Tarakkaharakasta motorisitiksi: Ensimmäinen kunnollinen Euroopan reissu Osa 2. - Moottoriteille | Matkalla

Yhdeksän vuotta olen nauttinut moottoripyöräilystä itse ajaen. Vuosien aikana kokemusta ja kilometrejä on kertynyt ihan mukavasti, mutta nyt lähdin ensimmäistä kertaa pidemmälle reissulle Etelä-Eurooppaan. Ensimmäinen yö Euroopan puolella, Lyypekissä on ohi ja matka kohti etelää pääsi kunnolla alkamaan.

On ollut jännä huomata, että oikein koskaan et ole "oikeanlainen motoristi". Kun ennen oman pyörän saamista, istuin 10 vuotta kyytiläisenä, joidenkin arvostus oli yli-innokkaan bändärin luokkaa. Kun ajaessa haluaa käyttää kunnon suojavarusteita tai reissuilla käyttää matkan nopeuttamiseksi moottoripyörän lisäksi jotakin muuta kulkuneuvoa, niin "tosimotoristien" mielestä olisit voinut saman tien jäädä kotiin.

Tässä Euroopan reissussa ei varmasti ole kokeneille reissaajille mitään uutta. Jokainen, harrastuksen intensiivisyydestä riippumatta, nauttikoon tyylillään ja sanokoon kuka mitä hyvänsä, moottoripyöräily on aivan tolkuttoman hauska harrastus. Samoin, kuin aikoinaan opetellessani itse ajamaan ja kirjoittaessani tuolloin ensimmäiset Tarakkaharakasta motoristiksi -jutut, haluan nytkin kannustaa muita rohkeasti harrastuksen pariin ja sen myötä pidemmällekin reissulle, eli mennään eteenpäin.

Aamiainen nautittuna, pyörät pakattuna lähdimme Lyypekistä. Tuossa vaiheessa keli ei olisi voinut olla parempi, aurinko paistoi ja heti aamupäivästä lämpöä oli +20°C. Pyörä oli jäänyt Helsingissä tankkaamatta, mutta sekin hoitui ennen moottoritielle menoa.

Muistin ja minua muistutettiin, että Saksassa pitää tankatessa ottaa kypärä päästä. Bensa-asemia on suhteellisen tiuhaan, mutta automaatit ovat harvassa, joten yleensä, myös isoilla huoltoasemilla, polttoaine käydään maksamassa huoltoaseman sisällä. Niin nytkin. Samalla sai tankattua vesivarantoja, sillä tulossa oli lämmin päivä.

Kokonaismatkaa oli edessä kaikkiaan 1 600 kilometriä ja koska keli oli hyvä, päätimme ajaa Giesseniin, eli päivämatkaksi tulisi noin 500 kilometriä.

150 kilometria takan. Ensimmäinen pysähdys Walsrodessa. Lämpötila kohosi helteen puolelle, joten varjopaikka oli tarpeen.

Oli mahtava fiilis, alla juuri ennen lähtöä huollettu pyörä, tuliterät renkaat, hyväkuntoiset tiet ja tankki täynnä. Aika ajoin Suomessa valitetaan ruuhkista. Jälleen tuli huomattua, ettei meillä ruuhkia ole nähtykään. Heti alkumatkasta lähtien, päästyämme moottoritielle, liikenne virtasi kolmea kaistaa molempiin suuntiin. On tajutonta, miten paljon rekkoja Euroopan maanteillä liikkuu.

Moottoripyörällä olet aina altavastaajana, mutta tuossa liikennevirrassa ja -massassa, sai olla vielä skarpimpana. Saksan moottoriteillä nopeus vaihtelee 80-130 kilometriin tunnissa. Sitten on myös alueet, jossa saa ajaa ilman nopeusrajoituksia. Ajoimme "tikkarinopeuksia", eli nopeusrajoitusten mukaan, kuitenkin ennintään 130 km/h. Se tuntui järkevältä ja riittävältä maksiminopeudelta täyteen pakatulle pyörälleni.

Lähes jokaisen rekan kyljessä ja perässä oli tarra muistuttamassa kuolleista kulmista.

