Pyöriä lappasi museon pihan portista runsain mitoin.
Kuukausien ajan Saija Koskelainen tutustui moottoripyörien maailmaan lukien suuren valikoiman kirjoja ja kerhomuistelmia ja haastatellen alan toimijoita, muun muassa kerholaisia ja moottoripyöräkauppiaita. Olihan kyseessä ensimmäinen ammatillisen museon kuratoima näyttely jonka aiheena on MC-kerho. Saija Koskelainen esitti kiitoksensa kerholle ,joka on järjestelmällisesti tallentanut valokuvia, muistoja ja tekstejä tähänastisesta toiminnastaan. Näyttelyn kokoajalle tällainen on iso helpotus.
Avajaispuheen piti Haminan kaupunginmuseon konservaattori Saija Koskelainen.
Haminan kaupunginmuseo sijaitsee Kadettikoulunkadun alkupäässä aivan Haminan raatihuoneen tuntumassa. Museon 1760-luvulla pystytetty rakennus on Haminan vanhin säilynyt yksityinen asuntorakennus. Museokäytössä se on ollut vuodesta 1957. Vuosittainen kävijämäärä on kolmentuhannen paikkeilla ja kasvussa. Kuluneen kesän helleaalto on saanut ihmiset liikkeelle. Museot tarjoavat miellyttävän ilmastoidut tilat ja ja kiinnostavia näyttelykohteita, yhtenä epäilemättä nyt auennut Kujansuun näyttely.
Mukaan oli saatu ystäviä myös muilta paikkakunnilta.
Mukaan oli saatu ystäviä myös muilta paikkakunnilta.
Museon sisätilat eivät ole erityisen suuret koska rakennus on tehty asumiskäyttöön aikoinaan. Siellä on kuitenkin miellyttävä vierailla ja liikkua.
Kujansuun näyttely täyttää yhden huoneen. Valokuvien ja dokumenttien lisäksi esillä on kypäriä ja varsinaisena katseenvangitsijana kerhon presidentin Juha “Popsi” Tiilen Harley-Davidson. Koska museon sisäänkäynti ja sisäosien käytävät ovat kapeahkot, oli pitkäkeulaisen Harrikan huoneeseen saaminen useamman tunnin urakka!
Kerhon presidentti Popsi Tiili ylpeänä näyttelyssä oman pyöränsä edessä.
Näyttely koostuu esineistöstä ja muutamista tauluista joissa on Saijan keräämää faktaa kerhon matkan varrelta.
Näyttelyn avajaisiin saapui runsaasti väkeä. Kujansuun noin 30 aktiivijäsenen lisäksi paikalla oli ystäviä muun muassa Kouvolasta, Pyhtäältä, Hämeenlinnasta ja Valkeakoskelta. Väenpaljous ilahdutti konservaattori Saijaa ja myös Juha “Popsi” Tiili oli silminnähden hyvillään kun paikalle saapui 40 pyörää ja parikymmentä muuten saapunutta kerholaisten tuttua.
Pihassa oli hyvin tilaa kaikille.
Paikalle tuli yli 40 pyörää.
Näyttelyssä kuvataan hyvin kerhon toimintaa, jonka yhtenä näkyvänä osana on ollut kevättalviset mopokisat. Motouutiset teki 2023 reportaasin sen vuotisesta tapahtumasta: Maanantai 6.3.2023, Haminassa järjestettiin Kujansuu MC:n iloiset ja villit mopokisat
Tämän jutun tekijä sai myös kutsun tutustumaan kerhon hienoihin tiloihin lähellä museota. Kiitos lämpimästä vastaanotosta ja mukavista jutustelutuokioista, joiden tiimellyksessä pääsin tutustumaan myös kerhon 80-vuotiaaseen senioriin: noin 30 vuotta aktiivisesti 2–5000 km vuodessa ajavaan hienoon ihmiseen.
Lisätietoja aukioloajoista Haminan kaupunginmuseosta.
Aiheesta aiemmin:
Lauantai 2.8.2025 09:31
Maanantai 6.3.2023
Haminassa järjestettiin Kujansuu MC:n iloiset ja villit mopokisat
Menopelejä oli kaikenlaisia.
Onnistuneiden avajaisten jälkeen on helpottunut olo. Presidentti Tiili + Saija Koskelainen.
Ja presidentin matka jatkuu onnistuneiden avajaisten jälkeen kerhotiloihin.
Kerhon tilat sijaitsevat Haminan keskustan tuntumassa.