Yleiskatsaus

Yamaha lupaa ensisilmäyksellä itsestään paljon. Kookas tankki ja lyhyt keula tuovat mieleen hyökkäävän härän, joka haluaisi ampaista asvalttia polttaen liikkeelle. Tämä johtuu pyörän etupainoisen näköisestä ulkonäöstä, jota korostaa siron näköinen peräpää. Hyökkäyksen kärjessä ovat aggressiivisen näköiset LED-ajovalot ja pieni etukate. Koeajopyörässä väritys oli harmaa-musta jonka lisäksi vanteet olivat maalattu neonkeltaisiksi/vihreiksi. Väritys saattaa kuulostaa oudolta, mutta tämä oli suunnittelijoilta loistava oivallus, sillä vanteet kruunaavat pyörän ulkonäön ja keräävät varmasti kadulla huomiota.

MT-10 herättää värityksellään varmasti huomiota. Yleensä myönteistä. Kuva Mika Mäenpää.

MT-10 herättää värityksellään varmasti huomiota. Yleensä myönteistä. Kuva Mika Mäenpää.

 

Ronskista olemuksestaan huolimatta MT on kuitenkin kyytiin istuttaessa todella keveän oloinen. Painoa laitteella on täydellä tankilla 210 kg ja veikkaisin painopisteen olevan sijoitettu melko alas. Pyörän käsittelyä auttaa myös istumakorkeus; 176 senttisellä testikuskilla kantapäät yltivät melkein maahan.

Ainut kontrastia ulkonäköön luova ominaisuus tulee esiin pyörän käynnistettäessä. Matalilla kierroksilla putkesta tulee lähes skootterilta kuulostavaa ääntelyä. Tämä on toisaalta ymmärrettävää nykyisten koko ajan tiukentuvien päästösäädösten valossa.

Kierroksia lisättäessä ääni muuttuu kuitenkin pikkuhiljaa harmonisen tasaiseksi murinaksi, joka kuulostaa korvaan miellyttävältä. Kovaääninen MT ei kuitenkaan ole millään kierroksilla, joten jos pyörästä haluaa saada paljon desibelejä, täytyy siihen hommata uusi äänenvaimennin.

Härkämäisen aggressiivinen ulkonäkö saa voimaa raskaasta etuosasta ja kevyen näköisestä takapäästä. Kuva Mika Mäenpää.

Härkämäisen aggressiivinen ulkonäkö saa voimaa raskaasta etuosasta ja kevyen näköisestä takapäästä. Kuva Mika Mäenpää.

Ajossa

Yamahan kepeä tuntuma säilyy liikkeelle lähdettäessä. Sen kääntösäde on mukavan pieni ja se kääntyy kevyesti leveän ohjaustangon ansiosta. Pienessä vauhdissa laite ohjautuukin vaivatta ja tasaisesti.

MT-10:llä on mietteliäs 'katse'. Kuva Mika Mäenpää.

MT-10:llä on mietteliäs 'katse'. Kuva Mika Mäenpää.

Pyörän selkään asettuu helpon tuntuiseen asentoon. Ajoasento on hiukan eteenpäin nojaava, kun hallintalaitteet ovat parhaalla etäisyydellä, mutta käytännössä selkä on pystyssä. Omilla jaloillani sain hyvin tukea tankista ja polvikulma oli sopiva. Tanko oli kuitenkin hieman väärän mallinen ja ranteet jäivät ärsyttävästi aavistuksen vinoon. Penkissä oli myös omituinen patti pakaroiden kohdalla. Rakenne saattaa olla suunniteltu hieman pienemmälle henkilölle, mutta nämä seikat eivät ehtineet haitata turhan merkittävästi koeajon aikana.

Vaijerilla toimiva kytkin oli kevyt käyttää ja tunnokas. Vaihteisto toimi moitteetta ja vaihteet vaihtuivat sujuvasti myös korkeilla kierroksilla. Yamaha onkin näiden lisäksi ajoasentonsa sekä ketteryytensä vuoksi näppärä peli myös kaupungissa.

Vaikutti siltä, että testaaja olisi nauttinut MT-10:llä ajamisesta? Kuva Mika Mäenpää.

Vaikutti siltä, että testaaja olisi nauttinut MT-10:llä ajamisesta? Kuva Mika Mäenpää.

Vaikutti siltä, että testaaja olisi nauttinut MT-10:llä ajamisesta? Kuva Mika Mäenpää.

Vaikutti siltä, että testaaja olisi nauttinut MT-10:llä ajamisesta? Kuva Mika Mäenpää.

Vaikutti siltä, että testaaja olisi nauttinut MT-10:llä ajamisesta? Kuva Mika Mäenpää.

Vaikutti siltä, että testaaja olisi nauttinut MT-10:llä ajamisesta? Kuva Mika Mäenpää.

Voimaa riittää

Uusi MT10 on tähän asti tehokkain MT. Laitteelle on silti luvattu hyvää vääntöä ala- sekä keskikierroksille. Voimansa suhteen se onkin juuri mitä ulkonäkö lupaa.

