Ystäväni Jaska ja ajokauden päättymisen tuska

Ystävääni Jaskaa oli viime aikoina näkynyt laiskanpuoleisesti, vaikka syksy eteni vääjäämättömästi: illat pimenivät päivä päivältä aiemmin, lehdet kellastuivat, ja kurjet keräsivät voimia lähipelloilla muuttomatkojaan varten. Kynttilät syttyivät olohuoneiden ikkunoillle ja terassian lampetteihin, akut odottivat irrottamistaan pyöristä ja uutta, terhakkaa latausvirtaa talven... Tämän ajatusvirran jatkumisen keskeytti ovikello, ja ystäväni Jaska kammertautui sisään.

Joko olet laittanut moottoripyörän talviteloille?, Jaska murahti.

– En, tässähän on vielä ajopäiviä jäljellä tänä syksynä.

– No ei ole. Ajokausi on loppu nyt.

Tämä sai minut uumoilemaan, että mielipiteen takana saattoi piillä jotain muutakin, jotain pintaa syvempää? Kaadoin ensi töikseni molemmille kupilliset kahvia rauhoittamaan tilannetta.

Kuten ystävän täytyykin, halusin osoittaa tukevani häntä muutamalla ystävällisellä sanalla.

– Menikö kortti vai kajahtiko Bemari?

– Ei mitään sellaista, totesi Jaska ja ikäänkuin huitaisi kielteiset asiat pois esiltä paremmalla kädellään.

– Onko grillikausi ollut liian antoisa, eikä yksiosaisesta perintönahkahaalarista enää saa vetoketjua kiinni, jatkoin osaaottavaa ja lohduttavaa linjaani.

– Ei puhettakaan, tokaisi mies, ja jatkoi saman käsikoreografian hyödyntämistä.

– Eikös meidän pitänyt mennä vielä heittämään se perinteinen 150 kilometrin syyslenkkikin ens viikonloppuna?

– En tiedä, kävi kyllä mielessä koko moottoripyöräilyn lopettaminen. On se sen verran turhaa puuhaa, Jaska mutisi.

– Tämä ei kyllä ole sinuntapaistasi puhetta. Koko ikäsihän sinä olet ajanut moottoripyörällä, ja vaikka se tuollainen räyskä onkin, niin jostain selittämättömästä syystä olet ollut siihen tosi tyytyväinen?

– Hah hah, totesi mies sarkastisesti ja jatkoi: – Eihän pyörässä mitään vikaa olekaan. Tympii vaan, kun tämä ajokausi on meillä niin lyhyt, puolesta vuodesta kahdeksaan kuukauteen. Juuri, kun on saanut parhaat ajofiilikset päälle, niin koittaa syksyn kylmät ja pimeät ja kaiken tappaa sitten lopullisesti talvi jäineen ja lumineen.

– Aika usein talven jälkeen on kuitenkin koittanut kevät ja kesäkin, ja joka tapauksessa talvi kuluu liian nopeasti, kun keväthuollon teko pakkaa aina tuppautua viime tinkaan. Ainakin joillain bokserimoottoristen pyörien omistajilla, koetin osaltani keventää tunnelmaa.

– Talvi tappaa innon moottoripyöräilyyn, ja koko ajamisen osaamisen. Taas joutuu opettelemaan kaiken alusta, kun keväällä saa pyörän tulille. Pitäisi pystyä ajamaan myös talvella, Jaska murisi.

- No mutta monena vuotenahan olemme suunnitelleet lähtevämme ajamaan jonnekin Etelä-Eurooppaan tässä talven taitteessa: lentäen vaikka Kreikkaan, Espanjaan, Etelä-Ranskaan ja vuokrapyörä alle. Eihän siinä sen kummempaa. Katotaanko heti kalenterista joku sopiva aika ja paikka? Viikkokin olis kiva, ehdotin.

- Ei se ole sama asia. Kyllä talvellakin pitäisi pystyä ajamaan omassa kotimaassaan moottoripyörällä, kuului tuima, yksiselitteine kommentti.

- Kyllähän siihenkin ratkaisu löytyy. Hankit vain ensin oikean moottoripyörän ja siihen nastarenkaat ja itsellesi kelkkahaalarin ja lämmitettävät buutsit, yritin ehdottaa.

- Tämäpä tämä. Näin se toimii joillakin, joillakin ei.

Tunsin kolkuttelevani ystäväni murheiden syiden syvintä ydintä, joten kysyin neutraaleista neutraaleimmalla äänenpainollani, että "mistä homma sitten kiikastaa?"

– Vaimo totesi ykskantaan, että monenlaista hän on minulta kestänyt, kuten moottoripyöräilyä ylipäätään ja niitä pas... bensalta haisevia pikisiä ajokamoja. On kuulemma hymyssä suin sietänyt, että olen ollut näillä reissuilla poissa pitkäänkin. Ja jopa senkin, kun yritin opetella takaperinajoa sillä Uralilla, joka ei meinannut pysyä vaaterissa eteenpäin ajettaessakaan ja sen seuraukset. Mikä on minusta kohtuuton kommentti, koska sillä reissulla katkesi vain kaksi kylkiluuta, ei mitään sen pahempaa, äimisteli Jaska.

- Sitten se vielä jatkoi, että talviajoa meillä ei moottoripyörällä harrasteta. Hän ei kuulemma rupea odottelemaan minua kotiin jäätyneenä kalikkana tai poliisia tuomassa tietoa, että siellä se miehesi odottaa, muovipussissa. Lisäksi on kuulemma haaveissa perheenlisäystä Iltatähden muodossa, joten olisi hyvä, jos se olisin minä, joka sitä hommaa olisin talven mittaan toisena osapuolena laittamassa alkuun.

Laitoin vähin äänin kesken jääneet kahvit pois, ja kaivoin meille jääkylmät oluet.

Kohtalo voi koetella monin, julmin tavoin.