Lübeck – Eindhoven 537km
Ensimmäisen matkapäivän aikana ei oikein malta säästellä kaasukättä, sillä menohaluja löytyy vaikka muille jaettavaksi. Mikäpä siis sen parempaa kuin päästä purkamaan niitä autobahnilla. Saksan moottoritiet ovat tunnettuja suurista nopeuksista ja vilkkaasta menosta, mutta niitä ei kannata turhaa jännittää.
Kuten muuallakin Euroopassa, myös Saksassa motoristit huomioidaan hyvin liikenteessä antamalla tilaa ja päästämällä edelle. Ruuhkat tosin osuvat Saksassa ajavalle hyvin todennäköisesti eteen, ja ne eivät ole ihan paikallisia kello 16 ruuhkia vaan kaikille 3-4 kaistalle voi kertyä jopa kymmenien kilometrien jono.
Äkkiseltään luulisi, että matka hidastuu, mutta Euroopan ruuhkissa autot usein ryhmittyvät siten, että moottoripyörät voivat ajaa kaistojen välissä. Voi tuntua hurjalta ajaa ahtaassa täyteen lastatulla pyörällä, mutta tässä testataan nimenomaan kuljettajan käsittelytaitoa. Tärkeää kaistojen välissä ajaessa on myös omiin ajotaitoihin sekä tilanteeseen sopiva nopeus. Pakko ei tietysti ole ajella kaistojen välissä, mutta suosittelen, mikäli haluat säästää aikaa ja vaivaa.
Huoltoasemia on isojen moottoriteiden varrella mukavasti joten tauolle pääse aina kun siltä tuntuu; pidä pitkällä reissulla ennemmin yksi tauko liikaa kuin yksi liian vähän.
Kovissa nopeuksissa, jos niitä ajelee, on huomioitava muutama seikka. Ensinäkin pyörän käsittely muuttuu melkoisesti kun mennään reilusti yli 100kmh vauhdin, mitä kovempaa ajat, sitä kevyemmäksi keula muuttuu. Tämä voi tuntua ajon aikana esimerkiksi lievänä tangon heilumisena, mutta sitä ei kannata pelätä, pyörä ei lähde hallinnasta. Myös lastaamalla pyörän painospisteen mahdollisimman matalalle voidaan optimoida pitoa tiehen.
Toiseksi tärkeäksi seikaksi miellän ennakoinnin. Vaikka ajokulttuuri on huomioivampi, on aina syytä olla valppaana liikenteessä. Katso mutkat ja ruuhkat kaukaa, äläkä kiinnitä huomiotasi pois liikenteestä, jos tarvitseekin yhtäkkiä jarruttaa, tai väistää. Valpas motoristi pysyy turvassa.
Ensimmäiset 150km takana.
Hollannissa ei ajetakaan sitten taas niin kovaa, sillä moottoriteiden nopeudet ovat rajoitettuja kellonajan mukaan; klo 6-19 100kmh ja klo 19-6 120-130-kmh. Kaupungeissa ajaessa kannattaa huomioida polkupyöräilijät, sillä niille on ihan omat kaistat, joilla ajoittain saa ajaa moottoriajoneuvolla ja ajoittain ei, ne voivat välillä hämätä. Ja muista, Hollannissa sataa aina jossain vaiheessa matkaa, sää muuttui oman ajon aikanani lukuisia kertoja.
Noin 7h ajon jälkeen lepo ja ruoka maistuvat. Suoritan aina ajopäivän jälkeen pienen levon, jonka jälkeen suunnistan kaupungille kiertelemään ja syömään. No kyllä sitä oluen tai kaksi voi aina illan päätteeksi juoda.
Huonompikaan keli ei lannista matkalla, ravintolaa etsimään Eindhovenista!
Eindhove – Rouen 463km
Seuraava päivä vei Belgian läpi Ranskan Normandian alueella sijaitsevaan Rouenin kaupunkiin. Päivän aikana reitilleni sattui enemmänkin sateita, mutta se ei juurikaan hidastanut matkantekoa. Sateella ajaessa ratkaisevia tekijöitä ovat vauhti ja pehmeät ajoliikkeet. Pyörä ei sateella kaadu, vaikka ajat kuinka kovaa suoraan, ellei nyt iso lätäkkö osu kohdalleen, mutta useimmin sateella pito lähtee renkaan ja tien väliltä liian suuren kallistuskulman, jarrutuksen tai äkkinäisen liikkeen vuoksi. Tämän takia rauhallinen ja erityisen pehmeä ajo takaavat turvalliset kilometrit myös sateella.