Juuri ennen ajoon lähtöä sain varoituksen ”Älä sitten polta kumia, se käy yllättävän helposti”. Kumi ei palanut mutta varoitus piti täysin paikkaansa. Kaasua kääntämällä pyörän saa pienillä vaihteilla pidon tai keulimisen rajamaille lähes kävelynopeuksista alkaen. Sama meno jatkuu rajoittimelle asti ja moottoritienopeudet nopeudet (ja yli) saavutetaan silmänräpäyksessä.

Ajettavuus keräsikin kiitosta. Kuva Mika Mäenpää.

Ajettavuus keräsikin kiitosta. Kuva Mika Mäenpää.

Positiivinen ominaisuus moottorin käyttäytymisessä on myös sen tasainen vääntökäyrä. Kiihdyttäessä veto on todella tasaista, eikä minkäänlaisia tehopiikkejä ilmene. Tämä on saatu aikaa Yamaha R1:n crossplane-moottorilla, mikä tarkoittaa sitä, että kaikkien neljän sylinterin sytytys toimii eri aikaan ja siis myös männät liikkuvat eri tahtiin. Tekniikan varjopuoli on se, että liikkuvien osien värinöitä ei saada tasapainotettua täysin ja pyörä tärisee häiritsevästi jopa neljään tuhanteen kierrokseen asti. Tätä korkeammalla meno on kuitenkin tasaista. Myös koneen käynnistyminen kestää tottumaani kauemmin, mikä kannattaa ottaa huomioon jos koneen sammuttaa liikennevaloihin.

Maantiellä

Lähes olemattoman kokoinen etukate näyttää siltä, että tuuli ryökyttelisi kovemmissa vauhdeissa pahasti. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ajoviima puhaltaa tasaisesti hartioihin ja niskalihastreenin ajamisesta saa vasta sadan neljänkympin jälkeen. Valtateillä ajaminen sujuukin leikiten.

Asvaltilla ajokin maistui. Kuva Mika Mäenpää.

Asvaltilla ajokin maistui. Kuva Mika Mäenpää.

Parhaan ilon pyörästä saa irti totta kai vasta pienemmillä teillä. Tunne on lähes absurdi: Suomalaista maisemaa pääsee katsomaan kuin ensimmäistä kertaa ja asvaltti vilisee ohi tasaisesti lipuen ekstaasisen ja uneksivan olotilan rajamailla. Mutkat taittuvat helposti leveän ohjaustangon ansiosta ja kaarteessa ajaminen on tasaista. Ajo-ominaisuuksien puolesta mutkatiet ovat siis MT:n ominta ympäristöä.

Monttuiselle tielle alkuperäisissä asetuksissa oleva jousitus oli liian kova. Säädöt onkin tehty kestämään kovia vauhteja ja kiihdytyksiä, joten alustan jäykkyys ei yllättänyt. Sekä edessä että takana on kuitenkin täysin säädettävä jousitus, joten käytöstä olisi ollut helppo säätää pehmeämmäksi.

Hiekalla-ajoa. Kuva Mika Mäenpää.

Hiekalla-ajoa. Kuva Mika Mäenpää.

Tekniikka

Yamahasta löytyy kolme erilaista tehoasetusta, tehokkuusjärjestyksessä pehmeimmästä tehokkaimpaan: STD, A ja B. STD on selvästi tarkoitettu päivittäiseen ajoon. Se antaa pehmeän kaasun vasteen, mutta rannetta kääntämällä tehoa kuitenkin riittää. A vaihtoehto antaa tehoa hanakammin ja B:llä pääsee pidon rajoille jo pienellä ranteen käännöllä. STD asetus oli selvästi normaaliajossa paras, etenkin kaupungissa. B-asetus tuntui lähinnä repivältä ja A-asetus on jotain näiden kahden väliltä. Ainakin itselle vaihtoehto B oli turha, sillä saman tehon sai jo STD:llä isommalla käden liikkeellä ja vain pienellä viiveellä.

MT:ssä on myös kolmiasetuksinen luistonesto. Näistä eniten ajoon puuttuva (asetus 3) vähensi tehoa juuri sen verran kuin pidon säilyttämiseksi tarvittiin, eikä kiihdyttämisestä tullut tökkivää. Keskimmäinen (2) antoi renkaan päästä hieman luistoon ja kolmas (1) selvästi enemmän, mutta palautti pidon kuitenkin vielä nopeasti.

Lisää hiekalla-ajoa. Kuva Mika Mäenpää.

Lisää hiekalla-ajoa. Kuva Mika Mäenpää.

Kakkosasetus antoi renkaan luisua sen verran, että pyörään säilyi todella hyvä tuntuma ja kiihtyvyys ei kärsinyt. Etenkin soratiellä tämä säätö tuntui todella hyvältä ja ajamisen pystyi ulkoistamaan pyörälle todella rankasti. Ykkösellä tietokone tuntui puuttuvan peliin hieman huonolla hetkellä, jolloin luisto ehtii alkaa, mutta loppuu kesken aiheuttaen ajoon epätasaisuutta. Luistoneston saa myös kokonaan pois päältä, mutta asetusta laittaessa pyörän täytyy olla pysähdyksissä.

