Cafe Harianna on ulkoa täysin jäljittelemättömän näköinen puuveistoksineen ja ulkoterasseineen sekä upeine järvinäköaloineen. Paikka kahviloineen on hyvin viihtyisä.

– Aloitimme tämän kahvilan pidon mieheni kanssa 12 vuotta sitten. Olen alusta alkaen tehnyt kaiken tarjolla olevan mahdollisimman pitkälle itse leipomuksista lohen suolaamiseen asti. Myös sisällä myymälässä olevat hopeakorut ovat osittain minun tekemiäni. Puukot ja kuksat ovat puolestaan lappilaisten käsintaitajien pajoista peräisin ja aitoa käsityötä siis, Anna Kangas kertoo.

Anna Kangas tapaa päivittäin mielenkiintoisia ihmisiä Hariannassa.

Anna Kangas tapaa päivittäin mielenkiintoisia ihmisiä Hariannassa.

Kangas pyörittää Hariannaa yhdessä miehensä kanssa. Lisäksi heillä on matkamuistomyymälä ja mökkimajoitusta Luostolla. Kahvilan ja myymälän ylläpito on omanlaisensa elämäntapa, joka teettää pitkää työpäivää. Työ palkitsee kuitenkin tekijänsä.

– Tämä on mielekästä ja mukavaa hommaa. Tässä näkee kaikenlaista ja kuulee hyvin erilaisia elämäntarinoita sekä tietysti tapaa mielenkiintoisia ja mukavia ihmisiä.

Kesän 2015 myyntimenestys: Nordkapp-T-paita.

Kesän 2015 myyntimenestys: Nordkapp-T-paita.

Pitkistä työpäivistä selviäminen edellyttää kovaa kuntoa. Vähänä vapaa-aikanaan Kangas harrastaa liikuntaa.

– Vastapainoksi tälle työlle harrastan triathlonia. Eilenkin poljin tästä kotiin 80 kilometriä töiden jälkeen. Kun pitää kunnostaan huolta, niin jaksaa paljon paremmin. Urheilen harrastuksen ja liikunnan vuoksi, joten tavoitteena on lähinnä itsensä voittaminen. Mieheni puolestaa golfaa ja pyöräilee.

Suosittelemme lämpimästi Hariannaa; upean näköalan lisäksi ystävällinen palvelu miellyttää. Kahvila on auki kesäkuun alusta syyskuun loppuun joka päivä kello 9-19.

Niin, ja tämän kahvilan nimen alkuperänhän lupasimme kertoa: Harianna on hauska yhdistelmä Annan ja hänen miehensä Harrin nimistä.

Paikan henki?

Paikan henki?