Kawasaki
[EICMA, Milano] Kawasakin nykyään omistama Bimota on hyötynyt vahvasti omistajanvaihdoksesta. Siitä esimerkkinä oli mielenkiintoinen mallisto Milanossa. Esimerkkeinä vaikkapa Superbike-luokkaan osallistumisen varmistamiseksi valmistettavat Bimota KB998 Rimini, KB4RC-naku tai napaohjauksella varustettu Tera-crossover. Kaikki ne ovat valmiina valloittamaan maailmaa Kawasakin valmistamien moottoreiden turvin.
Lue lisää ›
Orimattilalainen KRT Kawasaki -tiimi lähtee vahvalla kokoonpanolla ensi vuoden Suomen mestaruustaistoon motocrossin MX2-luokassa. Tiimissä jatkaa tänä vuonna SM-pronssia napannut Wiljam Malin, joka saa tiimikaverikseen MX125-luokasta nousseen Simo Koskisen.
Lue lisää ›
Kawasakin Z900 nakua on päivitetty kaudelle 2025 sekä alustan että moottorin osalta. Luvassa pitäisi olla hauskempaa katuajoa. Aiempaa laajempi kuljettajaa avustava elektroniikkapaketti IMU:ineen kuuluu asiaan. Lisäksi malliin on lisätty shifteri eli kytkimettömät vaihdot mahdollistava vaihdeavustin. Se toimii jo 1500 kierroksesta lähtien.
Lue lisää ›
Kawasaki on päivittämässä Ninja 1000 ja Versys 1000 -mallejaan isommalla, 1100cc moottorilla. Mallien julkistus tapahtunee lokakuun alussa ja pyörät ovat nähtävissä Milanossa marraskuussa.
Lue lisää ›
Motocrossin SM-sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu ajettiin sunnuntaina Heinolassa. KRT Kawasakin Wiljam Malin ajoi MX2-luokassa kolmanneksi.
Lue lisää ›
Nahkatakki, jota Zachary DeMoss käytti, kun hän joutui moottoripyöräonnettomuuteen Idahossa, saattoi pelastaa hänen henkensä.
Lue lisää ›
KRT Kawasakin viikonloppu Alavuden SM-motocrossissa oli vaikea. Indrek Mägi starttasi MX1-luokkaan tasapisteissä sarjan johdossa, mutta ei pystynyt ajamaan sunnuntaina kuin vain kilpailun avauserän.
Lue lisää ›
Monet meistä muistavat Artsi Nyqvistin, joka teki uskomattomia temppuja Norsu-Kawallaan ja hinasi itseään puukengät jalassa savuten prätkällään pitkin lentokenttää parisataa mittarissa. Nyt Britti-Artsi on tehnyt virallisen ennätyksen. Noloa ehkä on, että hän ei ymmärtänyt käyttää puukenkiä.
Lue lisää ›
Kawasaki Motors esitteli heinäkuun 20. päivänä ensimmäisen vetyä polttoaineena käyttävän massatuotantoon tarkoitetun moottoripyöränsä Suzukan radalla Japanissa.
Lue lisää ›
Motocrossin SM-sarja jatkui sunnuntaina Karkkilan Mansikin saviradalla, mikä sai aamulla kunnon kastelun, kun vesisaderintama pyyhki radan yli. KRT Kawasakin Indrek Mägi ajoi hienosti kuivuvalla radalla kaksi kertaa kolmanneksi ja oli niin ikään päivän kokonaiskilpailun kolmas.
Lue lisää ›
Imatranajon aikataulut venähtivät jo heti perjantaina. Sunnuntaina lähtöjä siirrettiin ja lopulta kolme viimeistä lähtöä peruttiin kokonaan sateen takia. Eniten viivästykset ja peruutukset osuivat sivuvaunu-luokan kohdalle, mutta kolme kertaa sivarit pääsivät viikonlopun aikana radalla asti. Launataina päästiin todistamaan uutta sivuvaunu-luokan rataennätystä.
Lue lisää ›
Motocrossin SM-sarja jatkui sunnuntaina Siilinjärvellä. KRT Kawasakin Wiljam Malin ajoi MX2-luokassa kolmanneksi ja nousi urallaan ensimmäisen kerran palkintokorokkeelle SM-osakilpailussa. Porvoolainen epäonnistui ensimmäisen erän lähdössä, mutta ajoi hyvällä suorituksella erässä kuitenkin kuudenneksi. Toisessa erässä lähtö puolestaan onnistui ja lopulta Malin ylitti maaliviivan kolmantena.
Lue lisää ›
Kävimme eilen katsomassa, miten Suuret koeajopäivät sujuivat aurinkoisessa säässä Tampereella. Tässä muutaman pyöriä kokeilemaan tulleen kommentit.
Lue lisää ›
Suuri moottoripyörien koeajokiertue 2024 vieraili eilen keskiviikkona Tampereella messu- ja urheilukeskuksen piha-alueella. Tässä raporttia tapahtuneesta, koeajokiertue on selvästi löytänyt paikkansa. Se on viidellä paikkakunnalla kiertävä tapahtuma, jossa pääsee kokeilemaan parhaimmillaan useampia kiinnostavia moottoripyöriä ja mahdollisesti myös sitä unelmien prätkää, josta on jo pitkään haaveillut. Tänään kiertue on Turussa ja huomenna perjantaina on päätösjakso Helsingissä.
Lue lisää ›
KRT Kawasakin kuljettajakolmikko avasi positiivisesti SM-kauden sunnuntaina Sipoossa, kun motocrossin SM-pisteet jaettiin ensimmäisen kerran tällä kaudella. Indrek Mägi ajoi MX1-luokassa eräsijat viisi ja neljä ollen yhteistuloksissa neljäs.
Lue lisää ›
KRT Kawasaki starttaa tulevaan kauteen neljän kuljettajan voimin ja paluun Suomen radoille tekee Indrek Mägi. Virolaisen aikomuksena oli palata Suomeen jo viime kaudella, mutta loukkaantuminen siirsi näitä suunnitelmia eteenpäin. Nyt Mägi ja KRT Kawasaki lähtevät tavoittelemaan kolmen vuoden takaista temppuaan, jolloin he juhlivat 2021 MX1-luokan Suomen mestaruutta kauden päätteeksi.
Lue lisää ›
Vaasan Pukinjärvellä varastettiin Kawasaki Z900 moottoripyörä 28.4., eli jo ennen Vappua. Moottoripyörä on edelleen teillä tietämättömillä ja poliisi kaipaa vihjeitä.
Lue lisää ›
Kuopion MP-Näyttelyssä oli nähtävillä yli 300 moottoripyörää. Neljännen kerran näyttelyn yhteydessä järjestettiin Näyttelyn hienoin pyörä -yleisöäänestys. Äänestyksessä voittaneiden pyörien lisäksi kokosimme pienen kuvakavalkaadin muistakin näyttelyssä esillä olleista moottoripyöristä.
Lue lisää ›
Autoliikeketju J. Rinta-Joupin myyntitilastojen mukaan suomalaiset moottoripyörien ostajat olivat hyvin aktiivisia vuoden 1. neljänneksellä. Käytettyjen moottoripyörien kappalemääräinen myynti kasvoi jopa 71 prosenttia. Suosikkimerkkejä olivat Harley-Davidson, Yamaha ja Honda.
Lue lisää ›
Käväisimme illansuussa katsomassa, miltä lauantaina alkava 31. Keski-Suomen Mp-näyttely näyttää. Ja hyvältähän se. Prätkiä ja muuta mukavaa on tarjolla koko Hipposhallillinen. Katso perjantai-illan kuvakavalkadi.
Lue lisää ›