Sena on esitellyt vastameluteknologialla varustettua kypäräänsä jo parin vuoden ajan messuilla, ja nyt mallin pitäisi olla tuotantovalmis. Asian venyminen voidaan varmaan laittaa samaan piikkiin kuin kypäränvalmistuksen aloittamisen pitkittyminen. Olisimme kuitenkin yllättyneitä, mikäli Momentum Inc -malli ei olisi myynnissä kevään mittaan.

Ajomukavuuden ja -turvallisuuden parantajana kypärään asennettu vastameluominaisuus voi olla iso asia, kunhan se on hyvin toteutettu.

Kuten oheisesta Senan julkistamasta kuvaajasta selviää, kypärän vastameluominaisuudet vaimentavat melutasoa melkoisesti. Samalla kuitenkin liikenteen häly- ja varoitusäänet pääsevät läpi.

Sena Momentum Inc -kypärän vaimennustaso ajomelun taajuuteen verrattuna.

Sena Momentum Inc -kypärän vaimennustaso ajomelun taajuuteen verrattuna.

Sena kutsuu omaa vastameluteknologiaansa Intelligent Noise Controliksi. Suurin melunlähde moottoripyörällä ajettaessa ei yleensä suinkaan ole moottorista lähtevä tai muun liikenteen melu, vaan nimenomaan ajoviimasta, "tuuulesta" aiheutuva meteli. Sitä vielä korostaa se, jos katteista tms. johtuvat pyörteet osuvat haitallisesti kypärään.

Tutkimusten mukaan yli sadan desibelin melutaso voi heikentää kuuloasi pysyvästi, joten ei ole samantekevää, millaista kypärää tai kuulosuojaimia käytät. Seurauksia saattavat olla tinnitus, pysyvä kuulon heikkeneminen, stressi ja esimerkiksi nukahtamisongelmat, liiallinen väsyminen ja hidastuneet reaktioajat. Kaikki nämä tietysti kasvattavat myös onnettomuusriskejä.

Tässä jutussa enemmän moottoripyöräilyn äänimaailman tasosta ja kuulon heikkenemisen riskeistä: Motoristillekin kuulo on tärkeä

 Senan Momentum Inc -malli tarjoaa kaiken sen kontrollin, mitä vastamelukuulokkeetkin, mutta silti kuulet liikenteen kannalta tärkeät äänet kuten hälytysajoneuvojen sireenit, liikenteen sekä moottorin kierrokset. Järjestelmä käyttää neljää mikrofonia "haistellakseen" melua ja pystyäkseen tuottamaan siihen sopivan vastamelun.

Sena Momentum Inc -kypärän sisältämä tekniikka.

Sena Momentum Inc -kypärän sisältämä tekniikka.

Kypärän kyljessä on näppäimet, joilla saat vastamelun joko pois tai päälle tai sitten "ambient"-modiin, jolloin kuulet selvästi mitä ympäristössä tapahtuu tarvitsematta ottaa kypärää pois päästä. Ominaisuudesta on hyötyä esimerkiksi tankatessa tai tauolla keskusteltaessa.

Kypärän sisään rakennettu Bluetooth 4.1. -moduli käyttää samaa teknlogiaa kuin Senan huippukypäräpuhelin 20S. jolloin voit pitää yhteyttä jopa kahdeksaan matkatoveriisi. Maksimikantama on 1,6 km Group Intercom -ominaisuuden avulla. Kypärässä on myös Universal Intercom -ominaisuus, joka mahdollistaa kaikkien Senan ja myös muiden kypäräpuhelimien väliset yhteydet.

Sena Momentum Inc.

Sena Momentum Inc.

Momentum Inc -kypärässä on pestävät ja irroitettavat sisukset ja mukana tulee kaksi visiiriä, joista toinen on tummennettu sekä kosteuden kertymisen estävä suojalasi.

Kypärä tulee markkinoille valkoisena, kiiltävän ja mattamustana. Sen hinnan pitäisi olla noin 620 euroa. Tulossa on myös Pro-malli, jossa on lisäksi Senan kamera sisäänrakennettuna. Sen hinta on noin 720 euroa. Lisätietoja täältä.

Sena Momentum Inc.

Sena Momentum Inc.

 

Muut kypärät

Senan Milanossa esittelemä kypärämallisto täyttää sekä DOT- että ECE-normien vaatimukset.

Perusmallin Momentumissa on Senan 20S-mallin teknologia sisäänrakennettuna ja integroituna suoraan kypärään. Kaiuttimet on sijoitettu optimipaikalle suoraan korviesi kohdalle pehmeiden suojien taakse. Kuljettaja saa kypärän mukana kaikki Sena 20S-mallin ominaisuudet: FM-radion, GPS-navigoinnin ääniohjeet sekä normaalin kypäräpuhelimen, jossa on ryhmäpuhelumahdollisuus 8 henkilön kanssa. Akkujen latauksen pitäisi kestää 27 tuntia. Kypärän pitäisi tulla markkinoille vielä vuoden 2017 loppupuolella hintaan 469 €.

Momentum Lite tarjoaa yhtäaikaiset keskustelut kolmen kaverin kesken ja maksaa 419 €.

Momentum Pro'ssa on puolestaan samat tavarat kuin perusmallissakin, mutta siinä on lisäksi asennettu Sena Prism -kamera kypärään itseensä. Se tarkoittaa sitä, että sinulla on kaikki Sena 20S:n ominaisuudet käytettävissäsi, mutta myös QHD- (1440, 30 fps) tai FHD (1080, 60 fps) videokuvausominaisuudet sekä stillkuvausominaisuudet käytettävissäsi. Hintaa komeudelle kertyy 619 €.

Aiheesta aiemmin:

Testi: sopivatko Bosen vastamelukuulokkeet mp-käyttöön?

Testi: QuietOn - kotimaiset kätevät vastamelukuulokkeet moottoripyörä- ja muuhunkin käyttöön

Lopultakin joku toteutti tämän: Senalta vastamelukypärä

Testissä Orelo Moto: yksilölliset korviesi mukaan valetut kuulosuojaimet tekevät moottoripyöräilystä mannaa