KTM uudisti perusteellisesti 390 Adventure R:n vuodelle 2025. Pyöriä oli niukasti saatavilla viime vuonna, ja nekin harvat tulivat maahan loppuvuonna, mutta nyt niitä on saatavilla, joten onhan se testattava. Malli on hyvä vaihtoehto heille A2-kortin omaaville, joita kiinnostaa seikkailuajo ja nimenomaan muuallakin kuin pelkillä asvalttiteillä. Pyörä on lisäksi suhteellisen kevyt.

KTM Nordicin edustaja Hannu Hänninen luovutti pyörän ja opasti samalla sen käyttöön.

KTM Nordicin edustaja Hannu Hänninen luovutti pyörän ja opasti samalla sen käyttöön.

Pyörän nouti maahantuojalta viime torstaina Motouutisten Juha Harmanen.

– Luovutus sujui KTM maahantuojan ammattilaisen opastuksella. Kotarin sisäänajo on hoidettu, joten ensimmäinen huoltokin on siis tehty. Hannu Heikkilä esitteli vuosien kokemuksella uutuuden ominaisuudet. On todettava, että myös 390-luokassa löytyy pitkälti samoja yksityiskohtia kuin isomman luokan laitteissa. Kuten sivuttaisen kaarreluiston rajoitus ja ajomoodit, Juha Harmanen toteaa.

– Ensimmäisenä silmä ottaa kiinni uuteen mittaristoon ja sen edessä olevan torniin. Muotoilu näyttää olevan hyvin hallussa sekä edestä että sivusta katsoen. Pyörän päälle mentäessä huomaa heti keveyden. 165 kg kuivapaino on vähän. Bensaa tankillinen eli 14 litraa siihen päälle ja pysytään vielä kohtuudessa.

Ensimmäinen, yhden illan ajolenkki, oli yhdistelmä soraa ja asvalttia. Tuntuma saatu ja käsiteltävyys kokeiltu. Kaikki tuntuu toimivan. Palataan seuraavassa jaksossa asiaan, kun saamme sen vietyä oikeaan maastoon, Harmanen lupaa.

Kesätesti

KTM 390 Adventure R vuosimallia 2026.

KTM 390 Adventure R vuosimallia 2026.

Kesätestin mittaan uudella Kotarilla ajetaan 4000-5000 kilometrin verran. Ajo tapahtuu pääosin metsässä, hiekalla ja soralla, joten katsoimme, että ne kilometrit varmasti riittävät niiden ominaisuuksien testaamiseen, mihin pyörä on erityisesti suunniteltu. Tämän pyörän kun ei ole tarkoitus kuluttaa renkaitaan asvalttipinnoilla, vaan se on tehty kovaan ajoon muissa olosuhteissa.

Raportoimme koeajon etenemisestä sopivin välein, joten pysy kanavalla!

Kiinnostuksemme syitä: hinta alle 10 000 euroa, 9635 tarkalleen. Moottori yksisylinterinen, 399 cm3, teho 45 hv. Rengaskoko edessä 21", takana 18", säädettävän alusta joustomatka 230 mm, hinta- ja kokoluokkaan nähden monipuolinen elektroniikka.

Aiheesta aiemmin:

Tiistai 12.11.2024 15:05

KTM esitteli täysin uuden 390 Adventuren – entistä kyvykkäämpi – myös maanteiden ulkopuolella

Kotarissa riittää katsottavaa ja koettavaa.

Kotarissa riittää katsottavaa ja koettavaa.