Matkamotoristin reissussa, osa 3: Montpellier – Tallinna | Matkalla

Tässä vaiheessa matkaa tuntui, että vastahan sitä lähdettiin reissuun, mutta nyt jo täytyy alkaa miettiä kotimatkaa. Vielä on kuitenkin useampi ajopäivä edessä ja monet kokemukset odottavat. En tiedä olenko meistä motoristeista ainut, jolla ajantaju hukkuu matkoilla.

Montpellier – Lausanne 511km

Kello soi kahdeksalta, aamupala naamaan, tavarat laukkuihin ja huonekorttia palauttamaan. Tarpeeksi etelän lämpöä ja maisemia nähtyään sitä kaipaa jotain vastapainoksi, ja mikäpä sen parempi kuin vuoristoinen Sveitsi, otetaan suunta siis Lausanneen. En tiedä oliko kyseessä joku paikallinen ongelma, mutta lähtiessäni bensa-asemilla laiteltiin lappuja, ettei kaikkia polttonesteitä olekaan saatavilla. E10-bensiiniä sekä perus B7-dieseliä sai, mutta vain yhdeltä pumpulta, johon oli kauhea jono. Kannattaa muuten aina reissulla tankata ennemmin hieman liian usein kuin harvoin, koska ei tunne kuitenkaan seutua ja huoltoasemia kuten täällä Suomessa.

Sveitsin rajaan 100m ja tajusin, että minullahan ei puhelin toimi Sveitsissä ja navigointi vaatii nettiyhteyden, tuumaustauko! Nykyään saa ostettua netistä virtuaalisia liittymiä, jotka toimivat missä tahansa maassa. Toki tähän vaaditaan puhelin, joka tukee e-simmiä, kannattaa varmistaa se etukäteen. Tarvitset liittymän aktivointiin nettiyhteyden ja muutaman minuutin. Kolmen päivän rajaton netti Sveitsissä maksoi 7€, ei ollut kallista ja matka jatkui taas.

Sveitsissä kannattaa välillä poiketa moottoritieltä ja ajaa pienten kylien läpi kulkevia teitä. Navigaattori näytti, että 40km ajamiseen menee tunti, näköjään voi mennä, mutta eihän siinä tietysti kiire ollut ja maisemat olivat kyllä ehdottomasti kohdallaan.

Näkymä hotellihuoneesta, ei hassumpi ollenkaan.

Kuvittele kaupungin keskusta, joka on käytännössä jyrkkä vuorenrinne, sellainen on Lausanne, ei kaikista helpoin päästä ylös hotellille, mutta sinne päästiin kuitenkin. Pieni lepo ja sitten kaupungille, iltaolut ja huomenna tien päälle. Kyllä tässä tietynlainen rutiini on.

Lausanne - Triesenberg – Innsbruck 509km

Toinen matkani ehdottomasti huikeimmista ajopäivistä. Aamulla lähdin ajelemaan Sveitsin läpi kohti Itävaltaa. Loputonta vuorimaisemaa, kauniita järviä ja niittyjä, siinä ei enää huvittanutkaan paahtaa ranne lukossa vaan hölläsin kaasua ja nautin maisemista. Sveitsi on hyvin erilainen maa riippuen missä päin siellä on. Pohjoisessa on saksalaista kulttuuria ja kieltä, lännessä ranskalaista ja etelässä italialaista, nähtävää ja koettavaa siis riittää.

Itävallan rajaa lähestyessä huomasin korkealle nousevan alppitien ja päätin pysähtyä katsomaan mikä tie se oli. Kävi ilmi, että olin juuri saapunut Liechtensteiniin Triesenbergin kaupunkiin. Aikaa oli, joten päätin, että suunnistan korkeuksiin. Ajaessa kannattaa aina katsella ympärilleen, sillä ikinä ei tiedä mitä kaikkea tiellä voi tulla vastaan.

