Tapahtuman huipentumana motoristit pääsevät ajamaan paraatissa GP-tason radalla. Vauhtia nähdään myös näytösajoissa, joissa taitojaan esittelevät kilpakuljettajat juniorisarjoista SM-tasolle asti. Erityistä huomiota on kiinnitetty nuorisoon: Mopot by MP-Jonnela -osastolla nuoret esittelevät tuunaamiaan mopoja.
Turvallisuus ja edunvalvonta keskiössä
Hymyilevän Motoristin Kevätpäivän tunnus.
Suomen Motoristit ry:n (SMOTO) suojeleman tapahtuman tärkein sanoma on liikenneturvallisuus. Kevätpäivä muistuttaa autoilijoita kaksipyöräisten paluusta liikenteeseen ja kannustaa motoristeja kertaamaan ajotaitojaan talven jäljiltä.
”Keväällä on aina hyvä treenata ruosteessa olevia taitoja ja tulla taas tutuksi oman moottoripyörän kanssa”, muistuttaa forssalainen konkari Raimo Ryhtä, joka on osallistunut tapahtumaan jo parikymmentä kertaa.
Ajotaitojen merkitystä korostetaan myös näytösajoryhmässä, jossa nähdään muun muassa imatralaiset juniorikuljettajat Jerry ja Jasu Miikki. Kilpa-ajo nuoresta pitäen kehittää ajoneuvon hallintaa, mikä heijastuu myöhemmin tarkkuutena ja valppautena tieliikenteessä.
Katsastuskeskustelu ja symbolisen kiertovanteen luovutus
Smoton kiertovanteen luovutus. Kuva Jari Heikkilä.
Tapahtumassa kuullaan myös tuoreimmat uutiset edunvalvontarintamalta. SMOTO:n puheenjohtaja Jarmo Jokilampi antaaa tilannekatsauksen paljon keskustelua herättäneestä EU:n katsastusdirektiivistä. Lisäksi tilaisuudessa luovutetaan tapahtuman symboli, kiertovanne, vuoden 2027 Kevätpäivän järjestäjälle.
Paikalle saapuu myös paikallinen hyväntekeväisyyskokoontumisajo Susikoski-päräys. Yleisöä ja motoristeja palvelevat KymiRingin varikkotilat sekä ravintolapalvelut.
Aiheesta aiemmin:
Maanantai 26.1.2026 14:44
Maanantai 19.5.2025 09:00
Perjantai 24.5.2024 08:01
Hymyilevän motoristin kevätpäivän 2024 kuvia ja tunnelmia - kiertovanne sai uuden kodin
Lauantai 18.5.2024 18:03
Hymyilevän motoristin kevätpäivän paraatiajovideo 18.5.2024
Maanantai 28.5.2018 11:29