Kun kaksi luovaa ja joustavasti ajattelevaa persoonaa avaa keskustelun, alkaa tapahtua nopeasti.

– Suunnittelu lähti ihan lapasesta. Pienimuotoisesta kahvitteluhetkestä syntyi nyt ensimmäistä kertaa järjestettävä Triumph Goes To Ace Corner, jossa yhdessäolon lisäksi oli mahdollisuus koeajaa Triumpheja ja illan kruunasi Sons of Anarchy-musisoija Jimmy Cornett, idean äiti Tanja Kentta kertoo.

Kentta ajoi itselleen pitkään haaveilemansa moottoripyöräkortin neljä vuotta sitten.

– Kolme ensimmäistä vuotta ajoin lainapyörillä ja ensimmäisen oman pyöräni hankin vuosi sitten. Se on mieheni entinen pyörä, joten olemme tällainen Triumph-perhe.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tanja Kenttä fanittaa Triumph-moottoripyöriä.

Tanja Kentta on toiminnan ihminen, joka tuntuu ehtivän moneen paikkaan. Hän työskentelee maanantaista torstaihin Hietaniemen Nesteellä ja viikonloppuisinhän on ollut Ace Cornerissa auttamassa aivan alusta asti.

– Tämä on kiva työmatka moottoripyörällä. Itse asiassa olen ensimmäistä kertaa täällä "siviilinä", Kentta huomaa.

Mutkan kautta suoraan

Kentta ei ole himmailija eikä kompromissi-ihminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kenttä ei pahemmin jarruttele, vaan tekee täysillä, kun johonkin ryhtyy.

– Kun alan tehdä jotakin, teen sen aina sata lasissa. Tätä tapahtumaa varten suunnittelin muun muassa oman Triumph-hampurilaisen, jota saa aina Triumph-tapaamisissa sekä muulloinkin, jos olen paikalla ja oikein kauniisti pyytää. On Rikusta ja hänen vaimostaan kiinni, ottavatko he tämän Ace Cornerin vakioruokalistalle.

Helsingin ruokamessuilta löysin Dencon Foods Big Al´s hiiligrillatun pihvin ja Poppamieheltä chilikastikkeen. Jatkoin hampurilaisen kehittelyä talven aikana ja perhe sai olla koekaniinina, itse kun olen kasvissyöjä. Bonneville-kasvishampurilainen on suunnitteilla, mutta mistään en vielä ole löytänyt sopivaa kasvispihviä, Kenttä kertoo.

Toimitus testasi Triumph-hampurilaisen ja voimme lämpimästi suositella sitä isompaankin nälkään.

Carita Wilén, Pin-up.fi-mallitoimistosta kera Triumph-hampurilaisen.

Mukaan tapahtumaan lähti myös Biketeam, joka toi koeajettaviksi uudet mallinsa ja kaiken kruunasi, että paikalle tuli Jimmy Cornett, joka lensi Suomeen suoraan Sveitsistä keikalta.

– Mieheni Pete Lauren tuntee hänet ja itsekin tutustuin Jimmyyn vuosi sitten Tridays-tapahtumassa, joka on Itävallassa järjestettävä Triumph-kokoontumisajo. Jimmy on tunnettu muusikko varsinkin Saksassa ja Itävallassa, jossa hän kiertää paljon Triumph- ja H-D-tapahtumissa soittamassa bändinsä the Deadmenin kanssa. Laitoin Facebookin kautta hänelle puoliksi pilanpäiten viestin, että paljonko maksaisi, jos hän tulisi tänne keikalle. Kun vastaus tuli, mieheni ei ollut uskoa sitä todeksi. Pelkkä lentolippu riittäisi! Biketeam sponssasi Jimmyn lentolipun ja näin saatiin Jimmy Suomeen. Jimmy Cornett on tehnyt biisejä myös tähän hyvin suosittuun USA:ssa tuotettuun televisiosarjaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tanja ja Trumppa. Huomaa pyörän hieno maski. Se on Klaus Risteen ja Tero Silvosen käsialaa.

Tapahtuman suhteen Kentalla ei ole suuria odotuksia.