Pyöräkameran kuvanlaatu on mitä on. Edessä näkyvälle vuorelle oli noin 40km matka kuvauspaikalta.

Alaspäin vuoristotietä pujotellessa sai taas olla varovainen ja antaa kaasukäden levätä. Nyt oli aika suunnata Innsbruckiin, olihan tässä taas jo 7 tuntia oltu taas tien päällä. Noin 80km ennen Innsbruckia moottoritie oli kuitenkin suljettu, jonka vuoksi jouduin ajamaan kiertotietä. Navigaattori vain puski takaisin suljetulle moottoritielle joten on hyvä osata ajaa myös ilman sitä lukemalla opasteita. Aikani pikkutietä kurvailtuani kuitenkin saavuin kohteeseen ja pääsin hotellille. Ajopäivälle kertyi mittaa taukoineen noin 9 tuntia joten kyllä lepo oli ihan paikallaan.

Inn-joki virtaa läpi Innsbruckin.

Innsbruck – Mattighofen – Wien 499km

Oli hankalaa päättää, palaisiko kotiin Tanskan ja Ruotsin kautta vai Baltian kautta, molemmat kun on kuitenkin nähty. Tanskan läpi Ruotsiin ja laivalla Helsinkiin olisi muuten mukava vaihtoehto, mutta Ruotsissa kun ei oikein mielestäni ole mitään nähtävää, vaan se on yhtä paahtamista Kööpenhaminasta Tukholmaan. Päädyin siis suuntaamaan itään, sillä pidän erityisesti Puolasta sekä Baltian lukuisista kylpylöistä. Ensin kuitenkin jokaisen KTM-motoristin pyhään kaupunkiin, eli Mattighofeniin ja siellä sijaitsevaan KTM Motohalliin.

Koko Mattighofenin kylä on rakennettu KTM:n tehtaiden ympärille, sieltä tarina alkoi aikoinaan ja sieltä myös kaikki KTM:n isot pyörät tulevat, onneksi vielä toistaiseksi. Oli hassua ajatella, että tammikuussa pyöräni lähti matkaan täältä ja nyt mentiinkin jo sitten sinne. Yleensä kaikista suurimmat tuotanto- ja kehityskompleksit ovat isoissa kaupungeissa, mutta KTM on pysytellyt koko matkansa aikana samassa kylässä vaikka tuotantoa onkin siirretty osittain ulkomaille.

KTM Motohall, eli 3-kerroksinen museorakennus täynnä historiaa ja modernia.

Museokierroksen jälkeen etsin lähimmän kahvilan ja aloin pähkäilemään suuntaa. En ollut varannut vielä hotelliakaan. Ensin ajattelin ajaa vielä 530km Leipzigiin Saksaan, mutta päädyin kuitenkin ajamaan Wieniin loppujen lopuksi. Joskus majoituksen voi saada kaikista edullisimmin saman päivänä varatessaan, se on hyvä muistaa, jos ei ole aivan varma mihin on menossa.

Illaksi sitä saavuttiinkin jo Wieniin ja ruuhkista huolimatta hotellille päästiin. Olen kuullut, että monia motoristeja jännittää ajaa suurkaupunkien keskustoissa ja kyllä itseänikin aikoinaan, mutta se on aivan turhaa. Monissa tapauksissa meno on sujuvaa ja turvallista kunhan muistaa pitää vauhdin kohtuullisena ja seurata tarkasti karttaa tai navigaattoria. Wienissä vierailevalle suosittelen yöpymään hotelli Stefaniessa, kyseessä on Wienin vanhin hotelli, joka on toiminut samassa paikassa 8.7.1600 lähtien.

Illalliseksi schnitzeliä ja perunoita, iltapalaksi pari vehnäolutta joen varrella iltahämärän aikaan. Huomenna alkaisi loppusuora kotiin. Voi voi, taasko se seikkailun loppu häämöttää?

