Gelleråsen Arena -rata sijaitsee Ruotsin Karlskogassa, noin 250 kilometriä Tukholmasta länteen. Rata on pituudeltaan 2350 metriä. Miten päädyit kisaamaan Ruotsiin?

– Kun Kemoran SM-kisat Suomessa peruuntuivat niin ennen seuraavia, elokuun lopulla Botniaringillä ajettavia SM-kisoja, olisi tullut liian pitkä ajotauko. Kuitenkin pitäisi treenata ennen niitä. Treenipäivien vapaissa harjoituksissa en ole "onnistuja". Minun on vaikea saada niissä nostettua vauhtia ylle. Kisat antavat minulle parhaan treenin ja kun tuli tilaisuus lähteä, niin siten päädyin kisaamaan Ruotsin mestaruussarjan Supersport 600-luokassa.

– Ruotsissa minut otettiin hyvin vastaan, vaikka jälki-imoittauduin kisoihin. Muistivat vielä viidentoista vuoden takaa, kun kiersin PM- ja muutamia EM-kisojakin siellä 125cc-luokassa.

Edellisen kerran Kainulainen ajoi Kalskogan Gellerånsen Arenan radalla viisitoista vuotta sitten 125cc-luokassa.

Edellisen kerran Kainulainen ajoi Kalskogan Gellerånsen Arenan radalla viisitoista vuotta sitten 125cc-luokassa.

– Kisoissa kokeiltiin reilusti löysempää takajousta. Joskus muulloinkin olen sitä kokeillut, että saisinko sen toimimaan, mutta se ei ole soveltunut ajotyyliini. Sen takia on tullut paljon ajovirheitä, mutta nyt sain sen toimimaan ja pystyin vähän muuttamaan ajotyyliänikin. Se osoittautui paremmaksi, keulassakin oli löysempää jousta. Muutenkin pyörän kulkukulma oli radalla oikein "nappeli".

– Kaikkien perjantaipäivän treenit meni tavallaan hukkaan, kun oli sadetta ja sitten välikeliä. Kukaan ei päässyt ajamaan puhtaita kierroksia. Viidentoista vuoden tauko noin teknisellä radalla on aika haasteellinen. Mutta kyllä se ajotuntuma tänään (sunnuntaina) alkoi löytymään. Jos olisi saanut perjantain keskittyä täysiin "kympin kierroksiin", niin varmaan olisi oltu jo eilisessä pitkässä kilpailussa askelta ylempänä. Mutta keleille ei voi mitään.

– Sunnuntain toinen kisa tarjosi parasta kilvanajoa ja nautin jokaisesta kierroksesta.
Viimeisellä kierroksella pääsi kaksi kuskia ohi, kun edellä ajava teki jonkun vaihtovirheen ja meinasin ajaa täysillä hänen peräänsä. Minun oli väistettävä kanttarin kautta nurmikolle ja minullakin jäi väärä vaihde sisään. Se kuitattiin heti ja menetin seuraavan mutkayhdistelmän, jossa yksi ehti vielä ohitseni.

Ruotsissa ratamoottoripyöräkilpailuja ei tarvitse perua vähäisen osallistujamäärän takia.

Ruotsissa ratamoottoripyöräkilpailuja ei tarvitse perua vähäisen osallistujamäärän takia.

– Viimeisessä lähdössä pyörä oli aivan mahtava ajaa. Siitä kiitos Joelille (Vinnikainen), joka sai kaavoihin kangistuneen pääni kääntymään ja kokeilemaan ihan erilaista säätöä jousituksen osalta. Sain myös pieniä välähdyksiä siitä, että alan oppimaan pois kaksitahtisen ajotyylistä. Pienin askelin, yhdessä dataa tutkimalla, sain asioita mieleeni ja pystyin niitä myös toteuttamaan kisan tiimellyksessä. Maltoin kaasun kanssa ja heti sain ahaa elämyksiä, kun homma helpottui.

– Kaiken kaikkiaan pystyin viikonlopun aikana rakentamaan vauhtia ja mikä parasta, myös sadekelillä rupesi kulkemaan. Sitä voi sanoa jo ajamiseksi. Pystyin ajamaan kilpaa, ohittamaan ja ohittamaan uudestaankin kun pääsivät minusta ohi, mutta vedin kuitenkin pidemmän korren. Löytyi hyvät säädöt ja ennen kaikkea luotto pyörään ja sitä kautta omaan ajamiseen. Osasin ajaa sateellakin. Toki kärki meni todella kovaa, mutta ajaminen maistuu hyvälle, enkä ollut viimeinen. Kierrosaika parani taas pari sekuntia eilisestä.

– Tästä on hyvä jatkaa kahden viikon päästä Pärnuun ja siitä SM-kisoihin Botniaringille. Toivon mukaan näistä on minulle paljon apua. Ainakin itseluottamus ja vanha tekeminen on tehnyt paluun.

Carl-Johan Källman ja Joel Vinnikainen olivat Kirsi Kainulaisen mekaanikkoina Ruotsissakin.

Carl-Johan Källman ja Joel Vinnikainen olivat Kirsi Kainulaisen mekaanikkoina Ruotsissakin.

– Kiitos koko HRT poppoolle. Caijo (Carl-Johan Källman) ja Joel tekivät upeaa työtä. Kiitos myös Juhalle (Helenius), kun oli etänä apuna aina, kun tarvittiin lisäajatusta. Kiitos myös kaikille yhteistyökumppaneille, ystäville ja tukijoille. Ei täällä huristeltaisi ilman tukeanne.


Aiheesta aikaisemmin:

TORSTAI 27.7.2023 08:48

Circuit Racing: SM-osakilpailu Botniaringillä elokuussa – ilmoittautuminen avattu

TIISTAI 18.7.2023 09:41

Circuit Racing: Kemoran SM-osakilpailu peruttiin yllättävien syiden takia

TIISTAI 4.7.2023 09:02

Kirsi Kainulainen ensimmäistä kertaa Imatranajoissa soolopyörällä: "Terve pelko oli koko ajan läsnä"

TIISTAI 20.6.2023 08:01

Kirsi Kainulainen selätti peikon, nyt ajo alkaa kulkemaan lähes entiseen malliin

TIISTAI 23.5.2023 10:01

Ratamoottoripyöräilijä Kirsi Kainulainen kaukana tasostaan kauden avauksessa. Uusi tekniikka vaatii opettelua.

KESKIVIIKKO 17.5.2023 09:02

Circuit Racing: SM-sarjan kisakausi starttaa ensi viikonloppuna Alastarolta

LAUANTAI 4.2.2023 11:37

Road Racing: Kirsi Kainulainen vaihtoi tiimiä, ajaa tulevan kauden Yamahalla HRT Racingin tiimissä

LAUANTAI 7.5.2022 14:07

Ratamoottoripyörilijä Kirsi Kainulaisen paluu rr-radoille vakavan loukkaantumisen jälkeen


PERJANTAI 20.8.2021 08:00

Kirsi Kainulaisen vakava onnettomuus Botniaringillä johti pitkään toipumisaikaan