Tarakkaharakasta motoristiksi: Ensimmäinen kunnollinen Euroopan reissu Osa 6. – Le Vigan | Matkalla

Viimeinen ajopäivä (vain 80 km) ennen määränpäätä, Le Vigania. Elämään saa kivasti jännitystä, kun päättää tankata "seuraavalla asemalla" ja huomaatkin, ettei "maaseudulla" ole bensiksiä ihan jokaisen nurkan takana.

Jätimme Hôtel Campanilen aamiaisen jälkeen. Jälleen pyörät on pakattu ja kerrankaan ei ole kiire. Matkaa Le Viganiin oli vain 80 kilometriä ja pääsisimme majoittumaan vasta kello 14.00 jälkeen. Helle jatkuu ja vaikka jo lähtiessä tiesin, ettei polttoainetta ollut paljon, en malttanut pysähtyä Nîmesissä (asema oli "väärällä puolella katua"), vaan päätän tankata vasta seuraavalla huoltoasemalla.

Tähän asti olimme matkanneet isompia teitä pitkin, joissa huoltoasemia on taajaan, mutta nyt sukelsimme maaseudulle teille, jotka kulkevat pienten kylien kautta. Kylissä on toki bensiksiä, mutta Ranskassa, ainakin pienemmillä paikkakunnilla, bensikset menevät lauantaisin kiinni pahimmillaan jo 12.30!!! Eli ei olisi ehditty ajoissa seuraavaan huoltoasemalliseen kylään. Pyörän mittarissa paloi punainen, merkkinä bensan vähyydestä. Nyt otsalle nousi hiki, eikä se johtunut enää pelkästä +31 asteen helteestä.

Nautinnollisia ajoteitä näillä seuduilla on paljon.

Onneksi tännekin periferiaan oli tullut sivistys nimeltään bensa-automaatit. Se oli tämänkertainen pelastus. Ehdin ajoissa seuraavalle bensikselle, ennen polttoaineen totaalista loppumista. Saatuani jälleen tankin täyteen, pystyin nauttimaan upeista vuoristomaisemista. Nyt niitä riitti ja varsinkin Gangesin jälkeen olimme vihdoin teillä, missä moottoripyöräily tarjoilee parastaan, mutkaiset pienet tiet ja upeat vaihtuvat maisemat.

Vuoristomaisemaa matkan varrelta.

Arre-joki.

Arre-joen yli menee vanha silta.

Le Viganissa majoituimme Le Val de l'Arressa, joka on Arre-joen varrella sijaitseva iso leirintäalue. Siellä oli runsaasti tilaa teltoille, asuntoautoille/-vaunuille ja lisäksi "kiinteitä" 4-6 hengen asuntovaunutyyppisiä mobile homeja, jollaisessa majoituimme viikon ajan.

Le Val de l'Arren omistaja Renate Triaire.

Le Val de l'Arren omistavat Renate Triaire yhdessä miehensä Jean-Robert Triarren kanssa. He ovat leirintäalueen omistajia toisessa sukupolvessa. Alue on vehreä, viihtyisä ja sieltä löytyy kaikkea uima-altaasta pykkitupaan. Saapuessamme oli ranskalaisten toiseksi viimeinen kesälomaviikonloppu, jolloin alue oli täynnä. Lomakauden loppumisen huomasi heti viikonlopun jälkeen maanantaina, kun lähes kaikki teltat olivat kadonneet ja asuntoautojakin oli vain murto-osa aikaisemmasta.

Mobile homet ovat vehreän kujan varrella.

Pyörät sai parkkiin majapaikan sivuun.

Meidän majapaikka oli neljälle, eli siinä oli kaksi erillistä makuuhuonetta. Se oli tarpeen. Vaikka olimme kahdestaan, meidän kaikki matkassa olleet kamat "tarvitsivat" erillisen huoneen, sillä kaappitilaa oli niukalti. Lisäksi oli keittiö/oleskelutila ja terassi ja ennen kaikkea, ilmalämpöpumppu.

Heti alkuun pääsi opiskelemaan ranskaa. Kaikki majapaikan irtotavarat oli listattu kaksipuoliselle paperille.

Heti alkuun pääsin opiskelemaan ranskaa, kun piti käydä läpi majoituksen varustus, tarkistaa että kaikki listalla olevat tavarat ovat paikalla, sillä puuttuvat artefaktit joutuisi lähtiessä korvaamaan. Onneksi on google, tosin ihan kaikkea sekään ei osannut kääntää, mutta selvisin tästä "kielikokeesta" Renate Triairen ystävällisellä avustuksella.