Ranska on automaattisen nopeusvalvonnan luvattu maa, sen sain oppia, sillä jopa moottoriteillä oli nopeuskameroita, siis teillä, joilla nopeus rajoitus on 130kmh. Ranskassa on myös nykyään piilotettuja tutka-autoja liikenteen seassa, joihin on piilotettu infrapunakamerat. Ne näyttävät ulkoapäin tavallisilta autoilta, mutta niissä on kamerat joka suuntaan, eli jos ajat ylinopeutta sellaisen ohi, voi perässä tulla sakko kotiin. Ranskassa kannattaa olla tarkkana, mikäli on taipumusta rataennätyksille.
Haastavaksi koin Ranskan tietullit, sillä eteenkin pohjoisessa osassa maata niiden toimivuus oli hyvinkin satunnaista, ja pariin otteeseen piti pyytää henkilökuntaa apuun. Jos kuitenkin tulisi tilanne, että jäät jumiin tulliin eikä portti aukea, tai et saa lippua, älä hätäile. Näytä perässä oleville autoille kädellä, että peruuttavat ja anna tilaa muille, selvitä asia rauhassa eikä hätiköi.
Lähes poikkeuksetta Ranskan huoltoasemilla on leipomopiste ja suosittelen ehdottomasti niissä vierailemaan. Tuore kahvi ja vasta uunista tullut leivonnainen ovat luksusta tien päällä. Tankkaaminen onneksi sujuu täysin samalla tavalla kuin Suomessa ja mittariin saa jopa englannin kielen, se sujuu siis helposti.
Alkuillasta saavuin Roueniin Seine-joen varrelle ja suuntasin kaupunkiin. Hyvä puoli Euroopan kaupunkien hotelleissa on, että hyvin monessa on autohallipysäköinti, eli saat pyörän turvaan yöksi ja tätä ehdottomasti suosittelen, se maksaa hieman ylimääräistä, mutta niin maksoi pyöräsikin.
Ranskalaiset ovat mukavia ihmisiä, sen ainakin opin. Vieraanvaraisuus ravintoloissa, kahviloissa ja hotelleissa oli ensiluokkaista. Ihmisiä vilisevät vanhat keskustat palatseineen ja Notre Dame -tyylisine kirkkoineen ovat ehdottomasti kokemuksen arvoisia.
Hieman paikallisesta ravintolakulttuurista. Me Suomessa olemme tottuneet siihen, että ravintolat ovat auki koko päivän, mutta Ranskassa se ei pidä paikkansa. Autenttinen Ranskalainen ravintola on auki kello 12-14:30 eli lounasaikaan ja noin kello 19-22:30 illallisaikaan. Muista myös varata pöytä etukäteen, sillä ravintolat täyttyvät nopeasti lyhyiden aukioloaikojensa vuoksi, mutta yhtälailla paikallisten ravintolakulttuurin vuoksi. Viinit, lihat, juustot ja muut paikalliset herkut ovat suosionsa ja arvostuksensa syystä ansainneet, maut ovat uskomattomia!
Cathedrale Notre-Dame de Rouen
Toinen reissupäivä päättyikin Rouen torille erääseen kuppilaan, televisiosta tuli jalkapalloa lasissa oli paikallista olutta, mutta kaikella kunnioituksella ranskalaisia kohtaan, tilatkaa ennemmin viiniä oluen sijaan.
Ravintola Le Bistro d'Arthur, ei jäänyt nälkä!
Rouen – Bordeaux 654km
”Ranskahan on pieni maa, jonka läpi ajaa hetkessä”, tuumasi allekirjoittanut. Ranska on yllättävänkin iso maa vaikka ajaisit isoja moottoriteitä. Mitä etelämmäksi etenin, sitä enemmän maisemat mielestäni paranivat. Metsäiset maisemat vaihtuivat suuriin peltoaukeisiin ja rypäleviljelmiin, ja jälkimmäisiä eritoten riitti, sillä onhan Ranska tunnettu viinimaa.
