Mototour of Nations 2026 on kansainvälinen FIM Touring-tapahtuma, joka järjestetään 11.-14.8.2026 Imatralla. Pääjärjestäjänä toimii Touring Finlandia Moottorikerho tukenaan Suomen Moottoriliiton Non-Sport työryhmä.

Kuvatun dronevideon tarkastusta Lievedellä.

Kuvatun dronevideon tarkastusta Lievedellä.

Tapahtuman majoitus- ja keskuspaikka on Imatran Kylpylässä, ja sääntöjen mukaan osallistujia voidaan ottaa 250, Heitä odotetaan ainakin Baltiasta, Kreikasta, Italiasta, Ranskasta ja Saksasta. Ideana on esitellä järjestävän maan kulttuuria, mikä toteutuu sekä Imatran kaupungissa, että noin 200 kilometrin päivittäisinä ajoretkinä Saimaan alueella.

Puumalan Portti.

Puumalan Portti.

Osallistujilta perittävät maksut eivät yksin peitä aiheutuvia kustannuksia. Iloksemme olemme jo nyt saaneet tukea sekä yrityksiltä että alueen kunnilta. Merkittävällä panoksella mukaan on lähtenyt Rukka Motorsport, joka on tunnettu korkealuokkaisten moottoripyörävarusteiden markkinajohtajana Euroopassa.

Kati Ikävalko esittelee Imatran kylpylän tiloja.

Kati Ikävalko esittelee Imatran kylpylän tiloja.

Matkailuun liittyvät toimijat ja tukijat ovat Imatran kaupunki, Miehikkälän kunta, Imatran Kylpylä sekä Sahanlahti Resort. Mukana ovat myös lahtelainen ultraäänipesu- ja särötarkastuslaitteita valmistava FinnSonic Oy sekä mp-varustetalo Eurobiker.

Ansaitut virvokkeet ajopäivän jälkeen.

Ansaitut virvokkeet ajopäivän jälkeen.

Mototour of Nations 2026 esittelyvideot kuvattiin kesäkuun alussa Saimaan alueen upeilla mutkateillä. Samalla valittiin ajoretkien lounaspaikoiksi Sahanlahti Resort Puumalasta ja Salpalinja-museo Miehikkälästä. Imatran Kylpylän myyntipäällikkö Kati Ikävalko esitteli hotellin palveluineen. Erinomainen palvelu, toimiva kylpylä ja majoitus, sekä maistuvat ravintolan herkut odottavat kansainvälisiä vieraita. Motoristi arvostaa ajovarusteiden huolto- ja kuivaustilaa sekä mp:n pesupaikkaa.

Alla olevan esittelyvideon voit katsoa myös täällä.

Mototour of Nations -tapahtumasta löydät lisätietoja täältä.