehotoiminnan ulkopuoleltakin. Hyvää ja mukavaa porukkaa kaikki.

Heath Valley Cats MC on myös Facebookissa."

Haastattelu on tehty 17.4, jolloin ajokausi oli vasta aluillaan.