Wien – Varsova 670km

Hyvin nukutun yön ja maittavan aamupalan jälkeen aloittelin toiseksi viimeistä ajopäivää. Kamppeet niskaan, laukut kiinni pyörään, suunta navigaattoriin, musiikit soimaan ja kaasu auki! Pitkänä ajopäivänä ne tauot korostuvat erityisesti, sillä tälläkin välillä tuli taukoineen sellaiset 9 tuntia tehokasta ajoa, pääosin moottoritiellä ja sen kyllä tuntee ajon jälkeen kropassa ja persuuksissa. Riittävällä levolla tien päällä jaksaa kuitenkin keskittyä ja näin ollen matkan teko on turvallista touhua. Sateet tosin hieman kiusasivat taas matkalla, mutta niinhän ne tekivät monena muunakin päivänä.

Olen ajanut Puolan läpi nyt kolme kertaa ja suosittelen maata kaikille. Monella meistä saattaa olla kuva neuvostoliittomaisesta kurimuksesta, mutta Puola on kehittynyt valtavasti, se on nykyään moderni ja kaunis maa, jolla on myös vahva kansallinen identiteetti ja sen huomaat kyllä kun siellä vierailet. Hinnat ovat myös edelleen kohdillaan, joskin englannin kieli voi takkuilla paikallisilla, eteenkin varttuneemmalla väestöllä.

Ei ole aiemmin tullut syötyä villisikaa, mutta Puolassa tuli maistettua. Ei erikoista, mutta kuitenkin hyvää.

Näin matkan lopussa ei enää paljoa kaupungilla kierrellä ja sopivasti myös vesisade oli samaa mieltä. Illallisen jälkeen suunnistin suoraan hotelliin ja ajoissa nukkumaan.

Varsova – Riika 718km

Toiseksi viimeinen ajopäivä. Tuumin aluksi, että ajan suoraan Varsovasta Tallinnaan, mutta yli 1000km ajopäivä ei kuulostanut houkuttelevalta, eteenkään kun ei ollut kiire eikä pakko. On hauska huomata kuinka Euroopankin tiet alkavat tulla tutuiksi, Via Baltica ei tuntunut enää vieraalta vaan oli täynnä tuttuja paikkoja ja huoltoasemia ja silloinhan se nimenomaan on kotimatka, kun seutu vaihtuu koko ajan tutummaksi. Varsovasta ensin Suwalkiin ja rajan yli Liettuaan. Baltiassa vauhti hidastuu, sillä nopeusrajoitukset ovat huomattavasti matalampia eivätkä tietkään aina salli ”matkanopeutta”.

Via Baltica, eli tie Baltian läpi Eurooppaan on kokenut monia parannuksia. Moottoritieosuus Liettuassa on vihdoin valmis ja Tallinna-Latvia välillä tehdään parasta aikaa rakennustöitä. Jos oikein jaksaa ajaa niin kyllä Puolaan hyvinkin parissa päivässä Tallinnasta pääsee, ei siinä laivalle enää paljoa häviä.

Lähestyin Latvian rajaa ja ihmettelin kun navigaattori ohjasi ohi tutusta Riikaan johtavasta risteyksestä. En sen kummemmin kyseenalaistanut navigaattoria, vaan lähdin ajamaan. Hetken päästä löysin itseni keskeltä Liettualaista maaseutua ja voin taata, ettei tie ollut hyvässä kunnossa. Tie oli epätasainen, kapea ja täynnä halkeamia, mutta eivät ne onneksi juurikaan matkan tekoon vaikuttaneet.

Sitä ollaan oltu jos jonkinlaisessa hukassa reissuilla, mutta usko pois, kun olet hukassa, reissu vasta alkaa!

