Uutiset
8.9. & 9.9.2018 ajettava 24MX:n & TMK Ry:n järjestämä sänkicrossi Ruskon Vahdolla on saanut todella positiivisen vastaanoton kurapyöräilijöiden keskuudessa. Lauantain koulutuspäivä onkin jo varattu täyteen, mutta sunnuntain pääpäivään eli kisapäivään mahtuu vielä kuskeja.
Lue lisää ›
Uutiset
MP 19 -messuilla järjestetään perjantaina 1.2.2019 ensimmäiset MP-häät, joita todistamassa on tuhansien motoristien häävierasjoukko. Etsimme hääpariksi motoristihenkistä rohkeaa ja ennakkoluulotonta pariskuntaa, joka on päättänyt elää loppuelämänsä yhdessä. Hääparihaku on käynnissä syyskuun 2018 ajan.
Lue lisää ›
Uutiset
Enduron MM-sarjan kauden yhdeksäs osakilpailu kaasuteltiin sunnuntaina Italian Edolossa. Lauantain osakilpailussa Kytönen Motorsport-kuljettajista Enduro Youth-luokassa neljänneksi ajoi Hugo Svärd ja tänään saman suorituksen teki Roni Kytönen. Elämänsä ensimmäistä MM-viikonloppua ulkomailla ajava Antti Ahtila ajoi myös upeasti Junior-luokassa sijat 21. sekä 19.
Lue lisää ›
Taas yhden amerikkalaisen moottoripyörävalmistajan taival on päättymässä. Yhdysvaltalainen motoristiyhteisö on hädin tuskin toipumassa Buellin ja Victoryn valmistuksen loppumisesta, kun Motus Motorcyclesin perustajat ilmoittivat Motus-moottoripyörien omistajien Facebook-sivuilla, että tepselit irrotetaan tuotantolaitoksen seinästä ja V4-moottoripyörän valmistus päättyy. Syynä on rahoituksen loppuminen.
Lue lisää ›
Uutiset
ALLightilta tulee Led-projektoripolttimo, jonka voi vaihtaa suoraan vanhan H4-polttimon paikalle ja pienen työn jälkeen H7 ja H11-halogeenien paikalle. Ongelmatilanteeseen eli pimeällä kaarteeseenajoon on lopulta tulossa ratkaisu, kun polttimon gimbaali pitää valokeilan oikeassa asennossa suhteessa tien pintaan pyörän kallistuskulmasta riippumatta.
Lue lisää ›
Uutiset
Italian MM-enduron avauspäivä on saatu ajettua kosteissa olosuhteissa Edolossa. Vielä torstaina kilpailupaikalla paistoi aurinko ja lämpö huiteli 25 asteen paikkeilla. Perjantaina aamuyöstä alkoi kuitenkin ennustettu vesisade, joka kasteli kilpailureitit haastavaan kuntoon. Kilpailutapahtumat avattiin tuttuun tyyliin perjantaina ajettavalla Supertestillä, jossa Kytönen Motorsport-kuljettajat olivat oivassa vireessä, kun Youth-luokassa Hugo Svärd oli kolmas ja Roni Kytönen kuudes. Näin Svärd kuittasi itselleen lauantain kilpailuun kahdeksan miinus sekuntia ja Kytönen puolestaan kuusi sekuntia. Junior-luokan avauskilpailuaan ajava Antti Ahtila oli Supertestillä 24.
Lue lisää ›
Uutiset
Naisten motocrossin Suomen Cup -sarjan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu oli Hanna Mertsalmen dominointia. Nainen vei lauantaina Imatran Kurkvuoren Motocrossradalla ajetun kilpailun molemmat erät nimiinsä ja varmisti samalla mestaruuden jo ennen kauden finaalia.
Lue lisää ›
Uutiset
Eero Remes voitti lauantaina Italiassa ajetun enduron MM-osakilpailun E2-luokan. Samalla suomalainen sai kurottua piste-eroa MM-pistejohdossa olevaan Italian Alex Salviniin, joka joutui keskeyttämään.
Lue lisää ›
Uutiset
Tämä kesä oli mielenkiintoinen muistutus siitä, että kypärän sisälläkin voi olla kuuma hyvästäkin tuuletuksesta huolimatta. Matkamoottoripyöräilyn harrastajat ja vaikkapa Etelä-Euroopassa moottoripyöräreissuja tehneet tietävät sen hyvinkin: kun lämpötila kipuaa reippaasti yli 30 asteen, ajoviima ei enää juurikaan tunnu auttavan, ja kaupunkien ruuhkissa seisoessa matalampikin lämpötila kipuaa pannuun. Luvassa on kuitenkin helpotusta.
