Motocross- ja enduromekaanikon iltakoulutus järjestetään kerran viikossa, maanantai- ja/tai keskiviikkoiltaisin Helsingissä.

– Kun suoritat tutkinnon osat, varmistat samalla virallisesti hallitsevasi motocross- ja enduropyörien perustekniikan, ja tiedät, miten niitä huolletaan ja korjataan ammattimaisesti, kouluttaja Mikael Pellinen sanoo.

– Koulutuksen jälkeen voit työskennellä mekaanikkona moottoripyöräkorjaamossa tai hyödyntää osaamistasi omassasi tai vaikkapa lapsesi harrastustoiminnassa, eli huoltaa pyörät silloin kun tarve on suurin. Tunnet moottoripyörän tekniikan ja sinun on helpompi perehtyä myös muiden kulkuneuvojen mekaanikon töihin, kertoo Pellinen. – Aina koulutuksista muutama työllistyy ja jokunen perustaa oman firman. Jokaisella on aina omat tavoitteensa.

Sylinterikansi.

Sylinterikansi.

Lähtötasolla ei ole merkitystä

– Koulutus sopii kaikentasoisisille miehille ja naisille. Meillä on ollut oppilaita joille jokainen työkalu voi olla uusi tuttavuus, mutta mukana on myös kokeneita, jotka hakevat varmuutta tekemiseensä. Suurin osa koulutukseen osallistuvista on äitejä ja isiä, joiden lapset harrastavat enduro- tai motocross-ajamista. Vanhemmat haluavat oppia itse tekemään yksinkertaiset hommat, kun huollattaminen on kallista ja hidasta. Kannattaa muistaa, että lähtötasolla ei ole merkitystä, vaan oppimaan tänne tullaan, apukouluttajana toimiva Tomi Utti muistuttaa.

– Hyvä esimerkki on viime vuoden syyskuussa kurssin aloittanut rouva, joka sitten jo joulupukille kirjoitti pitkän listan, millaisia työkaluja haluaa joululahjaksi, Utti myhäilee. – Opetamme täällä kädestä pitäen käyttämään niitäkin työkaluja, joita ei ennestään tuntenut, ja tietämään mitä niillä voi korjata, ja mitä vaihtoehtoisia tapoja voi käyttää.

Moottori pura ja kokoa

– Koulutuksen ohjelmaan kuuluvat muun muassa moottoripyörän pesu ja ympäristöystävällisten pesuaineiden käyttö, työkalut ja erityistyökalut sekä niiden käyttötarkoitukset. Lisäksi puretaan moottoripyörä osiksi, opetellaan poistamaan katteet ja irroittamaan moottori. Myös eri tyyppisiin moottoreihin ja polttoaineen syöttälaiteratkaisuihin tutustutaan perusteellisesti, Pellinen luettelee.

Moottoripyörän moottori sylinterikansi irrotettuna.

Moottoripyörän moottori sylinterikansi irrotettuna.

Moottoriin tutustutaan ensin teoriassa, sitten se puretaan ja lisäksi kasataan. Tukena on huoltokirjallisuutta sekä tietysti kouluttajat.

– Kysyä voi niin paljon kuin sielu vain sietää. Asioita käydään läpi niin kauan, että varmasti ymmärretään, mistä osasta on kysymys, miten se toimii jne. Jokainen oppii purkamaan 2- ja 4-tahtimoottorin – ja myös kasaamaan sen, Utti toteaa. – Osa tekee sen hitaammin, osa nopeammin.

Tekniikka tulee tutuksi

Jos mukana on kokeneempia koulutettavia, meiltä löytyy heille moottorikelkkoja, moottorisahoja ja ruohonleikkureita, joten tylsää tuskin tulee olemaan, Pellinen uskoo.

Kurssin jälkeen tuntee moottoripyörän perustekniikan ja osaa käyttää eri työkaluja. Lisäksi oppii pyörän perushuoltojen tekemisen ja osaa suorittaa ylläpitohuollot sekä vaihtaa moottoripyörän nesteet, öljyt ja suodattimet. Koulutettu hallitsee myös moottoripyörän vianhaun ja ongelmien ratkaisemisen. Korjaamoetiikka ja jätteiden käsittely sekä kierrätys opitaan myös.

– Koulutukseen kannattaa osallistua ja osaaminen hankkia, sillä tämän alan osaajat alkavat olla katoavaa luonnonvaraa, Utti murehtii. – Jopa nuorissakaan, kun isät ajavat leasing-autoilla, ei perusosaamista enää tarvita.

Nokka-akselit ja nokkapukit.

Nokka-akselit ja nokkapukit.

– Osaaminen kuitenkin palkitsee varsinkin, kun Suomen kesä on lyhyt, ja huoltojen sesonkiaikaa. Ensin joutuu jonottamaan huoltoon, sitten pyörä odottaa varaosaa. Voi mennä 3-4 viikkoa, ennen kuin se tulee kuntoon. Kesästä menee silloin iso osa hukkaan. Kun osaa tehdä itse, saattaa saada pyörän kuntoon muutamassa tunnissa. Kyse on myös merkittävästä säästöstä, sillä töiden osuus huollon hinnasta on helposti kaksi kolmasosaa, Utti korostaa.

Rento meininki

– Se mikä aikuiskoulutuksessa on parasta, on tosi rento meininki. Emme opeta, eivätkä opiskelijat opiskele hammasta purren, vaan jokainen etenee rennosti ja hauskalla otteella. Opiskelu ei ole vakavaa, vaan mukavaa rentoa yhdessäoloa. Vähän niin kuin harrastetallilla pantaisiin kimpassa pyörää kasaan. Kouluttaja kuitenkin opettaa ja näyttää ja me molemmat autamme sen kuin ehdimme, joten mukaan vaan, Pellinen ja Utti kehottavat.

Koulutuksessa tehdään yhteistyötä Hondan maahantuojan Brandtin sekä KTM:n ja Husqvarnan kanssa.

Koulutuksen jälkeen suoritettavan tutkinnon virallinen nimi on ajoneuvoalan ammattitutkinto, osatutkinto.

Koulutuksen hinta on 800 €, joka laskutetaan kahdessa 400 euron erässä. Taitotalolla on kurssia varten erilaisia pyöriä ja kalustoa, joten et tarvitse omaa pyörää.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen koulutukseen täältä