Uutiset
Ratamoottoripyöräilyn ESBK-sarjan ensimmäinen kilpailu ajettiin Navarran radalla pohjois-Espanjassa. Nässin molemmat lähdöt päättyivät keskeytykseen jo kilpailun alussa.
Lue lisää ›
Uutiset
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettiin Alastarolla kauden toinen Finnish Circuit Racing SM-sarjan ja Viron-sarjan mestaruusosakilpailu. Suurin osa aika-ajoista ja osa sarjojen ensimmäisistä osakilpailuista ajettiin lauantaina ilman yleisöä, mutta sunnuntaina yleisökin pääsi nauttimaan kisatunnelmasta. Täyttä ei kisakatsomossa ollut, mutta radalla nähtiin ilahduttavan paljon osallistujia. Jokamiesluokan lähtöruudukko täyttyi viimeistä lähtöruutua myöten.
Lue lisää ›
Uutiset
Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä on jättänyt 27.7.2020 kirjallisen kysymyksen Eduskunnan puhemiehelle kaksipyöräisten ajo-oikeudesta B-ajokortilla. EU:n ajoneuvodirektiivi kun mahdollistaisi poikkeuspykälän kautta A1-kortin sallimisen B-henkilöautokortin haltijalle. Teknisen Kaupan liiton moottoripyöräjaosto näkee asiassa monia hyötyjä.
Lue lisää ›
Uutiset
ACEM, eli eurooppalaisten moottoripyörävalmistajien liitto kertoo tuoreimmassa tilastokatsauksessaan, että moottoripyörämyynti laski Euroopassa karusti ensimmäisen puolen vuoden aikana. Miltalilla on kuitenkin myös kirkkaampi puoli.
Lue lisää ›
Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio ja moottoripyörävalmistaja KTM järjestävät yhdessä hyväntekeväisyystapahtuman Alastaro Circuitilla perjantaina 7.8 klo 12-18. Tapahtuma "KTM Family Day X Mika Kallio” on suunniteltu erityisesti ilahduttamaan koronakevään kurittamia lapsiperheitä, jotka haluaisivat harrastaa yhdessä ja tutustua moottoriurheiluun turvallisessa ympäristössä ja ilman kuluja.
Lue lisää ›
Uutiset
Uudenmaan Autokouluyhdistys järjestää Vantaan ajoharjoitteluradalla keskiviikkona 19.8 klo 16-20 tapahtuman, jossa voi liikenneopettajien ohjauksessa harjoitella turvallista ajotapaa ja mm. jarruttamisia ja väistöjä eri nopeuksista. Tarkoituksena on painottaa moottoripyöräilyn turvallista ajotapaa ja tukea moottoripyöräilyä harrastuksena.
Lue lisää ›
Kyse on varmasti omalla tavallaan merkkitapauksesta, kun parhaat ystävykset Ewan McGregor ja Charley Boorman palaavat moottoripyörien selkään ja aloittavat uuden seikkailun Onhan edellisestä kerrasta kulunut jo yli vuosikymmen. Matka vie tällä kertaa Etelä-Amerikan eteläkärjesta Yhdysvaltoihin halki Latinalaisen Amerikan. Long Way Up -sarjan kolme ensimmäistä jaksoa tulee maailmanlaajuisesti ensi-iltaan Apple TV +:ssa perjantaina 18. syyskuuta, ja uudet jaksot julkaistaan viikoittain.
Lue lisää ›
Uutiset
Kallio Racing Junioritiimin kilpailukausi 2020 jatkui viime viikonloppuna, kun Espanjan RFME- sarjan kauden toinen kisaviikonloppu ajettiin Kataloniassa, Barcelonan radalla. Rata oli molemmille junioritiimin kuskeille, Vertti Takalalle ja Kenny Koskiselle, entuudestaan tuttu, joskin keliolosuhteet olivat tällä kertaa hyvin erilaiset viime vuoteen verrattuna.
Lue lisää ›
Uutiset
Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2020 käynnistyi pitkän odotuksen jälkeen uudelleen viime viikonloppuna, kun kauden toinen ja kolmas osakilpailu ajettiin lauantaina ja sunnuntaina Espanjan Jerezissä. Poikkeuksellisten olosuhteiden aiheuttaman tauon vuoksi väliin jääneitä kilpailuja kurotaan umpeen ajamalla loppukauden ajan kisaviikonloppuina kaksi osakilpailua.
Lue lisää ›
Bonhams kertoo myyvänsä lokakuussa Barber Motorsports -museon huutokaupassaan harvinaisia vintage-Bemareita. Mielenkiintoisin niistä on äärimmäisen harvinainen R57.