– Kunhan tulisi ihmisiä paikalle, ja he viihtyisivät. Mahdollisesti järjestämme tapahtuman uudestaan ensi vuonna. Jos vaikka saisimme Jimmyn koko bändin tänne.

Suomalaiset sukujuuret tulivat yllätyksenä Cornettille

Suoraan Helsingistä Ace Corneriin kiidätetty Jimmy Cornett ehti hetken istahtaa ennen keikkaansa ja vaihtaa muutaman sanan.

– Musiikilliset juureni ovat rockabillyssä, mutta vuosien varrella on tullut vaikutteita bluesista ja country-musiikista. Kitaraa opettelin soittamaan videoiden avulla. Etsin muusikoita, joilla oli avoin ote kitaran otelaudassa ja heitä matkimalla pääsin alkuun. Edelleenkin mielestäni laulan paremmin kuin soitan kitaraa, Cornett väittää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sons of Anarchyn musiikista tuttu Jimmy Cornett.

Itsekin moottoripyöräilevä Jimmy Cornett esiintyy usein sekä Triump- että H-D–tapahtumissa ympäri Eurooppaa.

– Triumph on enemmän fiilispohjalla rakennettu pyörä, kun taas Harley Davidson on elämäntyyli H-D muoteineen.

Jimmy Cornettin moottoripyörämusiikkivideoita on kuvattu USA:ssa sekä Triumphille että H-D:lle.

– On samantekevää, millä moottoripyörällä ajaa tai missä soittaa. Pääasia on, että ihmiset uskovat siihen mitä teen ja voin aidosti koskettaa musiikillani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tätä voi varmaan sanoa sormukseksi.

Vaikka tämä on ensimmäinen kerta, kun Cornett esiintyy Suomessa, on Suomi hänelle entuudestaan tuttu maa. 

– Tyttäreni äiti on Turusta. Yllättäen kävi myös ilmi, että omat sukujuureni löytyvät tästä maasta. Minut adoptoitiin Saksaan, kun olin pieni. Isääni, joka on merimies olen pitänyt yhteyttä. Oltuani kymmenen vuotta yhdessä tyttäreni äidin kanssa, isäni yllättäen paljasti, että äitini on kotoisin Suomen Inarista. Yritin etsiä ja jäljittää häntä ja sukujuuriani, siinä kuitenkaan onnistumatta. Olen varma, että musiikilliset juureni tulevat nimenomaan äitini puolelta.

Keikkaa ja Triumpheja

Kesäinen ilma tervehtii tuulen lisäksi sateella ja suoranaisella myrskyn uhalla, joten ulkotiloihin suunniteltu Jimmy Cornettin keikka siirrettiinkin sisälle.

Mies ja kitara -yhdistelmä toimii mahtavasti. Meidän ammattitaitomme ei riitä ottamaan kantaa siihen, onko mies parempi soittaja kuin laulaja, mutta Cornettia olisi kuunnellut pidempäänkin. Toivottavasti mies bändeineen saadaan ensi kesänä Suomeen. 

Koeajoissa olleet Triumph-moottoripyöriä lepäävät siistissä rivissä. Kaikkiaan seitsemän eri Triumph-mallia oli nähtävillä, joista kuusi oli koeajettavina. Biketeamin toimitusjohtaja Tomi Kurkilahti oli tyytyväinen päivään.

– Koeajajia kävi runsain joukoin. Tilaisuuden luonteesta johtuen suurinta mielenkiintoa herättivät luonnollisesti retropyörät, isot Thunderbird ja Bonnevillet. Niissä koeajotilaisuuksissa, joita olemme järjestäneet ympäri Suomen uusi Tiger 800 on herättänyt eniten mielenkiintoa.

Sisälle siirretty Jimmy Cornett:in keikka pääsi alkamaan ajallaan ja täysi Ace Corner sai nauttia upeasta ainutlaatuisesta keikasta. Jimmy Cornett:in moottoripyörämusiikkivideoita voi käydä kurkkaamassa You Tubesta. Esimerkiksi vaikka tätä: Triumph Scrambler: Raise the Dust

Thank You Jimmy! May the Coyote always be near You.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jimmy: man, music and Coyote inside.