Mami Jäntti aloitti kilpauransa jääradoilla lähes 30 vuotta sitten, kun pääsi kokeilemaan Tiina Kokkosen jääratapyörää. Kisavietti vei jääradoilta enduron pariin, mutta Jäntti pääsi toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa palata jäisille radoille, kun viime viikonloppuna Konnevedellä SM-kisojen yhteydessä järjestettiin näytösluontoisesti oma lähtö naisille. Lähdössä oli historian siipien havinaa, sillä siellä olivat muiden mukana tutut kilpasiskot Mami Jäntti ja Tiina Kokkonen.

Tämä oli hyvää harjoitusta vähän yli viikon päästä alkavaan Päijänteen Ympäriajoon, johon Mami Jäntti osallistuu 11 vuoden tauon jälkeen, jälleen vanhimpana Suomalaisena naisenduro-kuskina. Tässä hieman Mami Jäntin mietteitä ennen tulevaa kovaa Päitsi-koitosta. Miksi hän on osallistunut näin harvoin Päitsille itse ajamalla ja mitä kaikkea valmistautuminen Päitsiin vaatii?

Viime viikonloppuna ajettiin Konnevedellä jääradan SM-kisojen yhteydessä näytösluontoisesti oma lähtö naisille, jossa olit mukana. Miltä tuntui ajaa jäärataa näin pitkän tauon jälkeen?

– Tosi jännittävää, ihanaa, mukavaa ja ah niin puhdasta. Hieman vauhti pelotti näin äkkiseltään.

Radalla ja radan laidassa oli paljon tuttuja kuskeja vuosikymmenienkin takaa, ehdittekö vaihtaa kuulumisia tai muistella menneitä?

– Todellakin! Yllätyin, miten paljon siellä on edelleen tuttuja. Halailtiin ja vaihdettiin kuulumisia. Ihana tunnelma! Oli niin paljon tuttuja, että en erikseen osaa nimetä ketään. Kun kuljin varikolla, niin ei meinannut eteen päin päästä, kun joka puolelta kuluu: "Mami, Mami, Mami", ihan kuin olisi kotiin palannut.

Jos jääratakilpailuihin saadaan oma naisten sarja, oletko halukas lähtemään mukaan?

– Kiinnostaa valtavasti! Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että lähden mukaan!

Kova naiskolmikko Konnevedellä: Mami Jäntti, Kirsi Kainulainen ja Tiina Kokkonen.

Ensi viikon viikonloppuna ajetaan perinteinen Päitsi, johon osallistut. Monesko Päitsi tämä sinulle on?

– Olen ainakin 15 kertaa ollut Päitsillä huoltojoukoissa, useallakin eri kuskilla. Silloin tällöin joku kysäisi, että milloin Mami itse ajat Päitsin Tokaisin, että sitten kun täytän 50. Silloin nuorena tuntui, että siihen on ainakin sata vuotta aikaa. Eräänä päivänä tajusin, että hyvänen aika, ensi vuonnahan täytän 50 vuotta ja olen luvannut osallistua. Sen verran taikauskoinen olen, että sen minkä lupaan, niin se on pidettävä. Niin sitten rupesin valmistautumaan Päitsille. Eli 2007 oli 50-vuotis Päitsini. Ajoin miesten seassa kuntoluokassa ja muistaakseni sijoituin puolen välin paremmalle puolelle, eli hyvinhän se meni.

Mikä Päitsissä viehättää, eli miksi haluat osallistua?

– "Suuri Suomalainen Seikkailu"! On se sellainen, että ainakin kerran elämässä jokaisen enduro-kuskin on se koettava. Se motivoi treenaamaan monipuolisesti ympäri vuoden. Vaikka olisi viimeinen, niin maalissa on ihan voittajafiilis. Pääsee ajamaan moneen sellaiseen paikkaan, missä ei muuten saa ajaa ja lisäksi yleisö on aivan ihana.

Mami Jäntti on ahkeroinut enduroradoilla, radan varrella ja huoltojoukoissa yli 30 vuoden ajan. Tässä lähettäjänä Jämsän MM-kisoissa 1991.

Kun ajoit 50-vuotiaana Päitsin, niin lupasit osallistua seuraavan kerran vasta kymmenen vuoden päästä. Miksi vasta silloin, eikä tässä välissä?

– Ajaessani maaliin 2007 kuuluttaja onnitteli ja kysyi, tulenko taas ensi vuonna? Tokaisin siihen, että tulen sitten kymmenen vuoden kuluttua. Talouteni ei kestä montaa Päitsiä peräkkäin. Vuodessa ajaa monta kisaa niillä rahoilla, mitä Päitsiin menee. Esimerkiksi tänä vuonna en ole pystynyt osallistumaan yhteenkään kisaan, enkä tiedä mihin kilpailuihin pystyn loppuvuonna osallistumaan.

On minua kyselty tässä välillä Päitsille ja tarjottu tukeakin, mutta kun taas se taikausko - sen minkä lupaan sen pidän. En voinut lähteä välivuosina.

Sattuneesta syystä en sitten kyennyt 60-vuotis-Päitsillenikään, mutta sille en voinut mitään. Ja siksi ajan sen ensi viikolla.

