Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Roni Kytönen. Kuva Kytönen Motorsport.

Kytönen Tshekin MM-endurossa sunnuntaina kahdeksas

Uutiset : Husqvarna

Kytönen Motorsportin Roni Kytönen oli Tshekin MM-endurossa sunnuntaina kahdeksas. Lauantaina jämsäläinen taisteli tiukasti palkintokorokepaikasta jääden kuitenkin niukasti sen ulkopuolelle vain neljän sekunnin erolla. Sunnuntaina Kytönen aloitti päivänsä jälleen vahvasti ollen mukana kärkikamppailussa, mutta kaatuminen crossitestillä ja sen jälkeen heikot ajat sekä enduro-, että extremetestille tiputtivat nuorukaisen jo heikoimmillaan kahdenneksitoista. Lue lisää ›

Australialaispoliisien toiminta on todella kunnioitettavaa vaikeissa ja vaarallisissa olosuhteissa.

Päivän video: katso australialaisten mp-poliisien toimintaa, kun nämä pelastavat väkeä keskeltä pensaspaloa

Uutiset

Pensaspalot ovat, aivan kuten metsäpalotkin, vakava asia. Kuten oheiselta videolta näkyy, näkyvyys on paikoin savun vuoksi olematon, epäilemättä myös kuumuus melkoinen. Queenslandiläiset poliisit eivät näytä pienestä hätkähtävän, vaan suorittavat väestönevakuointia erittäin vaativissa olosuhteissa: ajavat kuumuuden ja savun läpi, ja koputtelevat ovia, käyvät jopa palavissa taloissa sisällä varmistamassa, ettei ketään ole paikalla. Lue lisää ›

Olivia Jackson.

Milla Jovovichin stunttia tehnyt Olivia Jackson menetti käsivartensa – joutuu hakemaan korvaukset tuotantoyhtiöltä oikeuden kautta

Uutiset

Resident Evil -elokuvasarja sai päätöksensä The Final Chapter -jaksossa. Elokuvan kuvauksissa loukkaantui vuonna 2015 stuntnäyttelijä ja motocross-kuljettaja Olivia Jackson äärimmäisen vakavasti. Hän törmäsi kovavauhtisessa moottoripyörästuntissa suoraan kameraan, joka ei noussut riittävän nopeasti tieltä. Onnettomuuden seurauksena Jacksonin vasen käsivarsi amputoitiin, ja hänen kasvonsa vaurioituivat pahasti. Sittemmin ilmeni, että tuotantoyhtiön puutteelliset vakuutukset eivät kattaneetkaan tapahtunutta, joten Jackson joutuu haastamaan tuotantoyhtiön oikeuteen leikkaushoitokulut ja korvaukset saadakseen. Lue lisää ›

<p>Valmisteluja CMC-testiä varten testikeskuksessa. Kuva: CMC.</p>

CMC tutki: verkottuneiden ajoneuvojen kesken tiedon oikea-aikaisuus ratkaisevaa mm. moottoripyörien turvallisuuden kannalta

Uutiset

Täydellisessä maailmassa moottoripyörät eivät joudu kolareihin autojen kanssa. Siihen on vielä pitkä matka, mutta töitä asian eteen tehdään tällä hetkellä kovasti. Yksi asiaa kiihdyttävä tekijä ovat tulevaisuuden itsestään ajavat autot, joiden algoritmien ja toimintamallien pitää olla paikallaan, mutta asiaa jo aiemmin auttava ratkaisu ovat verkottuneet ajoneuvot, joiden ratkaisuja tutkii ja kehittää mm. Connected Motorcycle Consortium, CMC. Käytännön testeissä CMC keskittyi selvittämään ratkaisujen toimivuutta sekä erityisesti ajoitusta: milloin ajoneuvon pitää kertoa, että moottoripyörä on lähestymässä. Liian aikainen varoitus aiheuttaa turhautumista, liian myöhäisen seuraukset voimme kaikki mielessämme kuvitella liiankin hyvin. Lue lisää ›

2020 Ducati Monster 1200 S, mustaa mustalla.

Ducati raotti mallivuotta 2020, Monster 1200 S: "Mustaa mustalla"

Uutiset : Ducati

Borgo Panigalesta raotettiin varovasti torstaina ensi mallivuotta, ja paljastettiin uusi väriyhdistelmä Monster 1200 S:lle. Mustahan on ainoa oikea väri, totesi jo Henry Ford aikoinaan, joten ensi vuoden isomman naku-Monsterin voi valita kiiltävän mustana mattamustin osin. Ettei mikään muuttuisi liian radikaalisti, pyörän saa tietenkin myös perinteisesti Ducatinpunaisena. Lue lisää ›

Motocross-kisan lähtö.

Suomi ei osallistu motocrossin joukkue-MM-kisaan, vaikka rahoitus kerättiin kahteen kertaan: mitä he*****iä siellä liitoissa tapahtuu?

Uutiset

XRacing OffroadPro -moottoripyörälehden päätoimittaja Jani Hovi julkaisi viime viikolla lehdessään uskomattoman jutun Suomen Motocross -joukkueen lähettämisestä MM-joukkuekisaan. Tai pikemminkin lähettämättömyydestä. Vaikka rahoitus joukkueen osanottoa varten kerättiin kahteen eri kertaan valmiiksi. Lisäksi Suomen motocrossin parhaimmisto oli valmiina lähtöön, niin silti MM-joukkuetta ei kuitenkaan koskaan ilmoitettu mukaan. Hei haloo, kysymme, mitä he***ttiä Suomen Moottoriliitossa ja Motocross-liitossa oikein tapahtuu? Suomalainen moottoripyöräurheilu kituu rahanpuutteessa muutenkin, joten jos joku hankkii rahoituksen, niin eikö olisi kansalaisvelvollisuus pistää joukkue matkaan ja tilata punainen matto paluukonetta odottamaan aivan menestyksestä riippumatta? Ohessa XRacing / Offroadpron juttu julkaistuna luvan kanssa kokonaisuudessaan, niin voit itse muodostaa mielikuvan tapahtuneesta. Lue lisää ›

Tilaa MP-uutiskirje
  1. MP-malleista
  2. Varusteuutuuksista
  3. Matkakohteista
  4. Mielenkiintoisista motoristeista