Matkalla
Matkalla
Viisi suomalaista motoristia, Seppo Finnilä, Matti Lager, Juha Vainionpää, Jaakko Heinonen ja Seppo Levokoski, jotka lähtivät viime lauantaina matkaan noin kello 16 eri puolilta Etelä-Suomea, pääsi onnellisesti perille aiotusti Honningsvågiin Norjaan. Kysyimme ryhmän puhemieheltä Jaakko Heinoselta eilen tiistaina, miten matka sujui?
Lue lisää ›
Matkalla
Vuoden 2019 Dakar-ralliin on aikaa enää reilu kuukausi, joten ohessa kolme tapahtuman virallista promo-videota, jotka erinomaisen hyvin kertovat, mistä Dakarissa, maailman vaativimmassa moottoriurheilutapahtumassa on kyse. Ensi vuoden rallihan ajetaan poikkeuksellisesti yhden valtakunnan, Perun alueella. Hiekkaa ja haasteita on silti luvassa riittävästi.
Lue lisää ›
Matkalla
Suomalaismotoristien Rautaperseajo Nordkappiin etenee vauhdilla. Kolme ryhmän jäsenistä on satelliittiseurannassa. Tässä linkit, mistä voit seurata reaaliaikaisesti heidän ajonsa etenemistä.
Lue lisää ›
Matkalla
Viiden suomalaisen motoristin ryhmä lähtee tänään lauantaina noin kello 16 ajamaan kohti Nordkappia. Jututimme ryhmässä mukana olevaa Jaakko Heinosta reissutunnelmista ja toivotimme - tietysti - myös turvallisia kilometrejä.
Lue lisää ›
Matkalla
Myös motoristit matkustavat paljon lentämällä, joten on hyvä tiedostaa kaikki tärkeimmät lentomatkailijan oikeudet. Ohessa lentomatkustamisen kymmenen käskyä, jonka voi vaikka tallentaa kännykkään omia reissuja varten. Lista on lentokorvausyritys AirHelpin käsialaa, ja tarpeen myös joulunajan lentomatkoilla.
Lue lisää ›
Matkalla
Moottoripyörällä saa useimmissa Euroopan maissa vetää peräkärryä, mutta ei aivan kaikissa. Tiesitkö, että Saksassa ei saa edes moottoritiellä ajaa peräkärryllä varustetulla moottoripyörällä kuin 60 km/h? Entä missä maassa moottoripyörän takapenkkiläinen ei saa olla humalassa, mutta sivuvaunukyytiläinen saa? Missä maassa peräkärryn käyttö taas on sallittua vain hyvissä sääoloissa? Jollet tiedä, niin oheiseen taulukkoon kannattaa perehtyä huolella.
Lue lisää ›
Matkalla
Gunter Scholtz on saksalainen metallitaiteilija, jonka mielikuvituksella ei ole mitään rajoja. Vuodesta 1989 asti hän on työstänyt hullunkurisia hahmoja työnsä ja harrastustensa parissa. Näille hahmoille on tunnusomaista pyöreän malliset silmälasit. Hahmoja eri aihepiirien parissa löytyy aivan laidasta laitaan ja näiden lisäksi vielä lukematon määrä kaikenlaisia eläimiä, autoja, veneitä, lentokoneita... moottoripyöriä unohtamatta.
Lue lisää ›
Matkalla
Pariisin metropolialue aikoo tiukentaa päästöluokituksia entisestään ja aika tiiviillä tahdilla. Kannattaa muistaa, että luokitukset koskevat myös ulkomaalaisia ajoneuvoja - moottoripyöriäkin.
Lue lisää ›
Tämä on tarina siitä, miten neljä kaverusta alkoi tehdä moottoripyörämatkoja erilaisella tavalla. Se on samalla osoitus siitä, että normaalin elämän lomassa pystyy tekemään upeita mp-matkoja tarvitsematta iskeä hanskoja tiskiin muilla elämänalueilla. Afrikka näyttäytyy isoin kirjaimin kolmenkin viikon reissulla, kun homma on suunniteltu kunnolla, vai mitä? Jutussa on paljon hyviä vinkkejä Afrikkaan ajomatkaan suunnittelevalle.
Lue lisää ›
Matkalla
Kaunis syksyinen sää on selvästi houkuttanut ihmisiä ajamaan syksyn viimeisillä helteillä. Ajoin itse Forssaan lauantaina SMOTOn kokoukseen. Menomatkalla porukkaa ei vielä hirveästi ollut matkassa - tai oli, muttei moottoripyörillä - paluumatkalla sitten sitäkin enemmän. Pilvinen sää ei ollut valon kannalta paras, mutta upea ruska on Etelä-Suomessakin. Sunnuntain ajoreissulla keli oli entistä komeampi. Tässä vielä lopuksi lisättynä maanantaina tulleet kuvat.