Päitsillä, kuten muissakin kilpailuissa on monia eri kilpailuluokkia: C1, C2, B1... mitä nämä eri luokat ovat?

– C-luokassa ajavat niin sanotut aloittelijat. C1-luokassa 125cc ja pienet nelitahtiset, C2-luokassa 250cc ja isot nelitahtiset. B-luokassa kuutiotilavuudet samalla lailla ja ajajat ovat jo menestyneet aikaisemmin C-luokassa ja sitä kautta nousseet niin sanotuilla nousupisteillä B-luokkaan ja parhaat ajavat A-luokassa. SM-kisoja voivat ajaa A- ja B-luokan kuskit. Kuntoluokissa voi ajaa ilmeisesti kuka vaan. V40-luokassa samana vuonna 40 täyttävät ja sitä vanhemmat, mutta pitää olla vähintään B-luokan kuski. Vastaavasti V50, samana vuonna 50 täyttävät ja sitä vanhemmat. V60, samana vuonna 60 täyttävät tai sitä vanhemmat. Eli itse ajan V60-luokassa, jälleen äijien seassa.

Enduro vaatii kuskilta fyysistä huippukuntoa.

Miten valmistaudut tulevaan koitokseen fyysisesti/henkisesti?

– Itse asiassa olen valmistautunut edellisestä Päitsistäni lähtien, eli 11 vuotta. Silloin lupasin osallistuvani seuraavan kerran kun täytän 60 vuotta. Projekti siirtyi vuodella, kun loukkaannuin viime vuoden tammikuussa Päitsi-treeneissä. Loukkaantuminen on myös haitannut vähän valmistautumistani, koska pääsin ajamaan maastoon vasta lumien tultua. Alla on paljon treeniä salilla ja kuntopiirissä, joihin olen onneksi vammasta huolimatta päässyt osallistumaan.

Mitä muita ennakkovalmisteluja tarvitaan?

– Jos ja kun ei ole varaa uuteen pyörään, niin koko vanha pyörä, EXC 125cc Kotari, on käytävä läpi ja uusittava kauttaaltaan. Teimme Kotariini täyden koneremontin, uudet muovit ja tarrat, uusi tanko, uudet ketjut ja rattaat sekä uudet renkaat. Varusteiden hankintaa, majapaikkojen varaaminen, huoltoporukan ylipuhuminen, eväiden suunnittelu ja tietenkin ajoissa ilmoittautuminen sekä karttojen tutkiminen ennakkoon.

Kartat kertovat pikataipaleiden määrän, paikan ja pituuden sekä siirtymät, huoltopaikat ja tauot.

Mitkä ovat Päitsin suurimmat haasteet?

– Talous ja keli. Sekä oma jaksaminen ja aika, eli kilpailun aikataulussa pysyminen. Jokaiselle kuskille on oma ihanneaikataulu, jossa olisi hyvä pysyä. Jos myöhästyy tunnin, on ulkona kisasta. Erikoiskokeille on mentävä etukäteen annetulla minuutilla, muuten tulee myöhäminuutteja. Ei kyllä saa mennä etuaikaankaan, siitäkin niitä myöhäminuutteja tulee.

Mistä Päitsin pisteet/virhepisteet lasketaan ajetun ajan lisäksi?

– Erikoiskokeiden, eli pikisten ajoista. AT-pisteistä eli myöhä- tai etuaika-minuuteista. Jos pyörä ei lähde aamulla startissa omalla minuutilla käyntiin, niin siitä saa virhepisteitä. Jos sinut on tavattu treenaamassa Päitsin pätkillä kielletyllä ajalla, niin siitäkin saa 15 minuuttia aikasakkoa. Jos ajat kypärävalo päällä maantiellä - sakkoja ropisee. Nämä nyt tulivat lähinnä mieleen.

Osallistuminen on taloudellisesti iso satsaus. Mitä kaikkia "kuluja" Päitsissä tulee?

– Osanottomaksu 280€, lisenssi 200€, pyörän päivitys reilu 1 000€, varusteet noin 1 000 €, kypärän ja pyörän valo 600€, nastarenkaat useampi satanen, pyörän bensat 100€, majapaikat itselle ja huollolle 300-500€, huoltoauton kulut noin 500 € sekä eväät kaikille noin 200 €. Toki tuosta kaikesta on hyötyä vielä Päitsin jälkeenkin. Pyörä ja varusteet on päivitetty koko loppukaudeksi.

Kypärävalo auttaa pimeillä pikataipaleilla.

Mikä olisi kaikkein "toivottavin" tai paras keli Päitsiä ajatellen tai vastaavasti mikä olisi "kurjuuden huippu"?

– Nyt olisi aika unelmakelit, ainakin täällä Keski-Suomessa. Ei ehkä näin kylmä, mutta spoorit ovat nyt parhaimmillaan. Kurjuuden huippu: Sohjoa, räntää ja lämpöasteita. Silloin reitit pettävät - hirveitä reikiä, kuraa ja loskaa.