Lue lisää ›
Uutiset
SM-pistetaisto jatkuu tiukkana trialissa ja Suomen Cupin pisteistä mitellään motocrossissa. Lisäksi kiihdytysajon Suomen mestarit kukitetaan Kauhavalla.
Lue lisää ›
Uutiset
Kaikkien meidän tuntema ratamoottoripyöräilijä Ulla Kulju kertoi Facebookissa muutama tunti sitten, että hänen siviilimoottoripyöränsä Honda on varastettu hänen pihaltaan. Mikäli olet nähnyt oheisten kuvien näköistä pyörää liikenteessä laita tietoa asiasta.
Lue lisää ›
Maailman suurin moottoripyörävalmistaja on ainakin patenttitasolla lähdössä mukaan kallistuvakolmipyöräisten moottoripyörien markkinoille. Ilmeisesti Honda haluaisi myös uuden mallin markkinoille niin pian kuin mahdollista. Patenttipiirrosten lisäksi se on esitellyt aiemmin kallistuvakolmipyöräisen moottoripyörän konseptin NeoWingin.
Lue lisää ›
Uutiset
Vantaan Koivukylästä vietiin vuosimallin 1996 Suzuki RF900R, Matarista Aprilia-mopo ja Mikkolasta vuosimallin 2016 KTM 390 Duke.
Lue lisää ›
Uutiset
MP-kauppiaat ry antoi eilen lausuntonsa Liikenne- ja viestintäministeriön 2-pyörästrategiaan. Lausunnossa käsitellään mm. mahdollisuutta ajaa B-kortilla kevytmoottoripyörää, myös moottoripyörien verotus pitää saada samalle tasolle autojen kanssa ja liikenneopetus pitäisi aloittaa jo peruskouluissa. Lausunnossa esitetään myös, että Liikenne- ja viestintäministeriö tarkentaisi suljetun alueen määritelmää koskien erityisesti offroad- ja ratalajeja, kuten motocross, enduro ja road racing vakuutuskustannusten järkeistämiseksi.
Lue lisää ›
Uutiset
Enduron MM-sarja jatkuu kahden kuukauden tauon jälkeen tänä viikonloppuna Italian Edolossa. Kytönen Motorsportilta ovat Italiassa mukana Enduro Junior 1-luokassa Lari Jukolaa korvaamaan tullut Antti Ahtila sekä Enduro Youth-luokassa sarjan vakiokiertäjät Hugo Svärd ja Roni Kytönen.
Lue lisää ›
Uutiset
Voi olla, että kuvittelet nähneesi jo kaiken, mutta "America's got Talent" -sarjan meneillään olevan kauden neljännesfinaaleissa maagikko Rob Lake häivyttää moottoripyörän kadoksiin - ja ilmestymään jälleen - tosin toiselle puolen salia. Katso video.
Lue lisää ›
Indian Motorcycles julkisti eilen ajokokemuksen parantamiseen tähtäävät päivitykset vuosimallin 2019 Chief, Springfield ja Roadmaster-malleihinsa. Lisäksi Dark Horse -mallit saivat tummemman ja kiiltävänmustemman maalipinnan ja Springfield Dark Horse lisää värioptioita.
Lue lisää ›
Uutiset
Itä-Suomen poliisin antamien tietojen mukaan Joensuussa anastettiin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suzuki DR650RS moottoripyörä.
Lue lisää ›
Bricksonwheels-nimimerkkiä käyttävä lego-rakentelija on laittanut nettiin näytille käsiensä töitä. Osa niistä on moottoripyöriä, jotka tietenkin kiinnostavat meitä, osa taas klassikkoautoja tai rekkoja. Rakentelussa hän on käyttänyt sekä normi-lego-osia että Technics-legojen osia. Lisää näyttävyyttä rakenteluun on saatu kultaamalla, kromauttamalla tai maalaamalla palikoita. Bricksonwheels tunnustautuu armottomaksi Harley-faniksi, ja sitähän hänen lego-moottoripyöränsäkin todistavat. Hänellä on kaksi suosikkimallia, Street Glide ja Softail Custom.
Lue lisää ›
Vespa ilmoitti eilen aloittavansa Elettrica-version eli sähköskootterin tuotannon syyskuussa. Alkusarjan pyörät ovat ennakkovarattavissa lokakuusta lähtien netissä, ja varsinainen myyntihärdelli pamahtaa päälle marraskuussa Milanon EICMA-messujen yhteydessä. Italiassa, Vespan kotimaassa skootterit ovat iso juttu, joten asiaan taatusti panostetaan.
Lue lisää ›