Luistoneston testaamista. Kuva Mika Mäenpää.

Luistoneston testaamista. Kuva Mika Mäenpää.

Pyörän ABS-jarrut toimivat moitteetta ja jarrujen käyttäytyminen oli rakennettu sopivan tiukaksi. Jarrutusmatkoissa oli testijarruissa vain pientä epätasaisuutta ja jarruteho oli hyvin lähellä maksimia. Pyörän käyttäytyminen jarruttaessa oli lähes uskomattoman tasaista. Minkäänlaista nykimistä ei ilmennyt ja vehje tuntui kestävän kuskin tekemiä virheitä jarrutuken aikana melko pitkälle. Suoriutuminen ei ainakaan heikentynyt sateessa tai soralla.

Muina mausteina löytyy esimerkiksi vaihtovalo, ilmanlämpötila, kaksi trippimittaria, keskimääräinen ja hetkellinen bensankulutus sekä vakionopeudensäädin. Vakionopeudensäädin oli helppo käyttää. Erityisen mukava ominaisuus oli säätimen pois kytkeminen kääntämällä kaasua kiinnipäin. Kulutusmittari näytti ajolenkin aikana keskikulutukseksi 6,9 l/100km, mutta todellinen kulutus oli yli 7,3 litraa sataselle, joten mittari vetää hieman kotiinpäin.

Luistaa se oikeilla asetuksilla. Kuva Mika Mäenpää.

Luistaa se oikeilla asetuksilla. Kuva Mika Mäenpää.

Yhteenveto

Yamaha MT10 on shokeeraavan tyylikäs nakupyörä josta tehoa ei puutu ja ajaminen on hauskaa. Pyörän saama kokonaisarvosana 3,8 kuvaa pyörää ehkä hiukan alakanttiin, sillä se ottaa huomioon inhottavia seikkoja, kuten hinnan ja taloudellisuuden. Voin luvata, että jos ostat tämän pyörän, niin nämä asiat tulevat mieleen vasta luottokorttilaskua maksettaessa.

Pyörän hinta veroineen on 18 959,08 euroa + toimituskulut.

Kirjoittaja Joonas Tikkanen on MP69:n Motoristi Survival -kouluttaja, hallituksen jäsen sekä aktiivinen motoristi.

Yamaha MT-10 ja testikuljettaja Joonas Tikkanen.  Kuva Mika Mäenpää.

Yamaha MT-10 ja testikuljettaja Joonas Tikkanen. Kuva Mika Mäenpää.

Pistearviointi:

Pyörän ominaisuudet arvioituna loppuasteikolla 0-5

Kohde Pisteet 
Moottori 3,5
Jousitus 3
Voimansiirto / kytkin 5
Vaihteisto 5
Jarrut  5
Ergonomia / Kästiteltävyys 4
Ajotietokone 4
Taloudellisuus 2
Hinta 3
Yhteensä  3,8 p / 5

 

Tekniset tiedot

Moottorin tyyppi nestejäähdytetty, 4-tahtinen, DOHC, 4-venttiilinen
Sylinteritilavuus 998 cm3
Sylinterin mitat 79,0 mm x 50,9 mm
Puristussuhde

12.0:1

Maksimiteho 118,0 kW / 160,4 hv @ 11 500 rpm
Maksimivääntö 111,0 Nm @ 9 000 rpm
Voitelujärjestelmä Märkäsumppu
Kytkimen tyyppi Märkä, Monilevy
Kaasutin Polttoaineen suihkutus
Sytytysjärjestelmä TCI
Käynnistysjärjestelmä Sähkö
Vaihteisto

hammasrattaat, 6-vaihteinen

Voimansiirto Ketju
CO2-päästöt 185 g/km
Runko  Alumiini-Deltabox
Etujousitus Teleskooppihaarukka, Ø 43 mm
Etujoustovara 120 mm
Caster-kulma 24º
Jättö 102 mm
Takajousitusjärjestelmä Keinuvarsi, (linkkujousitus)
Takajoustovara 120 mm
Etujarru Hydraulinen kaksoislevy, Ø 320 mm
Takajarru Hydraulinen yksi levy, Ø 220 mm
Eturengas 120/70 ZR17 M/C (58W)
Takarengas

190/55 ZR17 M/C (75W)

Kokonaispituus 2 095 mm
Kokonaisleveys 800 mm
Kokonaiskorkeus 1 110 mm
Istuimen korkeus 825 mm
Akseliväli 1 400 mm
Maavara 130 mm
Märkäpaino (täysi öljy- ja polttoainesäiliö)  210 kg
Polttoainesäiliön tilavuus  17 Litraa
Öljysäiliön tilavuus 3,9 Litraa
Hinta alkaen 18 959,08 € veroineen
  + toimituskulut