– Viime viikon tiistaista alkaen olemme rakentaneet tätä kokoontumisajon aluetta. Viimeöinen sade hidasti vähän tahtia, mutta nyt kaikki on valmista. Jonkusen tunnin olen ehtinyt nukkumaan. Puhelin on soinut taukoamatta. Eilen tuli 200 puhelua, nyt on vähän rauhallisempaa. Joitakin pieniä viilauksia vielä tehdään. Talkoolaisia on ollut mukana noin 50, kertoo Juha Bergman.

– Ennakkoon viikonlopun kokoontumisajorannekkeen oli ostettu 251 ja nyt jo paikalle on saapunut 150. Aikaisemmin muistoajojen yhteydessä järjestetyissä kokoontumisajoissa on ollut vajaat 300 osallistujaa. Nyt kun sää on näin suotuisa, niin tuo luku voidaan ylittää. Kaiken kaikkiaan tälle rallialueelle saadaan ottaa 800 motoristia, kun viranomaismääräysten mukaan telttojen välille pitää jättää turvallisuussyistä neljän metrin tila. Toivottavasti sää pysyy tällaisena, Bergman lisää.

Kun kuvan oton aika tuli Juha Bergman huikkasi muitakin paikalle. – Tämä ei ole mikään yhden miehen show, hän perustelee.

Kuvaan ehtivät vasemmalta: Jarmo Suvanto, Lea Lehtonen, Heli Siisiäinen Juha Bergmanin lisäksi.

Kuvaan ehtivät vasemmalta: Jarmo Suvanto, Lea Lehtonen, Heli Siisiäinen Juha Bergmanin lisäksi.

– Aurinko paistaa. Jengiä tulee koko ajan lisää. Ihan mahtava fiilis, kiteyttää Heli Siisiäinen talkoolaisten tunnelmaa.

Imatranajo on talkoolaisille tuttu jo lapsuudesta.

– Ainahan täällä oltiin ajoja katsomassa. Oli hienoa, kun pääsi varikolle. Otin Agostinista kuvan -76 ja kun hän saapui muistoajoihin, niin sain hänestä kuvan samassa paikassa, Lea Lehtonen muistelee.

– Pienempänä mentiin vanhempien mukana mökille ja sunnuntaisin kiivettiin Mellonmäen huipulle katsomaan sitä valtavaa autoletkaa, joka mateli kaupungista pois päin. Oli käsittämätöntä, että maailmassa oli niin paljon autoja, Lehtonen nauraa. – Telttailijoita oli tuolloin huomattavasti enemmän. Kaupungin jokaisella ruohopläntillä oli teltta.  Kun kaikki ihmiset olivat lopulta lähteneet, niin tuli kauhea tyhjyys.

Talkoolaiset lähtivät jatkamaan töitään ja lähdin katsomaan tunnelmia itse kokoontumisajoalueelle.