Lue lisää ›
Eemeli Lahti sai nousta neljä kertaa podiumille voitettuaan molemmat Superbike-luokan lähdöt ja sijoituttuaan Superstock 600 -luokassa toiseksi ja kolmanneksi Alastaron Circuit Racingin SM-sarjan osakilpailussa. HRP Suzukin kuljettajista palkintokorokkeelle ylsi myös Niko Tanskanen.
Lue lisää ›
Uutiset
Juha ja Hinni Harju ovat tuttu näky ratamoottoripyöräkilpailuissa ja heidän ottamiaan laadukkaita moottoriurheilukuvia (Harjukuvat @hinskuu ja @juha.harju) on usein nähty Motouutistenkin sivuilla. Viime viikonloppuna ajetun Finnish Superbike Circuit Racing SM -sarjan Alastaron osakilpailun yhteydessä Hinni Harju lahjoitti ratamoottoripyöräilijä #31 Kirsi Kainulaiselle hienosta ratavarikkokuvasta teettämänsä taulun huutokaupattavaksi. Taulun tuotto menee lyhentämättömänä Kainulaisen ajamisen tukemiseksi.
Lue lisää ›
Uutiset
Muutama vuosi sitten lanseerattu Baltic Speedway -liiga on saanut hyvän nosteen Suomenlahden molemmin puolen. Lauantaina ajettiin speedwayn Baltic liigan ottelu Haapajärvellä ja sunnuntaina sama homma jatkui Varkauden moottoriurheilustadionilla.
Lue lisää ›
Uutiset
Superside-sarjaan keskittyvä suomalais-ranskalainen sivuvaunutiimi Team 44 Racing Pekka Päivärinta/Emmanuelle Clement avasi kilpailukautensa ratamoottoripyöräilyn Ranskan mestaruussarjan avausosakilpailussa Magny-Coursin radalla Ranskassa. Kaksikko kaasutteli viikonlopun ensimmäisessä startissa neloseksi ja paransi toisessa yhden pykälän.
Lue lisää ›
Itävaltalaisvalmistaja KTM kertoi myyvänsä kaksi MotoGP-sarjaan valmistamaansa vuosimallin 2019 RC16:sta. Malli edusti merkittävää kehitysaskelta KTM:n nuorella, vasta neljä vuotta kestäneellä Grand Prix -taipaleella. Tällä pyörällä vähän vaativampikin ostaja pystyy varmasti tyydyttämään vauhtinälkänsä. Muistettava on, että kyse on ratapyörästä, joka ei ole tarkoitettu julkiseen liikenteeseen. Mutta eipä sillä tässä yhteydessä ole väliäkään.
Lue lisää ›
Uutiset
Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen juhli uransa ensimmäistä SM-erävoittoa ja -osakilpailuvoittoa Torniossa sunnuntaina, jolloin oli vuorossa motocrosskauden kolmas osakilpailu. Samalla ruokolahtelainen nousi MX2-luokan Suomen mestaruussarjan kärkeen.
Lue lisää ›
Uutiset
Vantaan Moottorikerhon Kim Savaste oli vahvin MX1-luokassa ja Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen MX2-luokassa, kun kauden kolmas SM-osakilpailu ajettiin Torniossa sunnuntaina. Samalla Savaste ja Vesterinen ottivat luokkiensa SM-kärkipaikat haltuunsa.
Lue lisää ›
Redmoto Honda tiimin Roni Kytönen jatkoi tasaisia otteita kovatasoisessa enduron Italian mestaruussarjassa ollen tänään sunnuntaina yleiskilpailun sijalla 19. jääden voittaja Will Ruprecht:lle minuutin ja 27 sekuntia. Jämsäläinen ajoi päivän läpi ilman suurempia ohjelma numeroita.
Lue lisää ›
Uutiset
Kytönen Motorsportin Juuso Matikainen ajoi juuri päättyneessä Tornion SM-osakilpailussa toiseksi Kim Savasteen voittaessa ja Miro Sihvosen ollessa kolmas.
Lue lisää ›
Pol Tarrés tunnetaan paitsi siitä, että hän on yhden kaikkien aikojen suurimman trial-kuljettajan Yordi Tarrésin veljenpoika, hän on myös itsekin kerännyt riittävästi meriittejä trialista. Oheisella "Etsijä"-videolla mies tekee mitä haluaa moottoripyörällään mitä uskomattomimmissa ja vaikeimmissa ajoympäristöissä joenuomista vuorille ja vaikkapa padonharjalle.
Lue lisää ›