Sään suhteen tuuri ei kuitenkaan parantunut vaan vesisadetta jatkui noin 400km matkan verran, jonka aikana aktivoitui motoristin sisäinen selviytymistilani, jolla tarkoitan sitä, että kun saappaasi ovat täynnä vettä, ajokamppeet läpimärät ja näet eteesi sankan sateen vuoksi ehkä muutaman kymmentä metriä, eivät ne enää tunnukaan niin kamalalta, vaan tässä sitä nyt mennään ja selviydytään. Fiksumpihan olisi varmaan mennyt sateensuojaan, mutta pyörät olivat eri mieltä.
Bordeaux on erittäin kaunis kaupunki Garonne-joen varrella, miltei meren rannalla. Vanha kaupunki, kadut täynnä kahviloita, bistroja, ravintoloita ja leipomoita. Vanhat palatsit ja elävä kaupunki. Kurjasta ajopäivästä huolimatta illalla oli vielä energiaa lähteä kaupunkikierrokselle ja se kannatti. Jälleen tuli eksyttyä paikalliseen ravintolaan maistelemaan paikallisia makuja, mutta kuten aina ja joka paikassa, on aivan mahdotonta valita mihin sitä menisi, vaihtoehtoja kun on lukemattomia.
Pont de Pierre. Ranskassa on paljon kauniita vanhoja rakennelmia, ken niistä on kiinnostunut.
Ehdottomasti suosikkejani olivat Place de la Bourse sekä Pont de Pierre, jos nyt ruokaa ei tietysti lasketa. Vaikka oli arkipäivä, olivat ydinkeskustan kadut, ravintolat ja kuppilat täynnä ihmisiä, tämä on Suomessa asuvalle aina yhtä ihmeellistä kun ajattelee jatkuvasti tyhjeneviä keskustoja ja kasvavia ostoskeskuksia. Minusta kehityssuunta on väärä, kyllä nämä pienet liikkeet kaupungin sykkeessä luovat autenttisuutta ja mitä parhaimpia kokemuksia.
Le Vieux Chaudron, paikallinen viini oli erinomaista viihtyisässä kadunvarsiravintolassa.
Bordeaux - Pyreneet - Tarragona 595km
Olen aina nähnyt vuorissa jotain sellaista mikä vetää puoleensa. Meillä Suomessa ei ole kunnon vuoria joten et näe jopa kymmenien kilometrien päähän laaksoa, et nouse korkeuksiin kapeita vuoristoteitä ajaen vuoristokylien läpi, jotka sykkivät elämää. Oli aika jättää Ranska hetkeksi ja suunnata Espanjaan. Reittini kulki yli Pyreneiden vuoriston sekä läpi Pohjois-Espanjan kunnes saavuin Barcelonan eteläpuolella sijaitsevaan Tarragonaan.
Juuri kun ajoit sadekuuroa karkuun, se saa sinut tauon aikana kiinni…
Kuin hetkessä Etelä-Ranskan viiniviljelmät vaihtuivat alati mutkaisempiin ja nouseviin teihin kun matkani suuntasi kohti Pyreneitä ja niiden yli. Kirjoita muistiin Ranskasta tie D934 ja Espanjasta A-136, sillä se on ehdottomasti yksi parhaita reittejä motoristille Euroopassa! Tie kiipeää ylös vuoristoon niin korkealle, että kevyt lumikuuro yllätti minut tien huippukohdassa, ja lämmintä oli alle 10 astetta.
Kapeat vuoristotiet, joissa et näe mutkan taakse ovat petollisia, kannattaa ajaa siis varoen. Jopa 20kmh tiukkaan nousevaan mutkaan voi olla liikaa täyteen kuormatulla pyörällä, näissä kohdissa motoristeja kaatuu paljon. Parempi, kun ottaa vauhtia pois, ja nauttii vain maisemista! Huipulla Ranskan ja Espanjan rajalla on pienoinen kylä, josta löytyy urheilukauppa, kahviloita ja ravintoloita. Paikka ilmeisesti on myös motoristien suosiossa, sillä pihassa oli ainakin 20 pyörää.
Korkeimmassa kohdassa vuoritotietä lämmintä oli noin +5 astetta ja satoi räntää.