Aikani paahdettua pääsin takaisin päätielle ja otin viimeisen tauon ennen loppusuoraa Riikaan. On hyvä välillä poiketa moottoriteiltä maaseudulle, se virkistää ajaessa ja näkee myös hyvin paljon sellaista, mikä muuten saattaisi jäädä näkemättä. Tosin jos meinaa eksyä reitiltä, kannattaa pitää huolta siitä, että polttoainetta on riittävästi. Kaikista maalaiskylistä kun ei bensapumppua löydy ja itseäni ei ainakaan huvittaisi tuollaista vajaa 300kg järkälettä alkaa työntelemään. Saavuin hotellille, varasin saunavuoron, kävin syömässä ja menin nukkumaan. Huomenna sitten kotiin!

Riika – Tallinna – Helsinki – Jyväskylä 586km

Kello soi taas tuttuun tapaan 8 aikaan ja saman tien aamupalalle. Aamupalalla tarjoiltiin kuohuviiniä ja siellä oli ihmisiä kauluspaidoissa. Itse suosin edelleen vahvasti verkkareita ja KTM-paitaani. Ei ollut vaikea arvata, kuka ei kuulunut joukkoon. Lähtöhetkellä tietysti taas satoi ja tämä reissu on ollut hyvä esimerkki siitä, ettei sadetta voi vältellä millään, mutta toisaalta ei se myöskään pilaa reissua kunhan on varustautunut.

Kyllähän se tuntui haikealta mitä lähemmäs Tallinnan satamaa ajeli. Mennään viikko taaksepäin ja seikkailuja oli vielä runsaasti edessä, mikään ei kai kestä ikuisesti. Laiva lähtisi 18:30 ja olin hieman liian hyvissäkin ajoin, sillä ”jouduin” pitämään pari pitempää kahvitaukoa, ettei satamassa tarvitsisi turhaa odotella. Tapasin Viron huoltoasemalla erään saksalaisen motoristin, jonka kanssa puolituntinen vierähti kahvitellessa ja jutustellen. Mukava kaveri, toivoteltiin hyvää matkaa ja lähdettiin eri suuntiin, kumpikin kotia kohti.

Saavuin kuitenkin turhan ajoissa satamaan, mutta onneksi laivaan nousu alkoi ajoissa ja sadekin loppui sopivasti terminaaliin. Sitten vaan ramppia ylös, pyörän sidonta ja suorinta tietä illalliselle, laivalla kun tunnetusti ei tarvitse nälkää nähdä. Ruuan jälkeen pieni kävelykierros ja sopivaan pöytään kirjoittelemaan juttuja reissusta. Siinä merta tuijottaessa jotenkin muistui taas jokainen pienikin asia mitä reissulla oli tapahtunut, ikään kuin elokuvakirjastona silmieni edessä. Onneksi ne muistot ja kaikki muutkin tien päällä hankitut muistot säilyvät aina ja ikuisesti sinussa itsessäsi.

Syyskuun ensimmäinen päivä tulee tasan 10 vuotta siitä kun sain kevytmoottoripyöräkortin taskuun ja kaasutin Jyväskylän Ajovarmalta intoa täynnä. Monta vuotta ja pyörää myöhemmin ajattelen edelleen, etten ole motoristina nyt niin paljoa muuttunut, samalla tavalla se kaasun kääntäminen naurattaa vielä tänäkin päivänä. Minne tie vie taas seuraavaksi? Sitä moni itseltään varmasti kysyy, mutta siihen voit vastata vain sitä itse motoristi. Maailmassa on loputtomasti koettavaa ja nähtävää juuri sinua varten. Heitä huolesi ja murheesi unholaan, hyppää pyörän kyyntiin ja anna tien viedä!

Vielä vajaa 300km Jyväskylään, täytyypä lopetella tarinointi tältä erää ja alkaa pikkuhiljaa siirtymään pyörälle päin. Kiitos sinulle, joka matkaani seurasit ja kiitokset teille, jotka olette omia tarinoitanne kanssani jakaneet!

V2-moottori lähtee pauhaamaan ja yhdyn Darry Worleyn sanoituksiin: ”Wide open down a two lane highway. It's about time that some thing went my way.”

Palataan taas!