– Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli todella onnistunut. Jäi hyvät fiilikset ja sain kerättyä tältä viikonlopulta hyvät pisteet. Epävakainen sääennustus laski alkuviikosta hieman reissuun lähtemisen fiilistä, mutta onneksi keliolosuhteet aina muuttuvat todella nopeasti. Torstaina, perjantaina ja lauantaina päästiin ajamaan kuivalla kelillä.

– Torstain treeneistä alkaen lähti kulkemaan aika hyvin. Kierrosajallisesti ei ollut vielä mitään kovaa vauhtia, mutta itselleni se tuntui hyvältä, kun en ikinä ole loistanut treeneissä tai aika-ajoissa. Perjantaina pystyttiin muuttamaan vähän juttuja ja keskittymään eri asioihin. Väheksymättä yhtään häntä, joka viime kaudella hoiti tiedonkeruuta, niin nyt tiedonkeruu on todella hyvällä mallilla. Peetu Paavilainen kiertää kisoissa mukana hoitamassa hommaa ja on helpompaa, kun tiedonkeruusta vastaava henkilö on konkreettisesti läsnä ja palaute tulee reaaliajassa. Itselleni etäyhteys ei ole sama asia, kuin konkreettisesti paikalla oleva fyysinen henkilö. Ennen kun olen edes riisunut ajopukua, niin voidaan katsoa, mitä olen radalla touhunnut, mitä voisi tehdä paremmin.

Kirsi Kainulainen oli tyytyväinen viikonlopun tuloksiin.

Kirsi Kainulainen oli tyytyväinen viikonlopun tuloksiin.

– Olen ajanut niin kauan, että tiettyihin kaavoihin kangistumista on tapahtunut. Jos haluan korjata pieniä juttuja, niin joudun miettimään sitä todella paljon. Asioita voi korjata vaikka kuinka paljon, mutta liikaa ei pysty kerralla asioita muuttamaan. Jos haluaisi esimerkiksi muuttaa ajolinjaa, ajoasentoa, jarruttamista tai kurvista ulos tuloa, niin välillä pitäisi ottaa vauhtia pois ja oikeasti keskittyä yhteen asiaan, eikä yrittää tehdä kaikkea kerralla.

– Aika-ajot meni ihan ok. Olisin toivonut, että olisin pystynyt ajamaan vähän kovempaa. Heti alussa tuli paras kierrosaika, enkä sen jälkeen löytänyt rytmiä, jolla olisin saanut aikaa parannettua, joten olin aika-ajoissa 13.

– Lauantain kisaan sain hyvän lähdön. Alkukierrokset oli aikamoista tupeltamista. En päässyt heti iskemään kärkiryhmään kiinni, niin tavallaan ajaminen unohtui ja jäin kiertämään rataa omalla mukavuusalueellani. Sitten yksi kaveri tuli ohi ja se antoi herätyksen, että voisi alkaa ajamaan kilpaa. Siitä kilvanajo alkoikin ja viimeiseen asti yritin päästä Uskin Mikosta ohi. Oltiin tasaväkisiä, mutta maltti ei riittänyt. Menin törttöilemään ja menetin ainoan yritysmahdollisuuden, kun kierrokset loppuivat kesken. Ei se mitään, olen todella tyytyväinen kuudenteen sijaan ja mukava oli ajaa Mikon ja muidenkin kuskien kanssa kilpaa.

