Kuten syksyllä kerroimme tekee Jawa paluun Päitsille vuonna 2022. Aihiona on Jawa 350 Scrambler vuosimallia 2019.

Juttu tässä: Tällä projekti-Jawalla ajetaan Päitsillä 2022

Etukäteen oli tiedossa, että Jawaa on muutettava rajusti, että sillä kannattaa lähteä noin rankkaan koitokseen.

Jawa ennen muutoksia. Kuva Jorkki Korhonen.

Jawa ennen muutoksia. Kuva Jorkki Korhonen.

Jorkki Korhonen on rakentanut pyörää muutaman kuukauden ajan Lemin Kärmesniemessä.

Jukka Korhonen shimmaa takaiskareita. Jorkki Korhonen avustaa niiden irroituksessa sekä asennuksessa. Kuva Sami Skog.

Jukka Korhonen shimmaa takaiskareita. Jorkki Korhonen avustaa niiden irroituksessa sekä asennuksessa. Kuva Sami Skog.

Pyörän muutoksista

Uusittua on mittaristo, jarrujärjestelmä ABS-yksikköineen, etu- sekä takajousitus, lokasuojat, ajovalo ja vilkut. Lisäksi moottorin ilmanpuhdistinkotelo ja pakoputki saivat siirtyä varaston hyllylle.

Tiivistetysti: alkuperäisestä Jawasta jäivät moottori, polttoainejärjestelmä, runko sekä polttoainetankki. Takahaarukka jäi myös, mutta sitä jatkettiin 50 mm sekä vahvistettiin uusimalla hitsaussaumat.

Voisi herätä ajatus, että mitä “Jawaa” tuossa sitten enää on jäljellä?

Yhtä kaikki! Pyöriä on muuteltu ja rakenneltu iät ja ajat kulloiseenkin tarkoitukseen sopivaksi. Niin tehtiin myös nyt.

Kuva Anssi Kivinen.

Kuva Anssi Kivinen.

Takahaarukkaa on jatkettu 50 mm, että saatiin 18” piikkipyörä mahtumaan ongelmitta pyörimään.

Takavaimentimet ovat Öhlinsin valmistamat. Alkujaan ne ovat olleet moottorikelkassa. Hieman on tuottanut haasteita saada ne säädettyä Jawaan sopiviksi.

Kuvassa näkyy myös massiivinen äänenvaimennin, joka irtosi koeajopäivän päätteeksi. On hyvä, että heikot kohdat tulevat esiin testivaiheessa.

Kuva Anssi Kivinen.

Kuva Anssi Kivinen.

Moottorin suojaksi on valmistettu tukeva pohjapanssari. Pakoputki on tehty sekä reititetty kokonaan uusiksi. Jalkatapit ja takajarru on muutettu enduron ajamiseen sopivaksi.

Moottori on jätetty vakioksi, sen virittämiseen ei nähty tarvetta. Koeajot ovat osoittaneet tuon näkemyksen oikeaksi. Moottori on sitkeä puurtaja, jolla on helppo ajaa. Toisiovälitystä tiuhennettiin isommalla takarattaalla, eturatas saattaa vielä vaihtua pienempään.

Rengaskoko on edessä 21” ja takana 18”. Painoa Jawalla on noin 140 kg, aika paljon enemmän kuin “oikealla” endurolla. Jukka sanoikin, "ettei auta paljoo kaatuilla, sen verran raskas se on pystyyn nostaa".

Kuva Anssi Kivinen

Kuva Anssi Kivinen


Sekä etujousitus että etujarru on lainattu KTM-endurosta. Vanteet toimitti VMX Finland, ja sieltä tulivat myös ylä- ja alakolmio sekä jalkatapit. Sorvari valmisti emäputkeen sopivan ohjausakselin.

Ajamaan

Ei ole spoorissa ajo helppoa, jos sitä ajaa ensimmäistä kertaa. Kuva Tero Pöntinen

Ei ole spoorissa ajo helppoa, jos sitä ajaa ensimmäistä kertaa. Kuva Tero Pöntinen

Ajoin Jawalla sekä talvista kylätietä pitkin että spoorissa. Jo kylätiellä ajaminen osoitti, että muutos vakioon on huima. Pyörää oli helppo viedä siistissä sladissa ja ajoasento oli luonteva.

Spoorissa ajoin sillä pienen pätkän. Koska minulla ei ole minkäänlaista taustaa endurolla ajamisesta, niin en osaa arvioida pyörän sopivuutta lajiin. Joten annetaan niiden kertoa, jotka osaavat. Heitä olikin saapunut paikan päälle muutaman herran verran. Oli pari A-luokan kuljettajaa sekä yksi B-luokan edustaja Jukkaa unohtamatta, hän ajaa C-luokassa.

Moottoria kehuivat kaikki, etenkin sen sitkeyttä ylistettiin. Ensimmäisen ja toisen vaihteen väli on liian suuri. Nyt ykkönen on lyhyt ja kakkonen pitkä. Toisiovälitystä tiuhentamalla pyritään saamaan 2- ja 3-vaihteet varsinaisiksi ajovaihteiksi. Ykkösvaihde jää sitten todella hitaisiin paikkoihin. Ohjaustankoa siirretään eteenpäin sekä alemmas. Polttoainetankki on hieman ajamisen tiellä, sen kylkeen on kovat halu lyödä lommot. Siihen ei vielä kuitenkaan ryhdytä, ensin valmistetaan uusi istuin ja katsotaan hommaa sen jälkeen.

Jousitus tarvitsee lähinnä hienosäätöä, niin edessä kuin takana. Jawa näyttää pitkältä ja keulakulma loivalta, mutta kukaan koeajajista ei kokenut sitä ongelmaksi. Loiva keulakulma rauhoittaa menoa.

Allaolevalla videolla Jukka Korhonen antaa ajotyylinäytteen.

Ammattimies vauhdissa. Hyvin kulkee. Näytteen antaa Jari Halme. Kuva Jorkki Korhonen

Ammattimies vauhdissa. Hyvin kulkee. Näytteen antaa Jari Halme. Kuva Jorkki Korhonen

Tässä Jawaa kuljettaa Lauri Lavikka. Kyytiä on siinäkin. Kuva Jorkki Korhonen

Tässä Jawaa kuljettaa Lauri Lavikka. Kyytiä on siinäkin. Kuva Jorkki Korhonen

 

Yhteistyökumppanit

Ilman yhteistyökumppaneita tällainen projekti olisi käytännössä mahdoton toteuttaa. Tähän mennessä on mukaan lähtenyt seuraavat yritykset ja yhteisöt.

  • Jawatalli
  • Wmx finland
  • Motorengas
  • Hk Ruokatalo Mikkeli
  • Huttek
  • Hanx Finland
  • Js-Motors
  • Ristiinan Sähkötyö oy
  • Sorfin oy
  • Iikan pyörävarikko
  • Ruiskukumi oy
  • Cotec oy
  • Kopteri magazine
  • Moto-Seinäjoki
  • Rakennuspalvelut Mäenpää oy
  • Keltsun katsastus
  • Lumoautomotive oy
  • Pk-Insinööritoimisto