Lue lisää ›
Matkalla
Viralliset säänvalvojat lupasivat viikonlopuksi vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen lämmintä keliä, ja lupaukset ovat täsmentyneet: lämmintä riittää sekä tänään, lauantaina että vielä sunnuntainakin. Kyselimme keskiviikkona, aiotko vielä ajaa, vai joko pyöräsi on talviteloilla. Koska niin moni lupasi ajaa, niin pannaan kuvakisa pystyyn! Palkintona on Motouutisten t-paitoja.
Lue lisää ›
Matkalla
MyMyRider on Pariisin, Ranskan ja ehkäpä koko maailman ainoa moottoripyöräkauppa, joka on keskittynyt palvelemaan naismotoristeja. Ja tietenkin myös sen perustaja ja omistaja on nainen, Myriam Amrouni.
Lue lisää ›
Matkalla
Elokuun 10. - 12. päivänä järjestettiin Pietarsaaressa 6 % Rally. Paikka oli Svanen Camping eli leirintäalue Joutsen aivan Pietarsaaren keskustan tuntumassa. Mystinen prosenttimerkki ei tässä yhteydessä viittaa rikollisjärjestöihin, vaan tarkoittaa Suomen ruotsinkielisten osuutta väestöstä. Kyseessä on suomenruotsalaisten motoristien vuotuinen kokoontumisajo, jonne myös suomenkieliset ovat tervetulleita.
Lue lisää ›
Matkalla
Joka vuosi olemme saaneet kutsun tulla kokeilemaan, miltä tuntuu olla sivuvaunuratamoottoripyörän kyydissä sekä ajaminen kyseisellä laitteella. Aikatauluista johtuen olemme joutuneet aiemmin jättämään kutsut väliin. Viime lauantaina aikataulut natsasivat, ja pääsimme viimeinkin paikalle, kun tämän vuoden sivuvaunuluokan Suomi Cupin mestari Markku Artiola saapui tiimeineen Jurvan Botniaringille viettämään epävirallisia kauden päättäjäisiä. Heidän lisäkseen Botniaringillä nähtiin harjoittelemassa kaksi muutakin tiimiä ja Artiola Racing Teamin toinenkin pyörä oli ahkerasti käytössä.
Lue lisää ›
Matkalla
Oheinen video on Outokummun Vanhan Kaivoksen motoristikahvilan kesän päätösajosta. Paikalla oli noin 250 pyörää, ja ainakin 167 motoristia ajoi läpi Museotunnelin 6.9.2018.
Lue lisää ›
Matkalla
Suomen Motoristit ry. (SMOTO) kritisoi viime keväänä ajokorttiuudistuksen vaatimuksia motoristien osalta. Se piti edunvalvojana ja asian ammattilaisena ajokorttikokeen vaatimuksia liian tiukkoina, ja testasi viime viikolla asiaa ammattilaisten ja ajokorttikokelaitten voimin asiaa Vantaan Lavakossa.
Lue lisää ›
Matkalla
Suomen riistakeskus muistuttaa, että kiima, muutto ja metsästys lisäävät hirvieläinten liikkuvuutta syksyisin. Tarkkaavaisuus ja ajonopeuden alentaminen auttavat välttämään kolaria. Alla riistakeskuksen ohjeita hirvieläinonnettomuuksien välttämiseksi. Kuten kaikki motoristit tietävät, hirvieläimet ovat suuri riski liikenteessä, joten muistakaamme tämä syksyn pimeillä ja aamuhämärillä ajaessamme.
Lue lisää ›
Matkalla
Outokummun Vanhalla Kaivoksella on tänä kesänä ollut ensi kertaa motoristikahvila. Kahvilan ja erityisesti sen päättäjäisten vastaanotto on ollut niin hyvä, että Matkakummun toimitusjohtaja Ulla-Riitta Moilanen lupaa motoristikahvilalle jatkoa ensi kesänä. Kahvilan kauden päättäjäisissä saivat halukkaat ajaa moottoripyörillä kaivoskäytävän läpi.
Lue lisää ›
Matkalla
Motouutiset.fi täyttää tänään, 9.9.2018 viisi vuotta. Eli julkaisimme ensimmäiset uutiset ja jutut moottoripyöristä, moottoripyöräilijöistä ja moottoripyöräilystä elämäntapana 9.9.2013. Odotimme alkuun muutamaa tuhatta lukijaa, mutta lukijamäärät kasvoivat nopeasti, ja olemme selvästi täyttäneet lukijoidemme tarpeen nopeana ja ajantasaisena alan julkaisuna, jossa on uutta luettavaa joka päivä, 365 päivänä vuodessa.
Lue lisää ›
Matkalla
Mock Onen kehittäjät väittävät muuttaneensa ikuisiksi ajoiksi riippumatossa löhöämisen jaloa taidetta esitellessään kokoonpantavalla kehikolla varustetun riippumaton. Siinä yhdistyvät riippumaton ja rantatuolin edut: helppo kantaa mukana, ja voit pystyttää sen vaikka rantaveteen tai vuoren huipulle, jos siltä tuntuu.
Lue lisää ›