Lauantain kisat ajettiin kuivalla kelillä. Kuva: Juha Harju

Lauantain kisat ajettiin kuivalla kelillä. Kuva: Juha Harju

– Sunnuntaina lämmitysajot lähti ihan hyvin käyntiin. Peetun kanssa käytiin läpi tiedunkeruusta, mitä voisi aamun lämppäreissä yrittää. Keskityin ja saatiin nopeutta halutulle sektorille. Näin ainakin yksi asia saatiin paremmalle mallille. Sitten puolen päivän maissa alkoi satamaan. Fiilikseni meni todella kovaan jännittämiseen. Ei ole millään tavalla helppoa lähteä sadekelin kilpailuun, kun edellinen kausi päättyi siihen pahaan loukkaantumiseen juuri sadekelin kilpailussa. Näin jälkikäteen ajateltuna, oli todella hyvä, että sadekeli tuli tähän kauden alkuun. Sain tavallaan ajettua peikon pois harteiltani. En lähtenyt siihen kilpailuun sijoitukset mielessä, vaan ajatuksella, että ajan vain maaliin. Katson, miten saan itselleni paketin kasaan, miten pää toimii ja niin pois päin.

– Sunnuntain kisaan sain jälleen ihan ok lähdön. Pari kaveria tuli ohi, mutta ajaminen oli sen verran kankeaa jäkittämistä, etten siinä hetkessä pystynyt lähteä heitä haastamaan. Vaikka kisan aikana sade yltyi, niin siitä huolimatta pystyin parantamaan omaa kierrosaikaani ja sitä kautta luotto omaan ajamiseeni kasvoi. Eihän se ollut lähellekään siellä, missä olisi pitänyt olla, mutta tärkeintä oli että pääsen ajamaan ehjänä maaliin.

– Kaiken kaikkiaan oli onnistunut viikonloppu. Finnsh Talent Racing tiimissä on todella hyvä olla ja ajaa. Koko ajan on hyvä fiilis, kun se porukka on ympärillä. Kaikki tehdään viimeisen päälle valmiiksi, että minulla on hyvät lähtökohdat lähteä kilpailemaan. Iso kiitos Caijolle, Peetu ja Petri Paavilaiselle, jotka olivat minua jeesaamassa. On ilo jatkaa tätä yhteistyötä. Ilman tätä porukkaa, ei tässä oltaisi. Nyt voi luottavaisin mielin jatkaa kautta eteenpäin.

Finnish Talent Racing Team: Caijo (Karl-Johan Källman vas.), Kirsi Kainulainen, Peetu ja Petri Paavilainen. Kuva: Juha Harju

Finnish Talent Racing Team: Caijo (Karl-Johan Källman vas.), Kirsi Kainulainen, Peetu ja Petri Paavilainen. Kuva: Juha Harju

– Tämä oli tärkeä viikonloppu, kun tuli tämmöinen onnistuminen. Ei tuntunut helpolta palata tähän...niitä ajatuksia, mitä on kuntoutuksen aikana käynyt läpi. Siinä mielessä tämä aloitusviikonoppu meni yli odotusten, että pääsi näinkin hyvään vauhtiin. Tottakai loppukautta kohti on todella paljon parantamista. Itse kukin alkaa kiristämään vauhtia, mutta oli todella tärkeää, että sai tällaisen puhtaan aloituksen kisakauteen. Helpottaa tuleviin kisaviikonloppuihin lähtemistä. Kolmen viikon päästä jatketaan Kymiringillä. Yritetään päästä treenaamaan sinnekin ja jos ei päästä, niin pitää järjestää treenipäiviä jossakin muualla, että pysyy ajotuntuma yllä.

Hirmuisen iso kiitos tukijoille, sponsoreille, ystäville ja ihan kaikille ketkä olette tavalla tai toisella mukana. Tätä juttua on hienoa tehdä yhdessä. Katsotaan, miten Kymiringillä lähtee kulkemaan.

Aiheesta aikaisemmin: 

Ratamoottoripyörilijä Kirsi Kainulaisen paluu rr-radoille vakavan loukkaantumisen jälkeen

Ratamoottoripyörilijä Kirsi Kainulainen kuntoutti itsensä ennätysajassa: "Haastavinta on ollut olla itselleen armollinen"

Kirsi Kainulaisen vakava onnettomuus Botniaringillä johti pitkään toipumisaikaan

Kirsi Kainulainen ajaa ensi kauden rataa Suomessa Finnish Talent Racingin tiimissä