Oheinen hieno taulukko on itse asiassa FEMA:n, Federation of European Motorcyclists' Associationsin eli Euroopan Motoristijärjestöjen liiton käsialaa, siitä suuri kiitos heille. Alkuperäiseen taulukkoon pääset käsiksi tästä.

Mikäli harrastat moottoripyöräilyä trailerin kanssa ulkomailla, oheiseen taulukkoon kannattaa perehtyä huolella, ettei matkan varrella tule ikäviä yllätyksiä. Osassa eurooppalaisia maita kun ei edes hyväksytä peräkärryä moottoripyörään.

Toisaalta eri maiden lainsäädännössä saattaa olla yllättäviä piirteitä, kuten esimerkiksi Kyproksen osalta se, että pyörän kärryn pitää olla maan viranomaisten auktorisoima. Myös painon osalta on mielenkiintoisia heittoja alkaen 80 kg:sta 750 kiloon tai voi olla myös niin, ettei painoa tai vaunun muitakaan mittoja ole rajoitettu.

Taulukko ei välttämättä ole täydellinen. Lisäksi voi olla, että eri maiden poliisiviranomaiset saattavat suhtautua turistiin joko väljemmin tai tiukemmin. 

Toivottavasti taulukosta on apua matkasuunnittelussasi.

Alla taulukko kahtena kuvana, koska taulukon kanssa oli ongelmia. Klikkaa kuvia, niin ne aukeavat suurempina.

Taulukko alkuperäisessä muodossaan alimmaisena.

Belgia-Norja.

Belgia-Norja.

Puola-Unkari.

Puola-Unkari.

 

HUOM: taulukon katsomisessa voi olla sen leveyden takia katsomisongelmia mobiililaitteilla katsottaessa. Myös tietokoneella katsottaessa kannattaa levittää selaimen ikkuna koko näytön levyiseksi, että koko taulukko näkyy.

 

Maa Sallittu; k/ei

Maks. nopeus

Maks. paino

Maks. leveys

Muuta
Belgia k 120 km/h   1 m soolopyörä, tai ei saa ylittää sivuvaunupyörän leveyttä Sivuvaunuyhdistelmän kanssa peräkärryllä ajettaessa vaunun pyörässä pitää olla jarru. Kärryssä pitää olla kaksi heijastinta. Ei matkustajia kärryssä.
Eesti ei säädöksiä ei säädöksiä - - -
Englanti Kyllä, täydellä A-kortilla 96 km/h

150 kg tai 2/3 pyörän

tankatusta painosta

1 m Moottoripyörän oltava yli 125 cc
Espanja k

108 km/h(120 km/h -10%)

Kuormattu paino

maks. puolet mp:n

painosta

- Peräkärryn käyttö sallittua vain päiväsaikaan hyvissä näkyvyysolosuhteissa
Hollanti k 90 km/h

Kuormattu paino maks. puolet mp:n tyhjäpainosta

2 m Ei kyytiläisiä kärryssä. Maks. korkeus 1m, maks pituus 2,5 m takapyörästä mp: akseliin. Sivuvaunuyhdistelmällä vedettäessä, vaunun pyörässä pitää olla jarru.
Irlanti k 80 km/h Kuormattu paino alle 150 kg 1 m Mp yli 125 cc
Islanti - - - - -
Italia k 80 km/h

Kuormattu paino maks puolet mp:n painosta

- -
Itävalta k 100 km/h - 80 cm -
Kreikka ei, mutta sallittu vierailijoille 80 km/h - - Ei ehtoja kansallisessa lainsäädännössä koskien peräkärryllä varustetulla moottoripyörällä ajamista.
Kypros k       Peräkärryn pitää olla Kyproksen viranomaisten auktorisoima
Latvia k 90 km/h     Vain erityisesti mp-käyttöön suunnitellut (valmistetut) kärryt
Liettua ei        
Luxemburg k 90 km/h      
Malta ei - - - -
Norja k 80 km/h 50 % pyörän kuivapainosta, vetokoukkua lukuunottamatta 125 cm Jos vetokoukku on pallotyyppiä, pallon min. halk 50 mm. Vetokoukun oltava hyväksytty sille kuormalle, mitä sillä vedetään. Jos kiinnitys on muu kuin pallo, se pitää rekisteröidä yhdessä pyörän kanssa. Pyörän oltava yli 125 cc.
Puola k Moottoritiellä 80 km/h, muilla teillä 70-80 km/h, kaupunkiteillä 50 km/h     Lähivalopakko päiväsaikaan. Juopuneita matkustajia ei sallita pyörän kyydissä, mutta sivuvaunussa kyllä.
Portugal k Moottoritiet 80-100 km/h, maantiet 70 km/h, kaupunkitiet 50 km/h    

Lähivalopakko päiväsaikaan. Moottoripyörillä ei saa aina ohittaa (siellä, missä autojen saa)

Ranska k Normaalit nopeusrajoitukset Kuormattu paino maks. puolet kuormaamattomasta pyörästä. Kaksikon kokonaispainon ei saa ylittää rekisterissä mainittua F3-kokonaispainoa. Kärryssä pitää olla oma jarrujärjestelmä, jos sen kokonaispaino ylittää 80 kg. Pituus 4 m, leveys 2 m Moottoripyörän pitää olla hyväksytty vetokäyttöön.
Romania k

A1: 90 km/h moottoriteillä,  80 km/h, pika- tai E-teillä, 70 km/h, muilla teillä.

A2, A: 130 km/h moottoriteillä, 100 km/h pika- tai E-teillä, 90 km/h muilla teillä

750 kg   Vain yksi akseli. Kärry pitää olla rekisteröity, siinä pitää olla voimassa oleva vakuutus ja sen on oltava asianmukaisessa kunnossa. Maksiminopeus kärryn kanssa on 10 km/h alle mp:n rajoituksen ilman kärryä.
Ruotsi k 80 km/h

Kuormattu paino maks puolet mp:n painosta miinus polttoaine ja työkalut

1,25 m; 2 m jos pyörässä on 3-4 pyörää Kärryn ei tarvitse olla rekisteröity, mutta siinä pitää olla hyväksytyt renkaat, ID-numero, suuntavilkut, heijastimet, jarruvalot ja parkkivalot takana.
Saksa k 60 km/h 1 m,  - Ei mahdollista rekisteröidä kärryä suuremmille nopeuksille. Maksiminopeus on aina moottoriteilläkin 60 km/h
Slovakia ei - - - -
Slovenia k Moottoriteillä 100 km/h, muut tiet 90 km/h, asutuilla alueilla 50 km/h     Samat säännöt kuin 01 autojen peräkärryille 
Suomi k, täydellä A-kortilla Ilman jousitusta 60 km/h, jousituksen kanssa 80 km/h

Kuormattu paino maks puolet mp:n painosta

1,5 m tai yhtä leveä kuin vetävä ajoneuvo, jos tämä on leveämpi Ei matkustajia peräkärryyn, maks. yksi akseli
Sveitsi k 80 km/h - - Ei matkustajia kärryssä, erillinen vinjetti kärryä varten moottoriteillä
Tanska k 80 km/h 150 kg Pituus 2,5 m, leveys 1 m Ei matkustajia kärryn kyydissä, rekisteröitävä
Tsekki k 80 km/h      
Unkari k, L3,L4, L5 ajoneuvojen perässä, täydellä kortilla  Kuten autot 80 kg   Vakaus ei saa vaarantua, kärryssä saa olla vain yksi pyörä. Traileria ei sallita kolmipyörän tai sivuvaunullisen moottoripyörän takana.