Tämän vuoden alkupuolisko on sujunut valtavien sateitten merkeissä, vettä on tullut moninkertaiseti normivuoteen verrattuna. Sadetta myös tuli lyhyen matkan aikana vähintään riittävästi, joskin aurinkoakin oli tarjolla.

Nizza on väkiluvultaan osapuilleen Helsingin kokoinen kaupunki, mutta asutus on levinnyt paljon laajemmalle alueelle. Silti julkinen liikenne, esimerkiksi raitiovaunut toimii tavattoman hyvin.

Pysäköinti kadunvarsille säästää tilaa autoille.

Kuten Välimeren alueella yleensäkin, moottoroituja kaksipyöräisiä liikkuu ja näkee kaupungilla paljon, myös tähän aikaan vuodesta.

Kapeilla kaduilla - Ranskassa teitten kaistat ylipäätään ovat huomattavasti kapeampia kuin Suomessa - skootterit, mopot ja moottoripyörät ovat omiaan. Kaikki olennainen on kuitenkin aika lähellä, joten pienemmälläkin pyörällä pärjää. Ja moottoripyörä on vaihtoehto autolle. Sitä todisti seitsemältä aamulla rankkasateessa 6,5 plusasteen lämpötilassa ruuhkan keskellä kaistojen välistä puikkelehtiva motoristi.

Moottoripyörille osoitettuja parkkipaikkoja.

Pysäköinnistä tulee mieleen, että maailmalla liikkuessa on yhä vaikeampi ymmärtää sitä, miksi Suomessa mopot, skootterit ja moottoripyörät joutuu pysäköimään autoille varatuille paikoile. Ranskassa kaupunkien kadunreunojen turhat alueet on miehitetty moottoripyörillä ja skoottereilla.

Joukossa saattaa olla myös hylätyn näköisiä pyöriä.

Se on tavattoman järkevää, sillä miksi tuhlata autoille varattuja paikkoja? Lisäksi Ranskassa, kuten monessa muussakin maassa on erikseen moottoripyörille tehtyjä pysäköintipaikkoja ja -alueita. Meillä vastaavia ei taida löytyä kuin muutaman ketjuhuoltamon pihalta. Ja nekin on yleensä tukittu autoilla.

Kun aurinko vähänkin paistaa, pyöriä on paljon liikkeellä.

Vaikka lämpötila oli Nizzassa vieraillessamme melko matala, moottoripyöriä ja skoottereita näkyi liikenteessä paljon. Ja heti kun aurinkoa oli näkyvissä ja ilma vähänkään lämpimämpi, pyörien määrä kasvoi nopeasti.

Nizza on vierailukohteena monelle suomalaismotoristille tuttu, mutta ehkä paras kausi on syksyllä ranskalaisten lomakauden päättäymisen jälkeen eli syyskuun puolivälissä ja sen jälkeen, kun Rivieralla on vielä lämmin kiitos kesän mittaan lämmenneen meren. Ja onhan myös kevät, kesällä kun alueella on kuuma.

Mitkä ja millaisia ovat omat Nizzan kokemuksesi, mihin aikaan vuodesta olet ollut siellä?

Skootteri sujuvasti jalkakäytävän reunaan pysäköitynä.

Hyötyajoneuvo.

Torielämää takana sunnuntaina.