Kaikkien motoristien yhteinen nettilehti

Merkit ja mallit

Niki Tuuli.

Niki Tuulella vaikea viikonloppu Misanossa

Uutiset : MV Agusta

Supersportin MM-sarjan kolmas kisaviikonloppu ajettiin Italiassa, Misanon radalla. Lauantain aika-ajoissa Tuuli kaatui kahdesti ja sijoitus oli vasta viidestoista. Päivän kisassa Tuuli ajoi kuitenkin yhdeksänneksi ja kartutti näin pistetiliään. Sunnuntain kilpailussa kohtalona oli kaatuminen ensimmäisellä kierroksella, ja kisa loppui siihen. Viikonlopun molemmat kilpailut voitti Sveitsin Dominique Aegerter. Lue lisää ›

<p>- Päivä lähti hienosti käyntiin aamun aika-ajon pohja-ajalla, mutta sitten ensimmäisessä erässä oli valitettavia murheita, totesi Jere Haavisto. Kuva X-Racing / Jani Hovi.</p>

SM-motocross: Silve Racingillä vaiherikas viikonloppu Siilinjärvellä

Uutiset : Kawasaki

Motocrossin SM-sarja jatkui sunnuntaina Siilinjärvellä ajetulla kauden toisella osakilpailulla. Yöllä alkanut ja aamupäivän jatkanut vesisade kasteli rataa reilusti, minkä johdosta kuljettajilla oli tiedossa rankat kilpailuerät. Siilinjärvelle MX1-luokan SM-sarjan toisena saapui Silve Racingin Kawasaki-kuljettaja Jere Haavisto, joka aloitti päivän loistavasti ajamalla aamun aika-ajossa pohja-ajan 1,4 sekunnin turvin ennen Harri Kullasta. Teemu Makkonen oli aika-ajossa MX1-kuljettajista kymmenenneksi nopein. Lue lisää ›

Patenttipiirros. BMW:n älykameroiden avulla tienpintaa lukeva ennakoiva vetoluistonhallinta- tai sutimisenestojärjestelmä.

Patenttipaljastus: BMW kehittää adaptoituvaa tai ennakoivaa sutimisenestoa

Uutiset : BMW

Viime aikoina on esitelty mielenkiintoisia uutuuksia ja patentteja uusien turvateknologioiden kuten esimerkiksi BMW:n, Ducatin ja KTM:n käyttämän adaptiivisen, muuhun liikenteeseen mukautuvan vakionopeudensäätimen osalta. Nyt BMW on pistämässä pykälää paremmaksi: se kehittää ennakoivaa vetoluistonestoa, joka ottaisi tieolosuhteet huomioon ja mukautuisi niihin. Lue lisää ›

Vertti Takala vauhdissa.

MM-Supersport: Kallio Racingin toinen kisaviikonloppu ehjä ja osoitti oikeaan suuntaan

Uutiset : Yamaha

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2021 jatkui viime viikonloppuna Portugalissa, Estorilin radalla. Lauantain aika-ajoissa virolainen Hannes Soomer selvitti tiensä lähtöruutuun kahdeksan, ja suomalainen Vertti Takala ruutuun 20. Niki Tuulen Aragonista saaman rangaistuksen vuoksi lauantain kisan lähtöruudut nousivat molemmilla kuskeilla yhtä sijoitusta ylemmäksi. Lue lisää ›

Vasemmalla Motouutisten Erkki Mäki ja oikealla Brandtin Patrick Manner ruotimassa Hondan 1100 Rebelin ominaisuuksia.

Motouutisten Motovideo-sarja: uutuuspyörien koeajoja ja tiivistä, monipuolista informaatiota

Uutiset : Honda, KTM, Husqvarna

Yksi Motouutiset.fi-moottoripyörälehden tavoitteista on jakaa tietoa moottoripyöräuutuuksista. Pyrimme mahdollisimman ajantasaisesti uutisoimaan ja koeajamaan niitä. Omakohtaiset kokemukset selventävät pyörän olemusta sekä antavat meille – ja teille – tietoa siitä, miten hyvin valmistajan lupaukset toteutuvat, ja miten pyörät sopivat käyttötarkoituksiinsa. Osana palvelua toteutimme Motovideo-sarjan, jossa koeajamme tämän kevään moottoripyöräuutuuksia, ja myös maahantuojan edustajat saavat äänensä kuuluville.  Lue lisää ›

MV Agusta Rush.

MV Agusta Rush: äärimmäinen 208 hv:n naku kiireiselle lentokonetematiikan ystävälle

Uutiset : MV Agusta

MV Agusta valmisti alunperin lentokoneita, mutta toisen maailmansodan jälkeen niiden valmistaminen Italiassa kiellettiin, ja merkki siirtyi moottoripyöriin. Rush on tribuuttimalli merkin valmistamille lentokoneille, ja on se todella mielenkiintoisen näköinen versio F4:stä. Eikä varustelutasoa tai tehoakaan käy moittiminen. Mukana tulee mm. kisaputkisto. Haittapuoliako? Kenties hinta, jota emme halua edes ajatella sekä se, että mallia valmistetaan vain rajoitettu määrä. Lue lisää ›

Hannes Soomer.

Ratamoottoripyöräilyn MM-kausi 2021 on startannut

Uutiset : Yamaha

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2021 starttasi viikonloppuna Espanjassa, Aragonin radalla. Ensimmäinen kisaviikonloppu oli haastava ja yllätyksellinen. Harjoitukset ja aika-ajot eivät menneet ihan nappiin, ja ensimmäiseen kisaan lähdettiin vähän sekavin tuntemuksin. Virolainen Hannes Soomer starttasi kilpailuihin lähtöruudusta seitsemän, ja suomalainen Vertti Takala päätyi lähtöruutuun 20. Lue lisää ›

Tuoreimmat uutiset Näytä lisää +