Oikeanpuoleinen kaista oli täynnä rekkoja, keskikaistalla mentiin tasaista matkanopeutta ja vasemmanpuoleista kaistaa menivät kaikkein kiireisimmät. Rekat aiheuttivat välillä sydämentykytystä, kun satuit olemaan isosta ajoneuvosta nähden sokeassa kulmassa ja "jättiläinen" päättääkin ohittaa edellä ajavan vastaavan kulkuneuvon. Huomaat kyllä oikeaoppisesti päälle laitetun vilkun ja näet, että rekka siirtyy kaistallesi, mutta vastaavasti vasemmanpuoleinen kaista on myös täynnä.

Helle syö kuskia. Hombergista oli vielä noin 100 kilometriä Gießeniin. Jaksaa, jaksaa.

Varsinkin vapaan nopeusrajoituksen alueella, yhtä tärkeää kuin seurata sivuilla ja edessä päin olevaa liikennettä, on tarkkailla taustapeiliä ja arvioida, kuinka lujaa vasemman puoleisella kaistalla takaa lähestyvä auto tulee. Tosin tuntuu, että saksalaiset ovat hyviä tarkkailemaan liikenteen kokonaistilannetta, mutta ihmeisiin hekään eivät pysty. Jos kaistaa vaihtaessa yllättäen "hyppäät" reipasta vauhtia ajavan auton eteen, niin jälki on rumaa. Samat speksit tietenkin toimivat liikenteessä kaikkialla, mutta liikenteen määrä vain oli totuttuja, kotimaisia moottoriteitä massiivisempaa.

Matka eteni reippaasti ja mitä etelämmäs mentiin, sitä helteisemmäksi keli kävi, joten oli välillä pysähdyttävä nesteyttämään pyörän lisäksi itsensä ja olihan päivän aikana syötäväkin jotain. Tosin keksi-iän ylittäneen naisen metabolismi ja pyöräni pieni tankki pitivät huolen siitä, että matkan aikana tuli pidettyä taukoja riittävän usein. Taukopaikkojahan Saksan moottoriteillä piisaa.

Hotel am Ludwigs Platz on lähellä Gießenin keskustaa.

Lähes seitsemän tunnin ajon jälkeen saavuimme Gießeniin, edellisen yönä varaamani Hotel am Ludwigsplatzin eteen. Hotellin lähistöllä ollut parkkipaikka oli täynnä, mutta silmiini osui huonetta varatessani, palautteissa ollut maininta, että joku oli saanut pyöränsä parkkiin hotellin takapihalle. Ja kyllä, kysyttyämme asiasta, mekin saimme pyörämme takapihalle piiloon.

Huone oli siisti....

Hotelli osoittautui, hinta-laatusuhteeltaan oikein oivalliseksi ratkaisuksi. Huone oli siisti, valoisa ja todella iso. Vähintään kolme kertaa isompi perinteisiin hotellihuoneisiin verrattuna. Jo edellä mainitsemani asian, että pyörät sai turvaan ja huoneen koon/siisteyden perusteella, ko. hotellia voi suositella, jos matka osuu tuonne päin maailmaa.

...ja todella iso.

Hotellin respa ei ole auki läpi yön, mutta sisään pääsee numerokoodilla.

Pitkän päivän päätteeksi oli luonnollisesti nälkä. Teki mieli perinteistä saksalaista ruokaa, schnitzeliä. Aivan hotellin läheltä löytyi, perisaksalainen ravintola, Jhring's Wirtshaus. Ravintolan puinen sisustus huokui historiaa ja ruokalistalta löytyivät kaikki perinteiset saksalaiset, verisuonia tukkivat liha-annokset. Hieman pehmikkeeksi, alkuun tuli reilu annos salaattia ja yllätykseksi, schnitzelin lisukkeena, perunoiden lisäksi, oli puolukkaa.

Jhring's Wirtshausin schnitzel-annos oli vähintäänkin riittoisa.

Hotel am Ludwigsplatzin aamiainen ei erityismainintoja kerää, mutta hyvin silläkin uuden päivän polkaisi käyntiin. Tämän kummemmin ei ollut aikaa tutustua Gießeniin, kun piti taas jatkaa matkaa.

Pyorät oli yön turvallisesti hotellin takapihalle.