Käytössämme oli kahden makuuhuoneen majoitus.

Hella ja myös lämmin vesi toimi kaasulla. Varsinkin tiskatessa ja suihkussa käydessä kaasulämmitteinen vesi oli haasteellinen, tasalämpöistä vettä oli välillä vaikea saada.

Sohva oli päällystetty keinonahalla.

Pienenä huomiona, että Ranskassa tämän tyyppisissä majoituksissa pitää olla wc-paperi, tiskiharja-, -rätti ja pesuaineet omasta takaa. Siivotakin lähtiessä pitää, ellei maksa siitä erikseen. Siivousvälineet on, mutta minkäänlaisia pesuaineita ei kämpästä löydy. Tämä oli onneksi tiedossa jo aikaisemmilta reissuilta, joten pieni matkapullo fairya pelasti tuon ongelman. Sehän sopii, tiskaamisen lisäksi, myös siivoukseen. Kaikkea pystyi ostamaan leirintäalueen pienestä kaupasta ja maksua vastaan sai tietenkin myös liinavaatteet. Isompi kauppa sijaitsi vajaan kolmen kilometrin päässä, Le Viganin keskustan laitamilla.

Leirinta-alueen pienestä kaupasta löytyi kaikkea tarpeellista.

Leirinta-alueen pienesta kaupasta löytyi kaikkea tarpeellista.

Le Vigan on pieni, varmaan alle 3 000 asukkaan kylä vuorien ympäröimässä laaksossa ja elää todennäköisesti turismista. Varsinkin lauantaisin kaupungin keskusta herää eloon. Kuten monissa muissakin Etelä-Euroopan kylissä ja kaupungeissa, sielläkin on silloin markkinat, jolloin kadut täyttyvät kaikenmoisista kauppiaista. On krääsää, taidokkaita käsitöitä, tuoreita ja säilöttyjä elintarvikkeita...siis ihan kaikkea, mitä toreilla yleensäkin on myynnissä. Taateli- ja viikunahilloa oli pakko saada, vaikkei lasipurkkien roudaaminen sivulaukussa ehkä kaikkein fiksuinta olekaan.

Lauantaisin kadut täyttyvät kaupustelijoista.

Tarjolla kaikkea mahdollista, muovikipoista...

...laadukkaiseen keramiikkaan.

Leipä ja eritoten patonki on ranskalaisille lähes pyhä asia.

Viikko meni nopeasti. Mieheni treenasi aikidoa, minun toimiessa "huoltojoukkona" ja tehdessä rästiin jääneitä töitä. En ole helleihminen, mutta terassilla oli leppoisaa kirjoittaa. Lämpöä riitti ja vienoinen tuulenvire piti huolen siitä, ettei tullut liian kuuma. Majoituksen keinonahkainen sohvanpäällinen ei houkutellut pidempiaikaiseen oleskeluun sisätiloissa, muuten asumus oli oikein toimiva. Öisin lämpötila tipahti välillä jopa +15 asteen tuntumaan, joten ilmalämpöpumppua tarvittiin päivällä jäähdyttämään ja öisin lämmittämään, sillä vaunun seinissä ei ollut minkäänlaista lämpöeristystä.

Näinkin voi matkustaa. Asuntoauton perässä Honda Pan Europian.

Uima-allas alue.

Iltaisin allasalueen ravintola täyttyi ruokailijoista.

Muutaman kerran illastimme leirintäalueen allasalueen laidalla sijaitsevassa ravintolassa ja Le Viganin keskustan ravintoloissa, mutta pääsääntöisesti teimme majapaikassa ruokamme itse.

Matkan varrella oli, 1100-luvulla rakennettu Montdardierin linna.

Vaikka mieheni aikido-leirin ohjelma oli tiivis, 2x2 tuntia/päivä, ehdimme lauantaina tehdä pienen ajolenkin lähimaastoon. Suuntasimme Cirque de Navacellesiin, joka on laaja eroosiomuodostuma Massif Central vuoriston etelälaidalla. Alas jyrkkää serpentiinitietä en uskaltanut ajaa, vaan ihailimme tuota huikaisevaa näkymää rotkon reunalta. Noissa maisemissa olisi voinut ajaa viikkotolkulla, nähtävää ja koettavaa olisi ollut niin paljon. Toki lisää kilometrejä ja maisemia oli luvassa sunnuntaina, jolloin alkoi paluumatkamme takaisin kotiin.

Pieni kylätie Montdardiessa.