Vihriä aloitti yrityksensä 81 Media Finland nimissä motocrossin MX-liigan promoottorina vuonna 2014 ja toimi promoottorina myös kaudella 2015, jolloin hän aloitti cross countryn SM-sarjan promoottorina. Vihriä on toiminut yhteistyössä SM-osakilpailuja järjestävien seurojen, Suomen Moottoriliiton sekä cross countryn lajiryhmän kanssa. Hän on muun muassa laatinut mediatiedotteita sekä julkaissut valokuvia ja videoita SM-osakilpailuihin liittyen. Lisäksi Vihriä on huolehtinut SM-sarjan palkintorahojen sekä tuotepalkintojen hankkimisesta yhteistyökumppanuuksien kautta. Kausi 2019 jäi Vihriän viimeiseksi promoottorina SM-sarjassa, joka kulki nimellä SML Mobius SM Cross Country.

- Takana on viisi kautta antoisaa hommaa, mutta olen silti nyt päättänyt keskittyä muihin projekteihin sekä töihin. Cross country on erittäin hieno laji ja kuuluu suomalaiseen offroad-lajikenttään vahvasti. En ole mitenkään poistumassa offroad-lajien parista, mutta tässä kohtaa ainakin cross countryn promoottoritouhuni on tullut päätökseen. Katsotaan, jos vaikka pääsisin itsekin vuosien tauon jälkeen ajamaan ainakin yhden kisan tällä kaudella, Vihriä kertoo.

- Iso kiitos kaikille yhteistyötahoille ja cross countryssa mukanani olleille kuskeille, talkoolaisille ja muillekin henkilöille. Oli kiva tehdä kisoja kanssanne.

Marko Vihriä.

Marko Vihriä.

Cross countryn lajiryhmä valmistelee jo hyvällä tahdilla tulevaa kautta. Lajiryhmä myös etsii uutta promoottoria SM-sarjalle, ja asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä lajipäällikkö Heikki Savoseen: savonenheikki@gmail.com, puh. 041 319 9263.

Vihriän seuraava promoottoritoiminta on Varsinais-Suomen suurimmassa kauppakeskuksessa, Myllyssä, Raisiossa 4.-5. huhtikuuta jo viidettä kertaa järjestettävä Mylly Trial & Moottoripyöränäyttely.

Cross countryn kansallinen kilpailukausi 2020 starttaa SM-osakilpailun merkeissä perinteisellä Panssari CC SM -kilpailulla Parolannummella 25. huhtikuuta. SM-kausi päättyy Rauman Seudun Moottorikerhon isännöimään SM-osakilpailuun 10. lokakuuta.