Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Uutiset

Aki-Pekka Mustonen pääsi tuulettamaan PM-kultaa Vaasassa. Kuva Matias Hirsimäki.

Maarata: PM-finaali Mustosten juhlaa

Uutiset

Vaasan raviradalla ajettiin sunnuntaina maaradan Pohjoismaiden mestaruudesta. Mukaan taisteluun oli ilmoittautunut 14 kuljettajaa, joista yhdeksän oli Suomesta, neljä Ruotsista ja yksi Tanskasta. Ennakkoon suurimpina ennakkosuosikkeina kilpailuun lähtivät maaradan MM-sarjaa ajava Aki-Pekka Mustonen, ja MM-karsintojen finaalissa viidenneksi yltänyt Jesse Mustonen. Aarni Heikkilä, Kaj Laukkanen, Rene Lehtinen, sekä Ruotsin Anders Mellgren olivat kaksikon kovimpia haastajia. Lue lisää ›

Kuvituskuva MP-messuilta 2015, ei liity jutun aiheeseen.

YLE: Katsastus uusiksi - tienvarsikatsastuksia ja katsastuksia kokoontumisajoissa

Uutiset

Virkamiehet ja alan järjestöt, kuten esimerkiksi Suomen Motoristit ry, SMOTO miettivät tällä hetkellä kuumeisesti, miten moottoripyörien katsastusasia saadaan hoidettua järkevästi kotiin. EU:n tasolla yli 125-kuutioisilla moottoripyörillä on katsastuspakko, mutta Suomella on vielä voimassaoleva erioikeus pyörien katsastamattomuuteen. Ensi kevääseen mennessä Suomen on kuitenkin tehtävä esitys, miten varmistetaan moottoripyöräkannan pysyminen moitteettomassa ajokunnossa. Lue lisää ›

Woolf - valvontakameroista varoittava baikerin ranneke.

Woolf: tosibaikerin ranneke varoittaa värinällä nopeuskameroista

Uutiset

Woolf on italialainen moottoripyöräilijöiden käyttöön tarkoitettu ranneke, joka varoittaa nopeuskameroista. Valmistaja hehkuttaa "ettei enää koskaan ylinopeussakkoja". Helpoiten niistä pysyy erossa, kun ei aja ylinopeutta, ja Woolfia voikin käyttää myös toisin: kun sinänsä tyylikäs rannehihna varoittaa värinällä, että nopeuskamera lähestyy, voi tarkistaa, ettei aja ylinopeutta. Suomessa nopeuskamerat eivät muutenkaan toistaiseksi ole moottoripyöräilijöiden uhkana, koska useimmat niistä eivät "näe" moottoripyöräilijää, ja kun ne kuvaavat vain edestä, rekisterinumero ei tule kuvaan. Lue lisää ›

Jarrulevylukon paikallaanolon unohtaminen johtaa useimmiten tällaiseen tilanteeseen. Varsin ymmärrettävästi.

Näin voi käydä, kun jarrulevylukon olemassaolo unohtuu - katso video

Uutiset

Useimmille meistä on varmaan jarrulevylukon hankittuamme alkuun sattunut juuri oheisen videon kaltainen tapahtuma. Jarrulevylukko on erittäin hyvä tapa hidastaa moottoripyörän laitonta käyttöönottoa, ja useissa tapauksissa jopa estää sen kokonaan, mutta on ymmärrettävää, että monet meistä myös käyttävät sen paikallaanolon ilmaisevaa nauhaa tai vastaavaa muuta merkkiä ohjaustangossa. Lue lisää ›

MV Agusta Dragster RR LH44 - Lewis Hamilton erikoismalli.

MV Agusta vakavissa ongelmissa: uusi nelisylinterinen malli voisi pelastaa?

Uutiset : MV Agusta

MV Agustan ja Mercedes-AMG:n yhteistyö on taaksejäänyttä elämää, mutta moottoripyörävalmistajan pitää löytää polkunsa, miten selviytyä velkasaneerauksesta ja isoista veloista. Cycle Worldin haastattelussa pääjohtaja Giovanni Castiglioni kertoi, että yksi vaihtoehto talouden paikkaamiseksi on kehittää uusi 4-sylinterinen superpyörä. Mutta sekin kehitystyö maksaa. Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +