Yamaha
Yamahan Yard Built kustomoitujen moottoripyörien sarja on tarkoitettu inspiroimaan merkin asiakkaita, tekemään oman näköisiään tuunauksia eri Jammu-malleista. Workhorse Speed Shopin Brice Hennebert nappasi käsiinsä Yamahan XSR700:n ja teki siitä edustajan Sultans of Sprint Factory class -kisaan.
Lue lisää ›
Yamahalla on kunniakasta historiaa takanaan aina ensimmäisen Pariisi-Dakar-rallin voitosta lähtien. Sen kuittasi nimiinsä Yamaha XT500. Viime syksynä EICMA:ssa merkki esitteli Ténéré 700 World Raid -proton, jota hyödynnetään uuden lopullisen tuotantopyörän kehittelemisessä. Yleisölle World Raid -malli esitellään ison maailmankiertueen voimin.
Lue lisää ›
GoPro on julkistanut oheisen 9-kertaisesta MotoGP:n maailmanmestarista kertovan videon. Siinä Rossi esitellään treenaamassa kotiranchinsa maapohjaisella radalla. Esille tulevat hänen lähimmät ystävänsä, isänsä ja myös viime vuotinen loukkaantuminen, joka vei häneltä mahdollisuuden mestaruuteen.
Lue lisää ›
Uutisoimme viime keskiviikkona, että japanilainen moottoripyörävalmistaja Yamaha oli rekisteröinyt mallinimen TY-E, ja uumoilimme, että se merkitsisi sähköistä trial-pyörää. Näinhän sitten tapahtui, kun Yamaha julkisti perjantaina uutuutensa Tokion messuilla.
Lue lisää ›
Yamaha on jättänyt rekisteröintihakemuksen mallinimelle TY-E, jonka Motorcycle epäilee merkitsevän uuden sähköisen trial-pyörämallin tuloa.
Lue lisää ›
Vaikka moottoripyörien myynti kehittyneissä maissa tökkiikin huippuvuosiin verrattuna, niin kehittyvissä maissa kysyntä nousee onneksi jatkuvasti. Markkinatutkimuslaitos lupaa vuotuista 4,6 % markkinan kasvua aina vuoteen 2025 asti.
Lue lisää ›
Yamaha kouluttaa kaikkien tuotelinjojensa asentajia vuosittain sekä online-koulutuksien, että perinteisin kurssein. Osa moottoripyöräasentajien koulutusta on tietoja ja taitoja mittaava Euro Technician Grand Prix -kilpailu, jonka Suomen osuus on käyty loppuvuodesta 2017. Voittajaksi selviytyi espoolaisen Motoville Oy:n Ville Sundberg.
Lue lisää ›
Yamahan MT-10 SP-hypersport-katumoottoripyörä sekä TMAX DX- ja XMAX 300 -sport-skootterit on palkittu kansainvälisesti arvostetulla 'iF Design Award 2018' -muotoilupalkinnolla. Nyt on jo viides vuosi peräkkäin kun Yamaha-tuotteille on myönnetty tämä kunniapalkinto.
Lue lisää ›
Kaudelle 2018 Yamaha esittelee uuden aloittelijatason motocrossmallin YZ65:n. Valmistaja väittää sen olevan teknisesti edistyksellisin tämän kokoluokan off-road-kilpapyörä vuosiin. Pyörässä on uusi moottori, runko ja jousitus sekä YZ450F-kilpamallin tyylinen muotoilu ja varustelu.
Lue lisää ›
MP-messuilla esiteltiin teamin ensikauden kuljettajakolmikko. Viime vuoden Suomen mestarit Jani Rättö ja Felix Nässi jatkavat luokissaan. Uusimpana kuljettajana teamiä vahvistaa Kimi Patova. Kimi ajaa Suomen sarjoissa Yamahan uutta YZF-R3 kilpapyörää sekä Yamaha YZF-R6R Superstock 600 -luokan pyörää. Pääpaino tällä kaudella on SSP300-luokassa ja Superstock 600:sella harjoitellaan isomman pyörän saloja. Tavoitteena on, että Kimi nähdään myös Superstock 600 -luokan lähtöviivalla mahdollisimman monta kertaa.
Lue lisää ›
Juuri päättyneet MP-messut sujuivat kokonaisuudessaan ennakko-odotuksia paremmin. Jo aiemmin oli merkkejä selvästä myynnin kehittymisestä ja uskoa hyvään kauden käynnistymiseen oli ilmassa. Yamahan osalta voidaan tässä vaiheessa jo kuitenkin puhua paljon arvioitua paremmasta kulutusmyynnistä.
Lue lisää ›
Usein kuulee puhuttavan siitä, miten moottoripyöräilyn harrastajat ovat "ukkoutumassa". Mutta kun ikää tulee tarpeeksi paljon, niin silloin kanssamotoristit alkavat nostaa hattua yhä vain korkeammalle. MP18-messuilla tapasimme kaksi herrasmiestä, aktiivimotoristia, jotka ehdottomasti ansaitsevat hatunnoston. 82-vuotias Unto Söderman oli motoristiystävänsä 70-vuotiaan Mara Herralan kanssa katsastamassa messujen antia. Tarinoita olisi varmasti riittänyt huomattavasti pidemmäksikin aikaa, mutta jo tämä pieni kohtaaminen kesken messuhulinoiden herätti suurta kunnioitusta ja samalla ilon siitä, että iästä huolimatta vielä on kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia ikimuistoisia ajokilometrejä edessä.
Lue lisää ›
Japsistarat ry eli japanilaisiin mp-merkkeihin erikoistunut moottoripyöräkerho esittelee tämän vuoden mp-messuilla tasavuosia merkittävien pyörien kohdalla. Tällä kertaa esittelyssä ovat siis vuosien 1968 ja 1978 ”japsistarat”, kun viime vuonna vietettiin kerhon 25-vuotisjuhlia.
Lue lisää ›
Classified Moto on rakentanut Norman Reedusille tämän Walking Dead -sarjassa käyttämän moottoripyörän. Tunnistatko kuvien perusteella, minkä merkkisestä pyörästä on kyse? Todellisuudessa siinä on osia parista eri pyörästä kuten tällaisessa postapokalyptisessä zombimaailman moottoripyörässä varmaan pitääkin olla?
Lue lisää ›
Yamaha Enduro Racing Team Örthén on uusi, kauden 2018 ensimmäinen Yamaha-jälleenmyyjän offroad-tiimi, jonka kilpakuljettajina toimivat Eemil Helander ja Annamaria Karikuusi. Tiimin mentorina toimii endurokonkari Jari Mattila. Tiimin ensiesiintyminen tapahtuu Hausjärvellä 13.1.2018 kilpailtavassa Team Örthén Yamaha Sprint -endurokilpailussa.
Lue lisää ›
Tutkimuslaitos Technavio on tehnyt selvityksen adventure-moottoripyörien myynnin kasvusta vuoteen 2021 asti, ja toteaa, että nopeasti kasvaneen segmentin imu jatkuu vahvana vastedeskin. Samalla se nimeää syyt luokan menestyksen jatkumiseen ja avainpelurit alalla.
Lue lisää ›
Endurokuljettaja Marita Nyqvist jatkaa kilpailemista Yamahalla kaudella 2018. Ensi kauden tavoitteekseen Enduron ja Cross Countryn Suomen Cupien kärkisijat asettanut Nyqvist on kuntoutunut polvileikkauksesta hyvin ja starttaa uuteen ajokauteen innokkaana. Kilpalaitteena Nyqvistillä on Yamaha YZ125 2018.
Lue lisää ›
Yamaha USA on teettänyt Bettendorfissa Iowassa toimivalla Greg Hagemanilla siistin version XSR700-mallista. Se pohjautuu miehen tuunaukseen vuosimallin XS650:stä. Yamahan kielellä ne ovat Fast Father ja Faster Son. Miten vain, hyvännäköisiä ne ainakin ovat. Katso video.
Lue lisää ›
Yamaha järjestää taas tulevanakin vuonna erikoiscupin YZ125-kuskeille. Sen myötä voi edetä uralla jopa Yamahan virallisen EMX125 kilpatiimin kuljettajaksi. Cupiin voivat osallistua YZ125 -moottoripyörällä ajavat motocrosskilpakuljettajat, jotka ovat syntyneet 1.1.2002-31.12.2005 välisenä aikana. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 31.1.2018 asti.
Lue lisää ›
Motocrossin MX1-sarjan Suomen mestari 2017 Santtu Tiaisen ja Yamahan yhteistyö jatkuu kaudella 2018. Vahvan kauden suorittanut Tiainen aloittaa harjoittelun uudella Yamaha YZ450F 2018 -moottoripyörämallilla välittömästi.
Lue lisää ›