Aikani vuoria ihailtuani oli aika jatkaa matkaa ja laskea alas vuorilta Espanjaan. Alaspäin ajaessa kannattaa olla yhtä tarkkana kuin ylöspäin, sillä mutkia on mahdoton osata arvioida etukäteen, ne ovat todella haastavia ajoittain. Illalla olinkin jo Tarragonassa ja pitkän ajopäivän päätin ravintolaan meren rannalla laivoja katsellen ja hiekkarannalla kävellen. Reissu oli puolivälissä ja sen olin saavuttanut mihin pyrinkin, kyllä siinä pieni hymy tuli.
Vähän väliä joutui pysähtelemään maisemia katsoakseen, niitä on mahdoton kuvailla sanoin.
Tarragona, Välimerta tuijottaen kelpaa illallistaa.
Tarragona – Montpellier 432km
Pitkien ajopäivien jälkeen tuumin, että tähän väliin on hyvä ottaa lyhyempi pätkä. Keula alkoi kääntyä kohti pohjoista ja sopivan matkan päässä oli Montpellier, takaisin Ranskaan siis. Huomasin, ettei Espanjan lämpö kadonnut mihinkään Etelä-Ranskassakaan, ajovarusteissa tulee äkkiä lämmin kun mennään yli 20 lämpöasteen, erityisesti goretex-ajosaappaissa. Ranskan valtatie A9 kulkee meren rannan vieressä, eli hyvät maisemat ajaessa on taattu. Sopivan taukotasanteen löydettyäni tuumin, että voisi olla paikallaan tarkastaa pyörä ja tehdä tarvittavia säätöjä, ennakointihan on parasta huoltoa. Lyhyt noin 10min tarkistus ketjuihin, nesteisiin ja kuluviin osiin, jonka jälkeen takaisin tielle. Onneksi ei tarvinnut kummempia huoltotoimenpiteitä tehdä, oli hieman liian kuuma sellaiselle.
Loputtomat Espanjan maalaismaisemat.
Kerrankin saavuin ajoissa hotellille, joka minun aikataulullani on noin kello 17. Nopea kuntosalikäynti ja kaupungille kiertämään taas. Pidän Ranskan keskustoista, ne ovat täynnä elämää arkipäivinäkin. Aikani seilailtua kaupungilla oli aika taas mennä syömään, viiniä ja herkullista lihaa, liekö parempaa evästä kulinaristille? Oli torstai ja paikalliset opiskelijat olivat juhlimassa kaupungilla, jonka vuoksi en tohtinut enää kuppilaan. Mitäköhän tuumaisivat muotitietoiset ranskalaiset kun tällainen äärimmäisen muotitiedoton poika menee KTM-paidassaan sisään? Eittämättähän minulle naurettaisiin, mutta toisaalta antaa nauraa, edustan mielelläni ja ylpeästi merkkiäni!
Opera Orchestre national Montpellier Occitane.
”Munkkikahvi ja tauko maistuu mullekin, ja tielle takaisin!” – Matti Esko
Ajatuksia tähän astisesta
Melkein viikko tien päällä ja tuntuu kuin olisin kokenut yhden elämän edestä asioita. Tällä tavoilla kuvailisin matkamoottoripyöräilyä. Ajetut kilometrit, koetut asiat, nähdyt maisemat, maistetut maut, tavatut ihmiset. Nämä kaikki ovat osa yhtä suurta seikkailua, joka ainakin minun kohdallani lienee moottoripyörän selässä loputon. Haluan löytää ja kokea, ajaa pidemmälle kuin muut. Ehkäpä mahdottoman loputon etsiminen kuljettaa pyöriämme eteenpäin? Vielä kukaan motoristi kun ei ole sanonut, että olisi nähnyt ja kokenut kaiken. Palaan matkakertomukseni kolmannessa osassa siihen, mihin tässä jään. Nyt tie kutsuu, on aika sulkea tabletti, hypätä pyörän kyytiin ja jatkaa seikkailuja!
Ai niin, jaettu ilo on paras ilo. Siksi toivonkin teiltä kanssamotoristeilta teidän reissuvinkkejä ja tarinoitanne. Mikäli jostain kohteestani tai reitistäni herää kysymyksiä tai keskustela, vaihdan mielelläni ajatuksia kanssasi!
Laita viestiä: niko.kohonen1@gmail.com