Kilpailu on pitkä ja haastava. Mitkä ovat kilpailun kulminaatiopisteet: pyörän kestävyys, huolto, väsymys, siirtymätaipaleet, vai jokin muu?

– Oma pää ja pyörän tekniikka.

Mitä "uhrauksia" olet joutunut tekemään, että pääset osallistumaan tämän vuoden Päijänteen ympäriajoon?

– Tiedä ovatko uhrauksia, mutta kyläilemään en ole kerinnyt. Viikonloput ovat menneet tiivisti Kotarin kimpussa: ajamassa, säätämässä ja huoltamassa. Sosiaalinen elämä lajin ulkopuolella on aika vähissä. Eikä ole tarvinnut miettiä, että mihin sijoittaisi rahansa. Kaik mänöö, eikä riitäkään.

Huoltojoukot: kuinka monta ihmistä sinulla on mukana?

– Neljä: mieheni Olli, poikamme Jonttu, sekä kaksi hyvää ystävää.

Mikä/mitkä ovat heidän tehtävänään?

– Vastata tekniikasta. Huoltoporukka saa nykyään tehdä pyörälle kaiken muun, paitsi vaihtaa renkaan ja tekemistä yleensä riittää. He pitävät huolta aikatauluista, eli lähettävät kuskin oikeaan aikaan eteenpäin seuraavalle AT:lle (aikatarkistusasema) tai mihin sitten seuraavaksi ollaankin menossa. Varustehuolto, eli pitävät huolen, että kuskilla on suhtkoht kuivat ja ehjät kamppeet ja siirtymille lämmintä ajovarusteiden päälle (yleensä haalari) ja vielä pitävät huolen, että saa ruokaa ja lämmintä juotavaa.

Käytätkö lisäksi järjestäjien tarjoamaa yleis- ja haalarihuoltoa?

– En tällä kertaa, kaikkeen ei talous riitä.

Mami Jäntti pääsin ajamaan maastoon vasta lumien tultua.

Kumpi päivistä on kuskille raskaampi? Miksi?

– Lauantai, sillä se on tosi pitkä päivä ja ajetaan myös pimeällä. Sunnuntain loppu on myös omalla tavallaan raskas. Koko ajan kuuntelee pyörästä kuuluvia ääniä ja pelottaa että nyt se viime metreillä sanoo sopimuksen irti.

Pitääkö olla "ammattilainen" osallistuakseen Päitsiin?

– Ei todellakaan! Riittää, että on C-tason kuski. Kaikkia tarvitaan tekemään Päitsistä Päitsi.

Tähän mennessä parhain muistosi enduron parissa?

– Tosi vaikea nostaa mitään ykköseksi. Paljon on niin hyviä muistoja: vaikkei aina ole pärjännyt ja Slovakian Sixikin vuonna 2005 päättyi eka päivän loukkaantumiseen, niin se oli silti upea kokemus. Kaikista niistä Sixeistä, missä olin Naisten Maajoukkueen joukkueenjohtajana, jäi hyviä muistoja. Oma edellinen Päitsi oli mahtava juttu. Mieheni Ollin Suomen mestaruudet. Viime vuosi oli myös huikea, vaikken itse ajanut, mutta sain olla vaikuttamassa monen muun naisen ajoon perustamassani Naisten Enduron EM-valmennusryhmässä. Sitten kaikki Naisten leirit, joita olen ollut järjestämässä, ne ovat aivan oma lukunsa, mahtavia juttuja.

Parin viikon päästä meriitteihisi listataan jälleen yksi uusi nimike. Millä mielin tulevaan koitokseen? Jännittääkö?

– Pakko myöntää, jännittää, vaikken tiedä mikä siinä jännittää!? Aivan into pinkeenä odotan Päitsiä.

Jos (ja kun) maalissa taas kysytään, että koska ajat Päitsin seuraavan kerran, niin mitä vastaat?

– Mieheni Olli jo varoitteli, että et sitten lupaa, että 70 vuotiaana! No - saa nähdä. Mutta tässä vaiheessa haluan kiittää tukijoitani, jotka mahdollistivat tulevan 60-vuotis-Päitsini: KTM, Bikeforum, Black7, Motorengas, Kuljetuspalvelu Kurkinen, Työvalo.fi, Jyväskylän Vanha Asemaravintola, K-market Pornainen, Valtra, Heikki Savolainen, Mika Ahola säätiö, Tarrapaita, Blå Band sekä ehdottomasti aviomiestäni Ollia, poikamme Jonttua ja ystäviäni haalarihuollossa.

Suuri suomalainen seikkailu, Päijänteen Ympäriajo ajetaan 17.-18.3. Se on samalla enduron MM-osakilpailu, joten kokemustasoltaan hyvin eritasoisten ja ikäisten enduroharrastajien lisäksi Päitsiä on kiertämässä kaksinkertainen maailmanmestarin ja viime vuonna Päitsin voittaneen Eero Remeksen lisäksi muun muassa hallitseva endruron maaimanmestari Steve Holcombe.

Aiheesta aiemmin:

Esittelyssä suomalaisen naisenduron Grand Old Lady Mami Jäntti

Enduro: Eero Remes oli MM-Päitsinkin kunkku